Rory McIlroy kantaa harteillaan kotiyleisön ja eurooppalaisten menestyspaineita, kun Pohjois-Irlannin Portrushissa pelataan torstaista alkaen Britannian avoimen golfturnauksen mestaruudesta. Pohjoisirlantilainen pelaa ensimmäistä kertaa urallaan major-kilpailun kotimaassaan.
– Jos totta puhutaan, niin voitto on minulle kaikki kaikessa. Tunnelma voi olla kotikilpailussa erilainen, mutta tavoite on sama. Haluan pelata voitosta, urallaan neljä arvovoittoa saavuttanut McIlroy kertoi.
Britannian avoimissa McIlroy, 30, on sijoittunut kolmesti peräkkäin viiden parhaan joukkoon. Turnausnäyttämö Royal Portrushin kenttäennätys on McIlroyn 16-vuotiaana tykittämä 61 lyöntiä. Ennätyskierroksen jälkeen kaksi reikää on tosin vaihtunut uusiin, ja kentän reititystä on muutettu.
Tämän kauden tilastot tukevat McIlroyn ennakkosuosikin asemaa: Yhdysvaltain-kiertueella McIlroy on sijoittunut 13 kilpailussa kymmenen kertaa kärkikymmenikköön, voittaen kahdesti.
Kauden kolmesta Yhdysvalloissa pelatusta major-kilpailusta jokaisen on voittanut yhdysvaltalainen. Eurooppalaisten odotetaan iskevän vanhalla mantereella takaisin.
– Vaikka olemme voittaneet edelliset majorit, eurooppalaiset ovat silti kovia. Rorylla on iso viikko, ja odotan hänen järjestävän todellisen ilotulituksen, edellisen major-kilpailun voittaja Gary Woodland sanoi.
Koepkan caddie tuntee kentän metkut
Huhtikuussa lähes 11 vuoden tauon jälkeen major-kilpailun voittaneen Tiger Woodsin mukaan maailman vanhimmassa golfturnauksessa kokemuksella on merkitystä.
– Lyöntien pituutta tärkeämpää on ymmärtää kentän muodot ja välttää hiekkaesteet. Se antaa vanhemmillekin pelaajille mahdollisuuden menestyä, 43-vuotias Woods sanoi.
Maailmanlistan ykkösen Brooks Koepkan valttikortti on Portrushissa kasvanut caddie Ricky Elliott.
– Totta kai hänen läsnäolonsa tuo itseluottamusta. Hän tuntee tuuliolot sekä paikat mihin ei saa missata ja kulmat, joita pitkin kannattaa lähestyä, Koepka luetteli.
Menestystä odotetaan myös hallitsevalta mestarilta, Italian Francesco Molinarilta. Molinarin mukaan kiertopalkinto on pysynyt hyvässä kunnossa.
– Siitä on juotu pari juomaa, ei sen kummempaa. Meillä on pienet lapset, joten pokaalia on pitänyt suojella katastrofeilta, Molinari nauroi.
Britannian avoimet on viimeinen vuoden neljästä major-turnauksesta. Turnaukseen osallistuu myös ensimmäistä kertaa urallaan Suomen ykkösgolfari Mikko Korhonen.
Lue myös: