Yle välittää 1. elokuuta alkavan Jyväskylän MM-rallin kanavissaan kattavammin kuin koskaan. Esimerkiksi Yle Areenasta katsottavissa oleva Ralliradio Plus seuraa rallin tapahtumia hetki hetkeltä. Kaiken rallisisällön ja tiedot tulevista televisiolähetyksistä löydät osoitteesta yle.fi/mmralli
Huhumylly Kalle Rovanperän ympärillä on värittänyt rallin MM-sarjan kesätaukoa. Brittilehti Motorsport News kertoi kesäkuun lopussa, että suomalainen olisi jo tehnyt sopimuksen Tommi Mäkisen johtaman Toyotan kanssa. Rovanperän taustajoukot kuitenkin tyrmäsivät uutisen.
Elokuun alussa ajettavaan Jyväskylän MM-ralliin valmistautuva nuorukainen ei puheista ole hätkähtänyt.
– Hyvät huhut ainakin pistettiin liikkeelle, Rovanperä hymähtää Yle Urheilulle.
Ajatko Toyotan WRC-autoa ensi kaudella?
– Siihen en osaa sanoa mitään, koska en tiedä siitä mitään, kysymykselle naurahtanut Rovanperä kuittaa.
– En tiedä, että onko minulla WRC-autoon vielä mitään erityistä paloa. Hyvin kun menee loppukausi, niin mikäs siinä.
Tiedätkö mitä managerisi Timo Jouhki kulisseissa puuhailee?
– En tiedä kaikkea, mitä se tekee. Pitäisi varmaan Timolta kysyä.
Manageri Timo Jouhki on kommenteissaan huomattavasti suojattiaan suorasanaisempi.
– Meidän tavoite on se, että Kalle ajaa ensi kaudella WRC-luokassa. Uskon siihen hyvin vakaasti, Jouhki kertoo Yle Urheilulle.
Suomalaisuus ei vaikuta valintaan
Jouhki on jo vuosikymmeniä kuulunut rallimaailman ansioituneimpiin taustavaikuttajiin. Rovanperän tilanne kuskimarkkinoilla on kuitenkin poikkeuksellinen jopa managerivelhon pitkällä uralla.
Jouhkin kuljettajasta on viimeksi käyty vastaavaa kilpailua, kun hän sorvasi maailmanmestareiden sopimuksia. Tuolloin tähdillä riitti valinnanvaraa.
– Kyllähän silloin vaihtoehdoista keskusteltiin, kun Juha Kankkunen siirtyi mestarina tallista toiseen. Sama oli Tommi Mäkisen kanssa. Tilanne on muuttunut heidän jälkeensä, Jouhki kuvailee.
Toyotan tallipäällikkönä Mäkinen on nyt merkittävässä roolissa Rovanperän tulevaisuuden kannalta. Suomalaisjohtoisen tallin ja Rovanperän sopimusta on pidetty kulisseissa varmana jo pitkään.
– En tuota suomalaisuutta pitäisi kovinkaan tärkeänä tekijänä. Sillä ei ole yhtään mitään merkitystä, Jouhki linjaa.
Suurin merkitys onkin sillä, mitä Toyotan tähti Ott Tänak päättää tehdä. Virolaisella ei ole vielä sopimusta ensi kaudesta.
– Nopein vapaana oleva kuljettaja määrää tahdin. Asiat etenevät, kun hän saa sopimuksen aikaiseksi tai saa asiat muuten selviksi, Jouhki muistuttaa.
Kaikki kortit virolaisen käsissä
Tänakin vaihtoehdot ovat täysin avoinna. Ainoastaan Citroenilla on voimassaolevat sopimukset molempien kuljettajiensa, Sebastien Ogierin ja Esapekka Lapin, kanssa tulevasta vuodesta. Supertähti Thierry Neuville jatkaa yhä Hyundailla, mutta korealaistallin muut paikat ovat täyttämättä. Sebastien Loeb toki jatkaa Hyundailla, mutta yhdeksänkertainen maailmanmestari haluaa ajaa vain kuusi kilpailua.
M-Sportin pääomistaja Malcom Wilson on jo keväästä asti ilmoittanut, että hän haluaa Tänakin takaisin talliinsa. Virolainen teki lopullisen läpimurtonsa eliittikuljettajaksi juuri Fordin ratissa kaudella 2017, jolloin hän voitti ensimmäiset kilpailunsa. Brittitallin mahdollisuuksia vain ei ole pidetty järin korkeina, koska yksityistallin tiedetään kärsivän rahoitusongelmista.
Jouhki on toista mieltä. Rallin MM-sarjassa siirrytään käyttämään hybriditeknologiaa kaudesta 2022 eteenpäin. Jouhkin mukaan Ford on kiinnostunut palaamaan sarjaan tehdastallina, mikä kansainvälisen autourheiluliitto FIA:n säännöt miellyttävät sitä ja muita autonvalmistajia.
Tätä silmällä pitäen Ford voisi olla kiinnostunut varmistamaan jo hyvissä ajoin, että talli saisi kiinnitettyä sen parhaan kuljettajan.
