"Jo muinaiset roomalaiset..." käy aloitukseksi myös rapujen tarinaan, mutta otetaan ensin kreikkalaiset.
1. Antiikin lääke
Aristoteles kirjoitti ravuista jo 300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Antiikin Kreikassa rapu ei ollut ruokaa, vaan saksiniekoilla hoidettiin näivetystautia.
Myös roomalaiset käyttivät rapuja lääkkeenä. Monitaituri Plinius vanhemman sanotaan hoitaneen muun muassa käärmeenpuremia aasin maitoon sekoitetulla rapujauholla.
2. Paaston pelastus
Keskiajalla ankaran hengellisissä luostareissa pidettiin kymmeniä, jos ei satoja paastopäiviä. Niihin ei liharuoka sopinut, mutta kalahan ei ole lihaa ja rapu vielä vähemmän.
Niinpä ainakin jo 1200-luvulta lähtien luostarien rapukattiloissa keitettiin joka vuosi kymmeniätuhansia rapuja sapuskaksi.
3. Onnea Napoleonille
Rapujen syönnistä tuli hienoa viimeistään 1800-luvun Pariisissa, ja se on ainakin osittain keisari Napoleonin syytä tai ansiota.
Kova taistelu vaatii hyvät ateriat. Kun ranskalaiskeisari kerran oli saanut rapuja kanaruokansa koristeeksi, hän halusi niitä jokaisen taistelun jälkeen. Ravusta kerrotaan tulleen Napoleonille suorastaan onnen eläin.
4. Muoti
Pariisista muoti levisi tietysti muihin Keski-Euroopan kaupunkeihin, ja ennen pitkää myös Pohjoismaihin. Rapuja oli tosin syöty Tanskan hovissa tiettävästi jo 1500-luvun alussa kuningatar Kristiinan illallisella.
5. Bisnes
Ravut alkoivat kiinnostaa suomalaisia, kun ruotsalaiset ensin tykästyivät niihin.
Toisaalta osa suomalaisten rapuperinteistä on itäistä juurta, koska Suomen kylpylöihin tulleet hienot ja varakkaat pietarilaiset halusivat herkutella saksiniekoilla.
Ravustus alkoi Suomessa 1800-luvun lopulla. Kun rapujen kysyntä kasvoi, tarvittiin lisää myös ravunpyytäjiä, ja suomalaiset löysivät ravunmentävän markkinaraon.
Kerrotaan, että varsinkin Hämeessä ja Satakunnassa ainakin renkipoikien kannatti miettiä jopa ammatinvaihdosta maalta vesille. Hyvä pyytäjä teki ravuilla kertaallisen tilin.
Kun Keski-Euroopan markkinat vetivät parhaimmillaan, Suomesta vietiin miljoonittain rapuja.
6. Joki- ja täpläravut
Jääkauden hellitettyä jokirapu mönki Suomeen idän tai tarkemmin kai kaakon suunnalta.
Täplärapu puolestaan tuotiin Pohjois-Amerikasta vasta 1960-luvulla. Sitä ei saa enää nykyisin istuttaa tai siirtää uusille vesille, koska täpläravun seuralaisena kulkee harmittavan usein rapurutto.
Rapujuhlat saa pystyyn yhtä hyvin jokiravuilla kuin täpläravuillakin, sillä molemmat ovat syötävän hyviä. Lähinnä itäsuomalaisissa järvissä mertaan voi joskus tulla myös kolmas kotimainen saksiniekka, kapeasaksirapu.
7. Rapurutto
Tuhoisa rapurutto aloitti Euroopan-valloituksensa tiettävästi Italiasta, ja tuontitavarana Pohjois-Amerikasta se sinnekin rantautui. Italiasta se levisi Ranskaan ja Saksaan, kunnes Puolan ja Venäjän kautta kiersi ensikertaa Suomeenkin jo 1890-luvulla.
