PIELAVESI. Olympiakulta. Se on unelma, joka on siivittänyt 35-vuotiaan Antti Ruuskasen läpi haastavien aikojen. Voittaa hän on tahtonut aina, mutta alun perin mies haaveili jostain aivan muusta kuin keihäänheittäjän urasta.
Ruuskanen istuu mukavasti lempimaisemassaan kotijärvensä rannalla Savon sydämessä Pielavedellä. Vaikka päivä on ollut pitkä ja kello lähestyy iltayhdeksää, miehellä ei tunnu olevan kiire minnekään.
– Minnekäs tästä haluaisi lähteä, sieluhan se täällä vain lepää, toteaa Ruuskanen ja alkaa kertoa lapsuudestaan.
– Ensirakkauteni oli kyllä mäkihyppy. Tosin ei minusta olisi hyvää siinä lajissa tullut, koska pelkään korkeita paikkoja. En siis olisi uskaltanut edes kiivetä kovin kummoisiin mäkiin, saatikka hypätä niistä.
Ruuskanen on kuitenkin ollut aina päättäväinen. Kun mäkihyppy kiehtoi, hän pyysi 5-vuotiaana isäänsä rakentamaan perheen maatilan pihaan hyppyrin, jotta hän voisi aloittaa harjoittelun.
– Ja niin isä sitten rakensi minulle sellaisen K2-mäen. Urani mäkihyppääjänä vain katkesi alkuunsa, koska kaaduin jo heti toisella hypyllä niin pahasti, että kyynärpää murtui. Siihen loppui matkani sen lajin parissa.
Keihäsmies pääsi siis urheiluvammojen makuun jo nuorena.
Bambusauva keihäänä, pelto kenttänä
Keihäänheiton harjoittelu alkoi samaan tyyliin kuin aiempi mäkihyppyharrastus, kotitilalla itse rakennetuilla välineillä. Aluksi Ruuskanen heitti veljensä kanssa aurauskeppejä, mutta siitä isä ei tykännyt.
– Sitten setämme antoi meille bambusauvan, josta sai porkan poistamalla oivan keihään. Valitettavasti sauva kuivui ajan saatossa ja osui kerran niin kovaa maahan, että se katkesi, Ruuskanen kertailee ensimetrejään nykyisen leipälajinsa parissa.
Myöhemmin Ruuskanen sai käyttöön 400 gramman nuorisokeihään ja oli mukana paikallisen yleisurheiluseuran toiminnassa. Harjoitukset tapahtuivat kuitenkin suurimmaksi osaksi kotipelloilla.
– Siellä piti aina varoa, ettei kärki vain osunut kiveen, koska kävimme sillä samalla keihäällä myös kilpailuissa. Varavälineitä ei ollut.
Vaatimattomat harjoitusolosuhteet loivat pohjan
Ruuskanen harrasti nuorena kaikkea mahdollista, kuten hieman ampumahiihtoa muistuttavaa hirvenhiihtoa, jalkapalloa, kaukalopalloa, lentopalloa sekä salibandyä. Ohjattua toimintaa Pielavedellä ei juurikaan ollut, joten lapset sopivat keskenään, mikä on päivän laji.
– Panimme itse pelit pystyyn ja palasimme illalla väsyneinä kotiin. Siinä se kunto kasvoi.
Tällä hetkellä pääosin Kuopiossa harjoitteleva mies kuvailee lapsuuden sekä nuoruuden harjoitusolosuhteitaan varsin vaatimattomiksi. Välineiden, harjoituspaikkojen tai ohjauksen puute ei kuitenkaan koskaan estänyt häntä tekemästä mitä toivoi ja tahtoi.
– Kun ei ole lapsena tottunut kovin kummoisiin olosuhteisiin, niin ei osaa näin aikuisenakaan olla tyytymätön, vaikkei esimerkiksi jossain leirillä kaikki aivan viimeisen päälle olisikaan.
Kova kisailu alkoi jo koulumatkalla
Ruuskasten lapsuudenkodissa annettiin touhuta ja kokeilla kaikkia lajeja varsin vapaasti, mutta jälkikasvua ei koskaan sysätty harjoittelemaan mitään erityistä. Halu kehittyä ja kilpailla tuli pojalta itseltään.
– Olen kyllä aina ollut valtavan kilpailuhenkinen. Aina piti voittaa, ihan sama ketä ja mitä, Ruuskanen myöntää.
Jokainen aamu alkoi mittelöllä siitä, kuka ehti ensimmäisenä koululle.
Kaikki kun menisivät marjastamaan, kalastamaan, sienestämään tai ihan muuten vain nauttimaan ulkoilmasta, niin asiat olisivat paljon paremmin.
– Jos näin naapurin tytön pyöräilevän tai hiihtävän edelläni, niin minun piti totta kai saada hänet aina heti kiinni. Ja sama meno toistui sitten tietysti myös kotimatkalla. Myös jokaisella välitunnilla piti aina keksiä joku peli tai kisa.
