Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kansanedustaja Hussein al-Taee palaa töihin – osallistuu paneelikeskusteluun

Al-Taee osallistuu paneeliin Karjaan Faces-festivaaleilla viikon päästä.

Hussein al-Taee
Hussein al-Taee on ollut sairauslomalla toukokuun alusta. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle
Marika Harjumaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansanedustaja Hussein al-Taeen (sd.) sairausloma päättyy sunnuntaina. Reilun viikon päästä hän osallistuu paneelikeskusteluun Karjaan Faces-musiikkifestivaaleilla.

Al-Taee osallistuu poliittiseen paneelikeskusteluun sunnuntaina 28. päivä. Samalla lavalla ovat myös ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

Al-Taeen Facebook-kirjoittelusta nousi kohu huhtikuussa, kun ilmeni, että hän oli aiemmin julkaissut muun muassa homoja, juutalaisia, somaleita ja sunnimuslimeja loukkaavia kirjoituksia.

Al-Taee pyysi kirjoituksiaan anteeksi ja sanoi, ettei enää ajattele samalla tavalla.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lidtman kertoi toukokuun alussa sairausloman liittyvän kirjoituksista aiheutuneeseen kohuun.

Al-Taee oli myös sairaalassa sairauslomansa aikana.

Lue lisää

Kansanedustaja Hussein al-Taee joutunut sairaalaan – SDP:n Lindtman: Ryhmä käsittelee kirjoituksia sairausloman jälkeen

Kansanedustaja Hussein al-Taee A-studiossa: "En allekirjoita näitä sanoja, mutta olen ne ehdottomasti kirjoittanut"

Kansanedustaja Hussein al-Taee myöntää kuvakaappaukset Facebook-kirjoituksista aidoiksi – "En ollut kertonut koko totuutta"

Suosittelemme