Aliravitsemus ja sairaudet ovat yleistyneet Pohjois-Koreassa. Sato on jäämässä puoleen siitä mitä odotettiin, raportoi Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto (IFRC).
– Näemme jo kuivuuden seuraukset haavoittuviin ihmisiin. Aliravitsemus, ripuli ja paksusuolentulehdus lisääntyvät, sanoo järjestön Pohjois-Korean johtaja Mohamed Babiker lausunnossaan.
Toukokuisten arvioiden jälkeen, joiden mukaan sato on jäämässä jopa alle puoleen siitä, mitä sen pitäisi olla, Punainen Risti hankki liikuteltavia vesipumppuja, joiden avulla sato voitaisiin kaksinkertaistaa kohdealueilla.
– Vesipumpuilla ja kastelulla voidaan tilannetta parantaa merkittävästi, Babiker kertoo. Hänen mukaansa vesipumput maksoivat noin 225 000 euroa. Lisäpanostukset maanviljely- ja saniteettitarvikkeisiin vaativat vielä runsaat 400 000 euroa.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Pohjois-Korea lisäsi viime vuonna lannoitteiden ja ruokatuotteiden maahantuontia. Samaan aikaan maa kuitenkin jatkaa luksustuotteiden tuontia miljoonien dollareiden arvosta. Maahan tuotiin muun muassa ainakin kaksi panssaroitua limusiinia, joiden arvo on 500 000 dollaria kappale.
Etelä-Koren tiedustelupalvelun mukaan kuivuus on heikentänyt maan taloutta, joka kärsii jo nyt esimerkiksi kaupan alijäämästä sekä ulkomaan valuutan ja käteisen puutteesta, jotka johtuvat pakotteista.
Sademäärä Pohjois-Koreassa on pudonnut enemmän kuin 30 prosenttia viime vuodesta ja ruokatilanteen huononemisesta on merkkejä. Etelä-Korea on luvannut lahjoittaa 4,5 miljoonaa dollaria YK:n ruokaohjelmalle (WFP) ja on hankkinut 50 miljoonaa kg riisiä pohjoiselle naapurilleen. Maa lahjoitti äskettäin 3,5 miljoonaa dollaria UNICEFille humanitaarisiin projekteihin Pohjois-Koreassa, kertoo Reuters.
Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA uutisoi viime viikolla, että kuivuuden seurauksia yritetään lievittää kaivamalla kanaaleja ja kaivoja, asentamalla pumppuja sekä kuljettamalla vettä.
Maa kärsi kesäkuussa tulvista ja lähestyvä sadekausi voi aiheuttaa lisää ongelmia. Rakennuksia on upponnut ja tuhoutunut maanvyörymissä.
Yksittäiset nälänhädät ovat tiettävästi yleisiä Pohjois-Koreassa, mutta maanlaajuinen nälänhätä surmasi 1990-luvulla jopa miljoona ihmistä.