Nepalissa ja Intian koillisosissa monsuunisateet ovat aiheuttaneet kuolonuhreja.
Viranomaisten mukaan Nepalissa vesimassojen aiheuttamissa maanvyöryissä on kuollut ainakin 55 ihmistä. Ainakin 30 ihmistä on myös kateissa ja yli 30 loukkaantunut.
Viranomaiset odottavat uhrien määrän kasvavan.
Tulvat ja mutavyöryt ovat katkaisseet myös yhdeksän valtatietä.
Intiassa Brahmaputra-joen varrella tulvavesi on noussut yli 1800:een kylään. Kuolleita on ainakin kymmenen.
Tulva-alueilta on pelastettu yli 1000 ihmistä ja 10 000 on arvioiden mukaan joutunut jättämään kotinsa.
Bangladeshissa kymmeniä ihmisiä on kuollut lauantaina salamaniskuihin. Myös rankkasateet jatkuivat Bangladeshissa viikonloppuna.
Monsuunikausi jatkuu syyskuuhun.