Pohjoismaiden johtaviin urheiluvedonlyöntiä tarjoaviin yrityksiin kuuluva NordicBet ja kaikki muut Betsson Groupin brändit, mm. Betsafe ovat lopettaneet e-urheilukohteiden tarjonnan. Lisäksi yritys ei jatkossakaan sponsoroi alaikäisiä pelaajia.
Päätöstä perustellaan sillä, että osa pelaajista on alaikäisiä, e-urheilussa osuus on jopa merkittävä.
– Sen takia osassa lisenssimaita kohteita ei ole saanut tarjota, selittää NordicBet-brändin omistavan Betsson Groupin Head of Marketing Jussi Nurmi.
Lisäksi on huomattu, että varsinkin nuorimmassa asiakasryhmässä vedonlyöntikäyttäytyminen on lisääntynyt. NordicBetiltä arvioidaan, että pelaaminen ja pelien seuraaminen houkuttelevat alaikäisiä lyömään vetoa e-urheilusta.
– Emme halua olla sitä trendiä kasvattamassa ja kehittämässä. Ei tunnu vastuullisesti oikealta tarjota näitä vetokohteina.
Pelialaa seuraavien mukaan NordicBetin päätös ei johdu nuorten pelikäyttäymisestä, vaan siitä, ettei NordicBet pysty vastaamaan markkinoille rynnineiden e-urheiluun panostavien pienten vedonlyöntiyhtiöiden toimintaan.
Jussi Nurmen mukaan pienten toimijoiden tulo markkinoille ei juurikaan ole vaikuttanut NordicBetin liiketoimintaan.
E-urheilun vedonlyönnissä miljardimarkkinat
NordicBetille luopumispäätös ei ole pieni asia. Yhtiö kuvaa e-urheilukohteidensa peliliikevaihtoa huomattavaksi. Viikoittain kohteita on ollut jopa satoja ja suurten turnausten aikana vieläkin enemmän, ja liikevaihto on kasvanut koko ajan. Lisäpontta kohteet ovat saaneet esimerkiksi suomalaisen pelijoukkueen ENCEn menestyksen myötä.
E-urheiluvedoista luopuminen ei välttämättä ole lopullista. Pelaaminen voidaan aloittaa uudelleen, jos parhaillaan kesken oleva kansainvälinen vastuullisen pelaamisen selvitystyö osoittaa sen olevan mahdollista.
Selvitystyötä tehdään eri maiden vastuullisen pelaamisen järjestöjen ja Betsson Groupin pelilisenssit myöntäneen Maltan Gaming Authorityn kanssa.
Maailmanlaajuisesti e-urheilussa on kyse valtavista summista. Laskelmien mukaan esports-vedonlyöntiin käytetään ensi vuonna jopa noin 23,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Johtavia pelimaita ovat Yhdysvallat, Etelä-Korea ja Kiina.
Veikkaus ei ole harkinnut luopumista
Kotimainen Veikkaus ei ole edes keskustellut e-urheilun vedonlyöntikohteista luopumisesta.
– Ei olla harkittu, eikä asiasta ole tietääkseni talossa edes keskusteltu, kertoo Veikkauksen vedonlyöntiyksikön tuotekehitysasiantuntija Jani Karjalainen.
Veikkaus katsoo, ettei e-urheilu ole pelihaittojen mukaan erityinen laji.
Veikkauksessa ei edes uskota siihen johtopäätökseen, että paljon e-urheilua seuraava tai pelaava nuori löisi vetoa pelien takia.
– Toki me seuraamme asiakkaiden pelaamista. Meillä on työkalut siihen. Meillä on myös vastuullisuusmääräyksiä, joiden mukaan esimerkiksi yön tunteina ei saa siirtää rahaa tileille. Lisäksi melkein kaikki e-urheilun vedonlyönti tulee netin kautta, jossa on voimassa pakolliset rahansiirtorajoitukset.
Karjalaisen mukaan edes e-urheiluun satsaavien pelaajien profiili ei tue ajatusta siitä, että peli houkuttelisi nuoria tai alaikäisiä vedonlyönnin pariin.
– Jos vertaa keskivertaiseen pitkävetoasiakkaaseen, niin e-urheilun veikkaaja on nuori, mutta keskimäärin selvästi yli 30-vuotias. Hyvin miesvoittoista porukkaa, jopa enemmän kuin muu pitkävetoa harrastavien ryhmä.
Alaikäisten pelaamista Veikkaus rajoittaa muun muassa vahvalla tunnistautumisella netissä. Esimerkiksi nettitunnuksia saa vasta 18 vuotta täyttänyt.
E-urheilu pian kolmanneksi suurin pitkävetopeli
Veikkaus ei kerro, kuinka suuria euromääriä e-urheiluun laitetaan. Sen yhtiö kertoo, että pitkävedossa e-urheilu on jalkapallon ja jääkiekon ylivoiman takana noussut jo viidenneksi suurimmaksi lajiksi. Välissä ovat tennis ja koripallo ja takana pesäpallo ja salibandy.
– Vuodesta 2014 se on noussut pykälä kerrallaan. Parin vuoden kuluttua se on jo kolmanneksi suurin, Karjalainen ennustaa.
Käytännössä Veikkaus on siis menossa päinvastaiseen suuntaan kuin NordicBet.
– Emme näe mitään syytä, miksi e-urheilu ei olisi yksi urheilulaji kaikkien muiden joukossa.
E-urheilun suosiota kuvaa myös se, että laji nousi Sponsor Insight -tutkimusyrityksen tutkimuksessa 18–29-vuotiaiden suomalaismiesten joukossa ensimmäistä kertaa jääkiekon ohi kiinnostavimmaksi urheilulajiksi.
Veikkaus aloitti panostamisen e-urheiluun vuonna 2014. Sen myötä Veikkaus on ollut kotimaisen e-urheilu-liiga FEL:n yhtenä yhteistyökumppanina. Noin kuukausi sitten Veikkaus aloitti yhteistyön tunnetuimman suomalaisen e-urheiluseura, ENCE Esportsin kanssa, joten Veikkauksen satsaukset ovat suuria.