Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Nuotio ja Vuorinen miekkailivat 64 parhaan joukkoon MM-kisoissa

MM-kalvan finaalipäivän tapahtumissa suomalaisia nähdään kaksi.

Niko Vuorinen
Niko Vuorinen miekkaili itsensä finaalipäivään. Kuva: Suomen miekkailu- ja 5-otteluliitto
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Tatu Nuotio ja Niko Vuorinen onnistuivat tiistaina mainiosti miekkailun MM-kisoissa Unkarin Budapestissa. Kalvassa kilpaileva suomalaiskaksikko raivasi tiensä perjantain finaalipäivään, eli 64 parhaan joukkoon, ensin alkuerien ja sen jälkeen pudotusotteluiden kautta.

– Oli niin sanotusti miekkailua koko rahan edestä. Lataus oli massiivinen ja voitontahto kova. Se tuntui jopa vyöryvän yli äyräiden vähän väliä. Pää pysyi onneksi kasassa loppuun asti, alkuerät tappioitta selvittänyt Vuorinen kertoi tiedotteessa.

Pudotusotteluissa Vuorinen kukisti ensin Singaporen Simon Renjie Leen 15–13 ja perään Espanjan Manuel Barquesin viimeisellä tuplapistolla 15–14.

Nuotio nujersi pudotusotteluissa ratkaisupistolla 15–14 Saudi Arabian Ahmad Abdas Alhussainin ja Venäjän Sergei Hodosin.

Lue myös:

Anna Salminen kymmenes universiadeissa

Suosittelemme sinulle