Ei liene kovinkaan suuri yllätys, että parasta koulussa oli Ruuskasen mielestä liikunta- ja välitunnit. Muusta hän ei kuulemma liiemmin välittänyt.
– Näin jälkikäteen ajatellen olisihan siellä koulussa voinut keskittyä vähän enemmän itse opiskeluun, mutta toisaalta hyvin olen pärjännyt näinkin.
Voimaa luonnosta
Urheilun lisäksi Antti Ruuskanen on aina rakastanut luontoa sen kaikissa muodoissa. Ruuskasen mukaan kaikki suomalaiset eivät täysin ymmärrä, mikä aarreaitta täältä löytyy.
– Kaikki kun menisivät marjastamaan, kalastamaan, sienestämään tai ihan muuten vain nauttimaan ulkoilmasta, niin asiat olisivat paljon paremmin. Luonto on loistava terapeutti.
Ruuskanen tietää mistä puhuu, sillä hän on aina hakenut ja saanut voimaa niin veden ääreltä kuin metsän siimeksestä. Ruuskaselle on tullut tavaksi lähteä aina kilpailuiden jälkeen kalaan.
– Sillä hetkellä kun tärppää, ei taatusti ole enää keihäs mielessä, vaikka vesille lähtiessä olisi ollut mieli maassa tai kisa pyörinyt muuten ajatuksissa. Vaikka kilpailumatkat ovat pidentyneet ja kisat koventuneet, niin koitan yhä raivata aina kalenteriin tilaa kalareissuille.
Ruuskanen ei tyydy ainoastaan nauttimaan luonnosta ja sen antimista, vaan on ryhtynyt myös sijoittamaan metsään.
– Kyllähän niitä pieniä plänttejä löytyy jo, mutta toivottavasti tulevaisuudessa niitä olisi vielä enemmän.
Ruuskanen ei ole ostanut vain jo kasvanutta metsää, vaan hän on innostunut myös taimien istuttamisesta.
– Niitä kun laittaa maahan yksi kerrallaan, niin voi unohtaa hetkeksi kaiken muun ja keskittyä vain siihen istuttamiseen. Tai oikeastaan se on sen verran yksinkertaista hommaa, että siinä voi halutessaan unohtaa ihan kaiken ja olla ajattelematta yhtään mitään. Nauttia vain.
Kaikille sama Antti
Lupsakkana miehenä tunnettu Euroopan mestari vakuuttaa olevansa myös siviilissä samanlainen velikulta, jollaisena hänet tunnetaan kilpakentiltä. Toisaalta Ruuskanen myöntää olevansa silloin tällöin myös hieman kärsimätön sekä äkkipikainen.
– Pyrin olemaan aina aito ja rehellinen, mutta pakkohan se on tunnustaa, että olen luonteeltani vähän malttamaton. En oikein jaksa sellaista turhanpäiväistä jahkailua.
– Olen myös siinä mielessä yksinkertainen ihminen, että haluan tehdä kunnolla sen mitä teen, mutten välttämättä pysty keskittymään täysillä moneen asiaan yhtä aikaa. Jos tulevaisuudessa on vaikka perhettä, niin se on sitten tulevaisuudessa. Nyt en oikein näe miten voisin yhdistää arkeni sellaiseen.
Vaikka Ruuskanen tuumii kärsimättömyyden johtaneen aikanaan muun muassa siihen, etteivät koulussa lukuaineet maistuneet, on hän asiasta huolimatta suorittanut useita ammattitutkintoja. Plakkarissa ovat esimerkiksi automaatioasentajan sekä hierojan paperit.
Kokemusta löytyy muun muassa liikunnanohjaajana, personal trainerina sekä jäähallin hoitajana. Sosiaaliset työt sopivat Ruuskaselle hänen omien sanojensa mukaan enemmän kuin hyvin ja se on helppo uskoa.
Aina juttu ei kuitenkaan luista, eikä vitsi lennä. Ennen suuria kilpailuita hän myöntää olevansa usein hiljainen mies.
– Kyllä se niin on, että vaikka tykkään jutustelusta sekä kovista paikoista, niin keskittyminen vetää minut usein hiljaiseksi. Saatan olla jopa hieman kärttyinen. Sitten kun heitot on heitetty, niin olen taas ihan kuin toinen mies.
Ruuskanen kertoo pyrkivänsä olemaan aina elämänmyönteinen, iloinen ja huumorintajuinen. Harjoittelussa eteenpäin katsova sekä positiivinen. Aina yhtälön toteuttaminen ei kuitenkaan ole helppoa.
"Keihäänheitto on aika sairas laji"
Erityisen haastavaa urheilijalla on luonnollisesti silloin, kun itsestään riippumattomat asiat, kuten terveyshuolet, ottavat otteen arjesta. Positiivisuutta on tarvittu Ruuskasen kohdalla moneen kertaan, sillä erilaiset vastoinkäymiset eivät ole kiertäneet häntäkään kaukaa.
