Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Perussuomalaiset selvittää, mitä kohutulla kesäleirillä tapahtui: "Tarkka pitäisi olla siitä kenen kanssa kaveeraa" – tämän tiedämme nyt

Kansallismielisten liittouman kesäleirillä on mahdollisesti harjoiteltu ammuntaa suomalaisten ministereiden kasvokuviin.

Kansallismielisten liittouman nettisivu
Kuvankaappaus Kansallismielisten liittouman sivulla julkaistusta, kesätapahtumaa käsittelevästä artikkelista. Kuva: Kansallismielisten liittouma
Merja Niilola,
Eero Mäntymaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansallismielisten liittouman järjestämällä kesäleirillä on mahdollisesti harjoiteltu jousi- ja ilmakivääriammuntaa, jossa maalitauluina on käytetty suomalaisten ministereiden kasvokuvia.

Liittouman nettisivuilla julkaistujen kuvien mukaan kesäleirille osallistuneiden joukossa on ollut perussuomalaisten, äärioikeistolaisen Soldiers of Odinin ja ainakin yksi kansallissosialistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) jäsen.

Asia on herättänyt tyrmistystä sosiaalisessa mediassa. Maalitauluvalinnan lisäksi paheksuntaa on herättänyt se, että eduskuntapuolue perussuomalaisten jäsenet osallistuvat samaan tapahtumaan uusnatsien kanssa.

Täyttä varmuutta tapahtumien kulusta ei kuitenkaan ole.

Tämä johtuu siitä, että Kansallismielisen liittouman julkaisemissa kuvissa maalitauluissa olevat kasvot oli lähes kokonaan peitetty. Väite ministereiden kasvokuvista perustuu sosiaalisessa mediassa tehtyyn kuvien vertailuun ja päättelyyn.

Asian selvittämistä vaikeuttaa myös se, että Kansallismielisten liittouma ei halua kommentoida tapahtunutta Ylelle. Perussuomalaiset kertovat ottavansa asian vakavasti ja selvittävänsä, mitä leirillä on tapahtunut.

Listasimme tähän juttuun asiat, jotka tapahtumasta tiedetään.

Kuka leirille osallistui ja mikä on Kansallismielisten liittouma?

Kansallismielisten liittouma on yksi Suomen monista ryhmittymistä, joka kokoaa yhteen maahanmuuton vastustajia.

Ryhmän pienehköön ydinryhmään kuuluu äärioikeistolaisen Soldiers of Odin -ryhmän aktiiveja, eduskuntapuolue perussuomalaisten nykyisiä ja entisiä jäseniä, Suomen sisun jäseniä sekä uusnatsistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tukijoita.

Kansallismielisten liittouman nettisivuilla julkaistujen kuvien perusteella tapahtumaan osallistui muun muassa Tampereen perussuomalaisten hallitukseen kuuluva Seikku Kaita, Helsingin perussuomalaisten hallituksen varajäsen Karin Zeiger, islaminvastaisen Finnish Defence Leaguen puheenjohtaja Jukka Ketonen, PVL:n Suomen-johtaja Antti Niemi sekä Tero Ala-Tuuhonen, joka ainakin vielä viime vuonna kuului Jyväskylän Soldiers of Odinin johtoryhmään.

Lue Kansallismielisten liittoumasta lisää täältä.

Ammuttiinko leirillä ministereiden kasvokuvia? Kansallismielisten liittouma ei halua kommentoida

Twitterissä joukkoistetun päättelyn tuloksena todettiin, että maalitauluina olisi käytetty pääministeri Antti Rinteen (sd.), opetusministeri Li Anderssonin (vas.) ja miljardööri George Sorosin kasvokuvia.

Jokainen voi päätellä arvioiden osuvuutta itse tästä joukkoistuksen käynnistäneen Dmitry Gurbanovin viestiketjusta.

Yle yritti tavoittaa lukuisia Kansallismielisten liittouman henkilöitä kommentoimaan epäilyksiä.

Yle sai kiinni perussuomalaisten Seikku Kaidan ja Karin Zeigerin, Soldiers of Odinin Tero Ala-Tuuhosen sekä PVL:n Suomen-johtajan Antti Niemen.

Kaita ja Ala-Tuuhonen eivät halunneet kommentoida asiaa. Zeiger sanoi, ettei nähnyt mahdollista maalitauluharjoittelua, koska oli sisällä laittamassa ruokaa.

PVL:n Suomen-johtaja Antti Niemi kiistää osallistuneensa mihinkään Kansallismielisten liittouman kesällä järjestämään tapahtumaan, vaikka hän mitä ilmeisemmin esiintyy kahdessa kuvassa, jotka on Kansallismielisten liittouman mukaan otettu tapahtumasta.