Tänä kesänä on puhuttu paljon haitallisista vieraslajeista, ehkä eniten lupiinista ja kurtturuususta. Myös rapurutto on nostettu EU:n haitallisten vieraslajien listalle. Sille ei suomalainen jokirapu pärjää.
Rapujen puolustaminen rapurutolta on ihmisen tehtävä, ja kotimaan ikiaikainen laji jokirapu kiittää huolellista pyytäjää. Ja täpälärapukin kärsii rapurutosta.
Kalastus- ja ravustusvälineet pitää desinfioida aina, kun vaihtaa vesistöä. Pilssivedet täytyy tyhjentää, veneet kuivattaa auringossa eikä rapumertaa tai sumppua rapuineen saa suorilta siirtää toiseen järveen.
8. Istutukset
Rapuruton tultua suomalaisten ei enää pitkään aikaan kannattanut harkita ammatinvaihtoa päätoimiseksi ravustajaksi. Romahtaneet jokirapukannat ja -saalit eivät ole koskaan toipuneet 1800-luvun lopun tasolle.
Tuhoa on yritetty korjata suunnitelluilla istutuksilla. Vesireittien latvavedet on jätetty jokirapujen elintilaksi, mutta selkävesille on istutettu täplärapuja.
Esimerkiksi Tampereen ympäristön suurilla järvillä pääsee taas ravustamaan sadan vuoden tauon jälkeen.
Kansallisen rapustrategian mukaan sisävesien raputaloudella on huomattava merkitys ja sen uskotaan yhä kasvavan.
9. Rapukausi
Kuluvan kesän ravustuskausi alkaa tänään sunntaina eli 21. heinäkuuta kello 12, ja ennakolta saalistoiveet ovat korkealla.
Arvioiden mukaan Etelä-Suomesta saadaan nyt mainioita rapusaaliita. Keskellä Suomea ja varsinkin Lapissa voi olla, että parhaat rapusaaliit nostetaan vähän myöhemmin eli vasta heinä-elokuun vaihteen jälkeen.
Ravustajalla täytyy olla pyyntiin lupa vesialueen omistajalta ja hänellä täytyy olla maksettuna valtion kalastonhoitomaksu.
Merrat pitää merkitä kunnon koholla ja niissä tulee olla pyytäjän nimi ja yhteystiedot. Joillakin vesillä mertoihin tarvitaan lisäksi pyydysmerkit.
10. Herkku
Suomalaisen ravustuksen historia on komea, ja tulevaisuuskin voi olla. Kansallinen strategia luo uskoa siihen, että raputaloudella on monipuolista kaupallista merkitystä.
Kunhan tämän kesän rapukausi saadaan keskipäivällä alkuun, niin jo huomisaamuna kalakauppiaan tiskillä mönkii tuoreita rapuja. Ainakin jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Samoin ravintolat alkavat mainostaa erityisiä rapuviikkojaan.
Ne kaikkein onnekkaimmat pyytäjät ja innokkaimmat herkkusuut taitavat järjestää rapujuhlia jo tänään.
10. + 1 Tilli suussa
Rapujuhlat eivät tietenkään ole täydelliset ilman iloista laulua. Pöytäseurueen yhteiseksi lauluksi käy vaikkapa Snapsikylpy, sillä sävelenä on vanha tuttu Kalliolle kukkulalle:
Tilli suussa, kruunu päässä
Sinut pöytää kannetaan.
Paahtoleivän päälle sulle
snapsikylpy annetaan.
Artikkelin lähteet: Pirkanmaan Kalatalouskeskus, Raputietokeskus, Suomen Ammattikalastajaliitto, Suomen Luonnonvarakeskus ja MMM/Kansallinen rapustrategia
Tarkennus juttuun 22.7. kello 8.52. Napoleon teki ravuista laajemmin muotia, mutta hoviväki oli Pohjoismaissakin herkutellut jo aiemmin.