Aina tielle osuneissa esteissä ei ole kyse edes tyypillisistä urheiluvammoista. Esimerkiksi kesällä 2012 Ruuskanen oli jo nimetty edustamaan Suomea Helsingissä pidettyihin yleisurheilun EM-kilpailuihin, mutta keuhkokuume esti miestä osallistumaan mittelöihin.
– Kyllä se on yksi niistä uran hetkistä, mitä ei mielellään muistele. Siitä harmituksesta ei aivan yhdellä kalareissulla kyllä toivuttu, sanoo sittemmin vuoden 2014 EM-kilpailuissa kultaa napannut heittäjä.
Ja toki menestystä tuli jo ennen Euroopan mestaruutta, sillä vuoden 2012 Lontoon olympialaisissa Ruuskanen saavutti upeasti hopeaa.
Myöhemmin miestä on kiusannut muun muassa vuoden 2015 MM-kisojen aikaan nivusvaiva. Vuoden 2016 kauden päätteeksi Ruuskanen päätyi olkapääongelmien vuoksi leikkauspöydälle. Vuosi 2017 meni kokonaan toipuessa ilman ainuttakaan kilpailuheittoa.
Ruuskasen valmentajana vuoden 2018 keväästä asti toiminut Jyrki Blom on itsekin entinen huippuheittäjä. Hän tietää hyvin mistä lajin tyypillisimmät vammat ja vaivat yleensä johtuvat.
– Oikeastihan keihäänheitto on aika sairas laji. Me kaikki entiset heittäjät olemme sairaita vanhuksia, itsensä aikanaan EM-neloseksi yli 80 metrin kaarella kiskaissut Blom letkauttaa.
Blomin mukaan keihäänheitossa heittäjään kohdistuu voimia, jotka rasittavat kroppaa ihmisen ruumiinrakenteen vastaisesti.
– Myöskin nivelten liikeradat ovat vähän anatomian vastaisia ja esimerkiksi polviin, lonkkiin, selkään sekä heittokäden olkapäähän tulee kovia paineita.
– Tukijalan maahantulovaiheessa siihen tukijalkaan on mitattu yli 900 kilon voimapiikkejä. Kun tällainen voima kulkee kaikkien nivelten läpi koko kehon, niin kyllähän se aika raju suoritus on.
Ei siis ihme, että myös helmikuussa 35 vuotta täyttäneen Ruuskasen kroppa on joutunut vuosikymmenten aikana koville. Nyt asiat ovat viimein hyvin.
Kokenut arvokisafinalisti haluaa vielä kirkkaimman
Antti Ruuskasen uralle on mahtunut jo nyt paljon menestystä. Arvokisamitalitili aukesi vuonna 2003 alle 20-vuotiaiden EM-pronssilla. Jatkoa menestykselle seurasi vuoden 2005 alle 23-vuotiaden EM-kilpailuissa, joista kotiintuomisena oli hopeinen mitali.
Aikuisten tasolla EM-mitalit on ripustettu Ruuskasen kaulaan vuoden 2014 kullan lisäksi vuonna 2016, jolloin kilpailutulos riitti kolmanteen sijaan.
Vaikka kaikista kirkkaimmat arvokisamitalit ovat vielä jääneet saavuttamatta, Ruuskanen on yltänyt keihäänheiton finaaliin jokaisella kerralla, kun hän on ollut arvokisoissa mukana.
Suomen mestaruusmitaleita miehellä on jo seitsemän, joista kolme kultaisia.
Viime vuodet ovat olleet tuloksellisesti hieman vaisuja, mutta Ruuskasen kauden 2019 avauskilpailun voittoheitto 85,15 todistaa, että puheet huippukunnosta eivät ole missään nimessä tuulesta temmattuja. Viimeksi Ruuskanen heitti yhtä pitkälle vuonna 2016. Miehen komea ennätys 88,98 on vuodelta 2015.
Myös valmentaja Blom jatkaa kautta luottavaisin mielin.
– Olemme tehneet hieman muutoksia Antin tekniikkaan ja heitto näyttää nyt todella hyvältä. Antti tekee kaiken sataprosenttisesti urheilu edellä. Jos mies pysyy vain terveenä, hänellä on mahdollisuuksia vaikka mihin.
Myös heittäjä itse uskoo yhä lapsuuden unelmaansa, olympiakultaan. Kausi alkoi kilpailullisesti urheilijan suunnitelmien mukaan ja aikainen MM-rajan ylitys sekä valinta Dohan kisajoukkueeseen antavat täyden rauhan valmistautua tuleviin koitoksiin.
– Nyt on uraa jo sen verran takana, että kaikki on pelissä. Ensi vuonna on sitten ne kauan odotetut Tokion olympialaiset. Siellä haluan saavuttaa lapsuuden haaveeni ja voittaa kultaa.
Lue myös: