Jos luopuisit pinkistä ja glitteristä, olisit uskottavampi ja sinua arvostettaisiin enemmän.
Tämän lauseen taiteilija ja dj Taika Mannila on kuullut eri muodoissa lukuisia kertoja.
Helsinkiläinen Mannila on rakastanut lapsesta asti pinkkiä väriä ja kiinnostunut asioista, jotka leimataan kulttuurillisesti tyttömäisiksi. Lukiossa häntä haukuttiin jatkuvasti bimboksi pinkkien vaatteiden ja blondien hiusten takia.
Pitkään hän odotti, milloin glitter varisee pois, mutta sitä päivää ei ole vielä tullut. Tyttöys on edelleen läsnä 31-vuotiaan Mannilan pukeutumisessa ja taiteessa.
– Tyttöys on sitä, kuka olen. Se on sitä, mistä ammennan.
Nykyään hänen pukeutumistaan ja estetiikkaansa myös ihaillaan, mutta toisinaan aitoutta epäillään.
Onhan tuo glitter-unelma vain jotain oivaltavaa vitsiä – onhan? Näin ihmiset Mannilalta tivaavat.
– Varsinkin vanhemmat miehet kommentoivat, että onpa hauskaa, kun olet tuollainen ironinen barbie. Eli olit muiden silmissä sitten tyhmä tai nerokas, niin viesti on, että tyttöyttä ei voi ottaa täysin vakavasti.
Taiteilija ja dream girl
Taika Mannila tunnetaan erityisesti kuvittajana sekä dj-duo Dreamin toisena puoliskona. Dream eli Mannila ja Lina Schiffer ovat keikkailleet ja tehneet omaa radio-ohjelmaa (siirryt toiseen palveluun) vuodesta 2015. Rap- ja r’n’b- musiikin erikoisohjelmassa on alusta asti nostettu esille erityisesti kiinnostavia naisartisteja ja tuottajia.
Mannila ja Schiffer luotsaavat myös Dreamgirls-kollektiivia, joka on yksi tämän hetken puhutuimmista rap-ilmiöistä Suomessa.
Elokuussa Flow Festivalilla nähdään Mannilan ja sisustusarkkitehti Fanni Suvilan suunnittelema Pink Space (siirryt toiseen palveluun) -tila, jossa on luvassa runoutta, performanssitaidetta ja videoinstallaatioita.
Varsinkin vanhemmat miehet kommentoivat, että onpa hauskaa, kun olet tuollainen ironinen barbie. Eli olit muiden silmissä sitten tyhmä tai nerokas, niin viesti on, että tyttöyttä ei voi ottaa täysin vakavasti.
Mannila kamppaili pitkään sen kanssa, voiko hän kutsua itseään taiteilijaksi. Hän ei ole valmistunut taidekoulusta tai pitänyt näyttelyitä gallerioissa.
– Vanhemmilleni valintani ovat varmaan painajaismaisia. Olen jättänyt koulun kesken ja työurani on ollut kaikkea muuta kuin lineaarinen ja turvallisen ennustettava.
Muutama vuosi sitten hän alkoi kutsua itseään puolitosissaan dream girliksi. Osittain se oli keino vapautua valmiista titteleistä ja kopioitavista urapoluista.
– Päätin, että nyt täytyy vaan tehdä, eikä selitellä itseään muille.
Tyttöys kukoistaa Instagramissa
Tämän hetken visuaalista kulttuuria internetissä hallitsevat nuoret naiset. Näin ollen suhtautuminen tyttöyteen ja siitä ammentavaan estetiikkaan on ollut muutoksessa.
Taika Mannilan Instagram-profiilia voisi kuvailla muun muassa pinkiksi, pehmeäksi ja kimaltavaksi: sanalla sanoen tyttömäiseksi. Jos se olisi parfyymi, se tuoksuisi ruusuilta ja roséviiniltä.
Kuvista välittyy myös Mannilan rakkaus ylellisiin, viiden tähden hotelleihin. Niissä larpataan Sofia Coppola -unelmaa, johon kuuluvat olennaisesti kuohuviini ja huikentelevat puitteet.
Yksi Sofia Coppolan tunnetuimmista elokuvista on Kirsten Dunstin tähdittämä Marie Antoinette, joka on väreillä, pitsillä ja leivoksilla kuorrutettu tulkinta ranskalaisen kuningattaren elämästä. Samoja luksuksen elementtejä voi löytää myös Mannilan profiilista.
Mutta onko kuohuviinin ja mansikoiden kyllästämä some-elämä aitoa?
– Se varmaan riippuu ihmisestä ja siitä, mitä pitää aitona. Onko aitouden vastakohta pinnallisuus?
