Tampereella on tulossa myyntiin kaksi kuvataiteilija Helene Schjerfbeckin teosta. Annmaris Huutokauppakamari myy syksyllä Schjerfbeckin öljymaalaukset Lukeva tyttö ja Keltaisia ruusuja. Huutokauppa on 29. syyskuuta.
1910-luvulla maalattua Lukevaa tyttöä ei ole nähty julkisuudessa moneen vuosikymmeneen.
– Lukeva tyttö on ollut ainoastaan mustavalkokuvina nähtävissä. Se on ollut viimeksi näytteillä Kööpenhaminassa vuonna 1969, kertoo Annmaris Huutokauppakamarin toimitusjohtaja Jukka Takala.
Suomessa teos on ollut näyttelyssä vain kerran vuonna 1954.
Teokset eivät yllä Top 10:een
Taidehistorioitsija ja Schjerfbeck-asiantuntija Leena Ahtola-Moorhouse sanoo, että kuten kaikki Schjerfbeckin öljymaalaukset, nämä kaksi teosta ovat merkittäviä. Ne eivät kuitenkaan yllä kymmenen merkittävimmän joukkoon.
– Nämä ovat sellaisia pieniä helmiä. Ne ovat molemmat korkeatasoisia, siitä ei ole kysymys, mutta ei niitä miljoonaluokkaan myydä, Ahtola-Moorhouse sanoo.
Takala kertoo, että Lukevan tytön luettelohinta on 220 000–250 000 euroa ja Keltaisten ruusujen 150 000–200 000 euroa.
Annmarisilla ei ole aiempaa kokemusta Schjerfbeckin teosten huutokauppaamisesta.
Ahtola-Moorhousen mukaan lukemiseen keskittynyt, alaspäin katsova tyttö on tyypillinen aihe Hyvinkään ajan Helene Schjerfbeckille.
Keltaisia ruusuja -teoksen Schjerfbeck maalasi sodan aikana vuonna 1942, kun hän asui Nummelan Luontola-parantolassa. Öljymaalaus oli uusi tulkinta hänen varhaisesta teoksestaan.
Kukka-aiheisissa maalauksissaan Schjerfbeck on kuvannut useimmiten nimenomaan ruusuja.
Rahat hyväntekeväisyyteen
Huutokauppakamari sai teokset myytäväksi tamperelaisesta kuolinpesästä. Hammaslääkäri Pirkka Lehtinen-Sillanpään kokoelma sisältää runsaasti taidetta ja arvoesineitä.
Pääosa kuolinpesän omaisuudesta on testamentattu hyväntekeväisyyteen, johon myös öljymaalauksista saatavia varoja käytetään.
Schjerfbeckin öljymaalauksia ei ole usein julkisessa huutokaupassa. Useammin niistä tehdään yksityisiä kauppoja.
Takala toivoo, että huutokauppa herättää kiinnostusta ulkomailla asti.
– Toisaalta toivon, että suomalaiset säätiöt, museot ja yksityiset keräilijät kiinnostuvat myös, Takala sanoo.
Huutokauppakamari kertoo, että syksyn huutokaupassa on myös tamperelaisittain mielenkiintoinen teos, Tampereen tuomiokirkostakin tuttu "Seppeleen kantaja" Hugo Simbergiltä. Öljymaalaus on kuulunut arkkiatri Arvo Ylpön kokoelmaan.
Lue lisää:
Schjerfbeckin merkittävä teos Serlachius-museoille
Pienellä joukolla museoita varaa ostaa Schjerfbeck – Ateneum kilpailee alemmassa sarjassa