Yle tavoitteli myös perussuomalaisista erotettua, Kansallismielisen liittouman tiedottajaa Terhi Kiemunkia kommentoimaan tapahtunutta. Kiemunki ei vastannut toistuviin yhteydenottoihin.

"Kuulostaa ongelmalliselta", sanoo perussuomalaiset

Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos oli torstaina nähnyt aihetta koskevaa verkkokeskustelua.

– Kyllä tuo kuulostaa ongelmalliselta. Täytyy selvittää mistä on kyse, sitten vasta uskaltaa jyrkemmin kommentoida.

Perussuomalaisten Tampereen kaupunginvaltuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva toteaa Ylelle, että tapahtunut selvitetään asianomaisten kanssa.

– Asiaan suhtaudutaan vakavasti. Pyydetään selvitystä, mikä on asianomaisten näkemys siitä, mitä on tapahtunut.

Onko ongelmallista, että perussuomalaisia ja kansallissosialistisen PVL:n jäseniä osallistuu samoihin tapahtumiin?

– Perussuomalaisissa kun toimitaan, sitoudutaan toimimaan demokraattisten pelisääntöjen mukaan, vastaa Grönroos.

– Silloin ei voi olla yhteistyössä toimijoiden kanssa jotka ei näitä arvoja jaa. Tietenkin jos henkilö ei jaa puolueen ajatuksia ja arvomaailmaa, voi tulla seurauksia.

Tampereen valtuustoryhmän Lasse Kaleva sanoo, että ryhmässä on keskusteltu siitä, mihin valtuutetut voivat osallistua.

– Olemme valtuustoryhmässä epävirallisesti ohjeistaneet, että tällaisissa tapahtumissa ei pitäisi olla mukana. Tarkka pitäisi olla siitä, kenen kanssa kaveeraa. Täytyy nyt sitten tarkentaa tätä.

Onko kyseessä rikos? "Tunnusmerkistö täyttyy"

Jos epäilykset pitävät paikkansa, tapaus täyttää todennäköisesti rikoksen tunnusmerkistön, sanoo rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen.

– Vähintään kunnianloukkauksen tunnusmerkistö täyttyy, Tolvanen sanoo.

"Maalitauluharjoittelu" poliitikoiden kuvilla ei vielä itsessään Tolvasen mukaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Olennaista on, että toiminnasta on julkaistu kuva, jonka myötä kunniaa loukkaava toiminta tulee asianomaisen ja muun väen tietoon.

Kuvan osittainen sensurointi ei poista teon rangaistavuutta, Tolvanen sanoo.

– Kun kohde pystyy itsensä tästä tunnistamaan, tunnusmerkistö täyttyy. Jokainen voi itse miettiä miltä tuntuu, jos oma pärstä on tällä tavoin maalitauluna.

Tolvasen mukaan on mahdollista, että mainittu toiminta voitaisiin tulkita myös uhkaukseksi.

Valtioneuvoston ja Suomen ylimmän johdon turvallisuudesta vastaava yleisjohtaja, ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisista sanoo saaneensa tiedon sosiaalisessa mediassa vilkkaasti keskusteltavasta asiasta. Poliitikoihin kohdistuvat kunnianloukkaukset eivät ole harvinaisia.

– Valtiojohto ja päättäjien omaiset saavat aika ajoin vihapostia, mutta rikostutkinta on usein hankalaa. Aina ei rikoksen tunnusmerkistö täyty. Ja jos täyttyykin, edellytetään asianomistajan vaatimuksia, ennen kuin pääsemme asiaa selvittelemään.

Opetusministeri Andersson: "En halua Suomesta yhteiskuntaa, jossa päättäjät joutuvat kulkemaan turvamiesten kanssa"

Mahdollisten rikosten asianomistajat, eli suomalaispoliitikot, eivät ole aiemmin julkisesti kommentoineet asiaa.

Opetusministeri Li Andersson kommentoi asiaa Ylelle lyhyesti tekstiviestitse.

– Päällimmäisenä ajatuksena minulle herää, että en halua Suomesta yhteiskuntaa, jossa päättäjät joutuvat kulkemaan kaikkialle turvamiesten kanssa. Tällaisen kehityksen estäminen on kaikkien politiikan toimijoiden yhteinen vastuu.

Nimikorjaus klo 18.25: Perussuomalaisten Tampereen kaupunginvaltuustoryhmän puheenjohtaja on Lassi Kaleva, ei Lasse.

Suosittelemme sinulle