Surullisten tyttöjen teoria
Nopealla vilkaisulla Mannilan Instagram-profiili saattaa vaikuttaa kevyen ruusuiselta, mutta tarkemmin katsoen se onkin melko kaukana stereotyyppisestä some-unelmasta. Läsnä ovat ulkonäköpaineet, epävarmuus ja masennus.
Ylellisistä asioista nauttiminen onkin Mannilalle ennen kaikkea selviytymiskeino melankolian keskellä. Eikä surun ja ahdistuksen yhdistäminen hohtavan pinkkiin tyttöyteen ole sosiaalisessa mediassa harvinaista.
Sad girlien eli surullisten tyttöjen avulla Mannila löysi oman luovan tilansa, jossa tyttöyttä ei tarvitse hävetä, vaan sitä voi toteuttaa vapaasti.
Surullisten tyttöjen estetiikan perusteet koostuvat kuihtuneista kukista, masentuneista mietelauseista ja kyynelten levittämistä silmämeikeistä. Se voi olla myös sarkastisilla meemeillä rytmitettyä karkkiestetiikkaa.
Suomessa ilmiöstä ovat aikaisemmin kirjoittaneet muun muassa Ylioppilaslehti (siirryt toiseen palveluun) ja Image (siirryt toiseen palveluun).
Populaarikulttuurin ehkä tunnetuin surullinen tyttö on yhdysvaltalainen artisti Lana Del Rey, jonka kappaleissa pakkomielteiset tytöt haaveilevat rakkaudesta, uhraavat kaiken miehen puolesta ja lopulta särkevät sydämensä. Kriitikot ovat vaatineet passiivisena ja groteskin surullisena esiintyvää Del Reytä tilille epäaitoudesta.
Surullisten tyttöjen estetiikkaa on kritisoitu myös surullisuusperformanssina, jossa romantisoidaan mielenterveysongelmia.
Mannila ei halua glorifioida masennusta. Hän haluaa raivata tilaa ilmapiirille, jossa voi elää ja nauttia, vaikka ei aina jaksaisi voida hyvin. Myös jatkuva onnellisuuden tavoittelu voi olla lamaannuttavaa.
Yhdysvaltalainen taiteilija Audrey Wollen esitteli vuonna 2014 “surullisten tyttöjen teorian”. Ydinajatus on, että julkisen taiteen tekeminen omista mielenterveysongelmista on poliittista aktivismia. Surulliset tytöt kieltäytyvät uhriutumasta. He ovat kasvaneet aikuisiksi internetissä ja puhuvat siellä avoimesti asioista, joista on aiemmin vaiettu.
Voimaa ja vapautta tyttöydestä
Yksi Taika Mannilan suosikkitaiteilijoista on yhdysvaltalainen runoilija-kirjailija Melissa Broder, joka perusti vuonna 2012 Twitter-tilin (siirryt toiseen palveluun)so sad today. Broder tviittasi anonyymisti ahdistuksesta ja masennuksesta, mutta onnistui tekemään huonosta olosta myös tragikoomisen hauskaa. Tviittejä jakoivat alkuun erityisesti nuoret naiset, ja nyt tilillä on lähes miljoona seuraajaa.
Mannila on tehnyt vastaavia tempauksia omassa mittakaavassaan ja omalla nimellään.
Vuonna 2015 Mannila loi häshtägin #whatagirlfeelz (siirryt toiseen palveluun), jonka avulla hän purki Instagramissa masennustaan.
Pian Mannila huomasi, että tunniste resonoi muissakin. Se oli hänelle myös uusi tapa kommunikoida somessa ja väylä löytää samanhenkisiä ihmisiä.
Instagramista Mannila löysi uuden tavan käsitellä surua ja ahdistusta. Samalla hän ymmärsi, ettei hänen välttämättä tarvitse kasvaa ulos pinkistä tytön huoneesta.
– Minua ei kiinnosta ansaita ihmisten arvostusta, vaan sen arvostuksen pitäisi olla kaiken kanssakäymisen lähtökohta, jonka päälle sitten voi rakentaa.
Mannilasta on absurdi ajatus, että hänen pitäisi muuttua, jotta hänet otettaisiin vakavasti. Hän uskoo, että tyttöys on tavalla tai toisella aina osa häntä.
Ehkä tulevaisuudessa pinkille tyttöydelle ja kiltteydelle on enemmän tilaa – myös sosiaalisen median ulkopuolella?
Sitä Mannila toivoo.
– Ehkä kohta ollaan siinä pisteessä, että tyttöyttä ei nähdä ironisena kitchinä, vaan salonkikelpoisena estetiikkana.
Taika Mannila on Radio Suomen Kesävieraana sunnuntaina 21. heinäkuuta. Kuuntele haastattelu Yle Areenasta.