– En toisaalta tiedä, onko järkevää maksaa Tänakille jo nyt kohtuullisen paljon sitä varten. Hän kuitenkin tuntee arvonsa, Jouhki pohtii.
– Veikkaukseni on, että Tänak jää Toyotalle, vaikka kyllä siinä kamppailua Hyundain ja M-Sportin kanssa käydäänkin, manageri selvittää.
Tänakin lähtö avaisi ovet Rovanperälle
Tänakin valinta vaikuttaa suoraan jokaisen tallin kuljettajapäätöksiin. Rovanperänkin on kumarrettava tallipaikkapelin kuningasta.
– Sanotaan näin, että jos Tänak lähtee Toyotalta, niin aika varmasti pääsisimme sinne, Jouhki paljastaa.
Toyota ei silti ole Rovanperälle ainoa vaihtoehto. Managerin mielestä kilpailukykyisyys on tärkein tekijä suurlupauksen tulevaisuudesta päätettäessä.
Samaa mieltä on myös kuljettaja itse.
– Yritämme löytää sen järkevimmän vaihtoehdon, jos sellainen tilanne joskus tulee eteen. Paras auto ja tiimihän se on otettava. Kilpaahan täällä ajetaan, Rovanperä korostaa.
Jouhkin mielestä päätöstä ei voi hätiköidä, koska muuttujia on muitakin, aina tulevan tallin sisäisestä ilmapiiristä lähtien.
– Kaikki tiimit eivät ole ilmapiiriltään sellaisia, joissa voisi parhaimmalla mahdollisella tavalla kuvitella viihtyvänsä, Jouhki pyörittelee.
Manageri ei tarkenna sitä, mihin talleihin hän puheillaan viittaa. Lankoja voi kuitenkin punoa yhteen. Esimerkiksi Citroenin ja brittikonkari Kris Meeken potkuihin päättynyt saaga ei ole tehnyt hyvää ranskalaistallin maineelle.
Hyundaita taas johtaa ristiriitainen Andrea Adamo.Tulisieluinen italialainen on kierrättänyt kuljettajia poikkeuksellisen tiuhaan kisasta toiseen. Portugalissa Sebastien Ogier taas vihjasi, että Adamo olisi määrännyt Dani Sordon hidastelemaan erikoiskokeella tahallaan.
Toyotan kohdalla taas kysymysmerkkejä ovat herättäneet etenkin tallin autoja kisasta toiseen vaivanneet luotettavuusongelmat. Ne eivät ole suoranaisesti lisänneet uskoa japanilaistallin toimintaan.
Yksi talli saa kuitenkin Jouhkilta suorat kehut.
– Pidän kaikkia talleja kilpailukyvyn kannalta varsin tasavertaisina. M-Sport ei ole täysi tehdastalli, mutta se on aina ollut hyvä harjoittelutiimi.
M-Sport on kasvattanut huipputekijöitä muille talleille liukuhihnalta. Jari-Matti Latvalan ja Tänakin lisäksi myös Neuville teki läpimurtonsa juuri Fordin ratissa.
Kaikesta huolimatta Toyota on yhä sarjan nopein auto. Mäkisen talli onkin se todennäköisin osoite myös Rovanperälle.
– Sanotaan näin, että todennäköisyys Toyotalla ajamiselle on yli 50 prosenttia. Loput ovat sitten sen alle. Kyllähän Toyota on melko mielenkiintoinen, mutta niin ovat muutkin, Jouhki huomauttaa.
"Sinne pitää päästä parin vuoden sisällä"
Täysin varmaa Rovanperän kohdalla on lähinnä se, että WRC-debyytin ajankohta on nyt lähempänä kuin koskaan. Suomalainen on tämän kauden jälkeen ajanut Skodan ratissa jokaisen MM-kalenterin nykyisen kilpailun. Askel kovimmalle huipulle on luonnollinen, mutta myös ensiarvoisen tärkeää kehittymisen kannalta.
Superlupaus itse ei ole asettanut itselleen mitään tarkkaa aikarajaa ykköstasolle siirtymisestä.
– En ole tehnyt mitään päätöstä, mutta kyllä sinne pitää päästä parin vuoden sisällä, Rovanperä kertoo.
Rovanperällä on tehdassopimus Skodan kanssa myös ensi kaudesta, mutta se mahdollistaa kuljettajan siirtymisen WRC-talliin.
– Ei Kallelle ole lainkaan mahdotonta ajaa vielä ensi kaudellakin R5-autolla WRC2 Pro-luokkaa. Eteenpäin olisi vain hyvä siirtyä kehittymisen kannalta, Jouhki sanoo.
Milloin mahdollista sopimusuutista voidaan sitten odottaa, Timo Jouhki?
– Yleensä se menee syksyyn. Lokakuuta tai jotain sellaista, se on todennäköistä.
Lue lisää:
Harri Rovanperä kumoaa huhut poikansa siirtymisestä Toyotalle: "Se asia on tuulesta temmattu"
Lue myös:
Toyota antaa Takamoto Katsutalle WRC-auton kahteen MM-ralliin