Poliisi ottaa ensimmäisen uuden nopeusvalvontakameran käyttöön tänään torstaina Kuutostiellä Kouvolassa. Käyttöönotettavan kameran on määrä valvoa nopeuksia liikenneasema ABC Korian kohdalla, Kuutostien ja tien 359:n risteyksessä.
– Nyt aluksi tarkoitus seurata tämän kameran toimintavarmuutta tällä paikalla. Haluamme testata, että kaikki toimii kunnolla, ennen kuin otamme käyttöön loput uudet nopeusvalvontakamerat, sanoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalainen.
Tänä kesänä poliisi testasi jo uutta nopeuskameratekniikkaa Oulun Raksilassa vanhan poliisiaseman edustalla.
Mittaa nopeuden läheltä
Uudet sini-musta-valkoiset kapeat nopeusvalvontakamerat ovat ruotsalaisen Sensys Gatso Groupin tuotteita, ja ne sisältävät koko joukon ominaisuuksia, joita ei vanhanmallisista tolppakameroista löydy.
Hoikat peltipoliisit mittaavat ajoneuvojen nopeutta kehittyneellä tracking radar -tutkatekniikalla, kun nykyiset toimivat asfaltin alle asennetun silmukan avulla.
– Uusi tekniikka tuo konkreettisen hyödyn siinä, että kameratekniikkaa ei tarvitse enää huomioida tietöiden yhteydessä. Lisäksi kuvanlaatu on tarkempi, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen sanoo.
Uusi tutka seuraa ajoneuvon aikaa, nopeutta, etäisyyttä, suuntaa ja ajokaistaa koko sen ajan, kun kohde on tutkan kentässä. Ylinopeudesta kamera räpsäyttää kuvan, ja lähettää sen langattomasti Poliisin liikenneturvakeskukseen.
Tolpan tutka voi mitata nopeutta jopa 150 metrin päästä, mutta ylinopeuden kamera mittaa noin 30 metrin päässä tolpasta.
Vastaavanlaisia kameroita on ollut jo aikaisemmin käytössä Ruotsissa.
– Ruotsin poliisilta saatu palaute nopeusvalvontakameroista on ollut hyvää. Tärkein viesti on ollut, että kamerat ovat kestäviä ja toimintavarmoja, Ihalainen sanoo.
Suomessa on tällä hetkellä 973 vanhanmallista kameratolppaa. Yhtään vanhaa tolppaa ei kuitenkaan ole tarkoitus korvata uusien kameroiden tieltä.
Kaikkiin tolppiin ei tule kameraa
Suomen maanteille uudenlaisia nopeusvalvontatolppia on asennettu yhteensä 42 kappaletta. Näistä 23 on Jyväskylän ja Heinolan välillä Nelostiellä ja 16 Kuutostiellä Kouvolan ja Loviisan välillä.
Lisäksi yksi uusi kameratolppa on Oulun keskustan vanhan poliisiaseman vieressä ja kaksi Helsingin keskustassa Mechelininkadulla.
Lisää uudenlaisia kameroita on tulossa useita, mutta niiden sijoituspaikoista poliisi kertoo myöhemmin.
Poliisi seuraa tänään Kouvolassa käyttöön otettavan kameratolpan toimivuutta, mutta tarkoitus on saada loput tolpat käyttöön jo nyt heinäkuussa tai viimeistään elokuun alun aikana.
– Asennustyöt voidaan aloittaa muualla, jos ensimmäinen nopeusvalvontakamera toimii ongelmitta, kertoo poliisitarkajastaja Heikki Ihalainen.
Ihalaisen mukaan kaikkiin uusiin valvontatolppiin ei ole tarkoitus asettaa kameraa. Myöskään kaikissa vanhanmallisissa nopeusvalvontatolpissa ei ole kameraa, vaan poliisi vaihtaa välillä kameroiden paikkaa.
Kameroilla mahdollista valvoa myös puhelimen käyttöä
Kesäkuussa vuonna 2020 voimaantuleva uusi tieliikennelaki mahdollistaa, että myös esimerkiksi puhelimenkäyttöä ja ilman turvavyötä ajoa voidaan jatkossa seurata nopeusvalvontakameralla.
Peltipoliisi ei kuitenkaan ota kuvia muista kuin niistä autoista, jotka kulkevat ylinopeutta. Jos poliisi näistä kuvista havaitsee autoilijan ylinopeuden lisäksi ajaneen ilman turvavyötä tai olevan kännykkä kädessä, voi poliisi myös niistä rikkeistä sakottaa.
– Puhelimen käytöstä ajon aikana tai ilman turvavyötä ajamisesta voi saada rikesakon, kertoo Ihalainen.
Lue seuraavaksi: Poliisi paljasti: Näille teille tulevat uudet 150 superpeltipoliisia