Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Belgialaispyöräilijä van Aert vietiin sairaalaan – kaatui pahasti Tourilla

Belgialaispyöräilijä Wout van Aert kaatui pahasti Ranskan ympäriajon 13. etapilla, joka on runsaan 27 kilometrin mittainen aika-ajo Paussa.

Kuvassa Wout Van Aert
Kuvassa Wout Van Aert Kuva: EPA
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Wout Van Aert osui reittiä reunustaneeseen mellakka-aitaan ja kaatui rajusti. Kisa jäi belgialaiselta kesken, ja hänet on viety sairaalaan saamaan hoitoa.

Van Aertin talli Jumbo-Visma kertoi Twitterissä, että belgialaisajaja on tajuissaan ja sai kaatumisessa lihashaavan oikeaan jalkaansa.

Van Aert ajoi uransa ensimmäistä Ranskan ympäriajoa eli Touria. Hän voitti kilpailun kymmenennen etapin.

Jumbo-Visma puolestaan vei nimiinsä toisena ajopäivänä poljetun joukkueaika-ajon.

Van Aert oli ennen perjantain aika-ajoa kokonaiskilpailussa sijalla 76. Paun aika-ajo on edelleen kesken.

Suosittelemme sinulle