Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Lotta Harala palaa kotiseudulleen ja on saamassa uuden valmentajan epätoivoisten hetkien jälkeen – historiallista kautta on ollut raskasta seurata sivusta

Viime syksynä Helsinkiin muuttanut Lotta Harala on jo muuttanut pitkälti takaisin Tampereelle. Pitkän selvittelyn jälkeen häntä todennäköisesti valmentaa jatkossa Matti Liimatainen.

Lotta Harala Jyväskylä
Lotta Haralan elämässä palaset ovat loksahtamassa paikoilleen vaikeiden aikojen jälkeen. Kuva: Vesa Pöppönen / AOP
Roope Visuri
Avaa Yle-sovelluksessa

Aitajuoksija Lotta Harala on palaamassa takaisin kotikonnuilleen Tampereelle ja vaihtamassa samalla valmentajaa. Uusi henkilökohtainen valmentaja on todennäköisesti Matti Liimatainen, joka valmentaa myös muun muassa Maria Huntingtonia.

Harala muutti syyskuun alussa Helsinkiin Kai Kyllösen valmennukseen, mutta jo keväällä kävi selväksi kuvion mahdottomuus. Kyllösen aika ei riittänyt Haralan valmentamiseen. Nyt Harala on omien sanojensa mukaan ”roudannut elämänsä jo pitkälti takaisin” Tampereelle.

– Olen alustavasti treenannut Matti Liimataisen valmennuksessa. Katsomme kesän, miten yhteistyö lähtee toimimaan. Tähän mennessä on tuntunut todella hyvältä. Treenaaminen toimii ja henkilökemiat osuvat yhteen, Harala kertoo Yle Urheilulle.

Aiemmin kesän aikana Harala on vieraillut Liimataisen luona ”harjoitusleireillä” muutaman viikon pätkissä. Harala on hyvin helpottunut, kun palaset ovat loksahtamassa paikalleen. Takana on pitkä selvitystyö uudesta valmentajasta. Harala kiittelee Urheiluliiton valmennusjohtajaa Kari Niemi-Nikkolaa ja pika-aitojen vastuuvalmentajan Mikael Ylöstaloa tuesta.

Lotta Harala
Lotta Haralan elämässä riittänyt käänteitä viime aikoina paljon. Kuva: Matti Raivio / All Over Press

Uuden valmentajan löytyminen ei ole ollut helppoa, koska Harala on halunnut satsata urheiluun täysin ammattimaisesti. Monella samaan kykenevällä valmentajalla urheilijaryhmät ovat kuitenkin tässä vaiheessa täynnä.

– Oli kyllä monia pitkiä keskusteluja ja viikkoja, jolloin tuli epätoivo. Olo oli välillä todella ahdistava ja vaikea. En halunnut missään nimessä lopettaa urheilua, mutta en voinut jatkaa sitä 70-prosenttisella tasolla. Haluan tehdä 110-prosenttisesti täysillä, Harala kuvailee.

– Kävimme lukuisia nimiä läpi ja sain kivaa tukea muun muassa Kari Niemi-Nikkolalta. Hän otti asian heti aktiivisesti käsittelyyn. Sitten löytyi Matti Liimatainen.

Elämä vielä levällään, mutta testit kertovat hyvästä kunnosta

Harala kävi selkäleikkauksessa helmikuussa. Kesäkuun alussa Tampereella Harala kellotti 13,78, joka jäi kauas ennätyksestä 13,15. Paluu oli kuitenkin siinä mielessä iloinen, että aituri oli monien vaikeuksien jälkeen taas kisakunnossa. Sitten seuraavalla viikolla Harala oli mukana Jyväskylän GP-kisassa, mutta se jäi kesken.

Harala ei nyt kilpaile, koska normaalisti kehittymiseen ja harjoitteluun menevä aika käytettiin keväällä leikkaukseen ja kuntoutumiseen. Tällä hetkellä hän on kuitenkin täysin kunnossa. Harjoituksissa mennään todella tehokkaasti.

Kaikki ominaisuudet ovat Haralan mukaan yllättävänkin hyvällä tasolla. Haasteena ovat vielä telineistä lähteminen ja ensimmäiset juoksuaskeleet, koska hermotus ei vielä toimi kunnolla leikkauksen jälkeen.

Lotta Harala
Selkäleikkauksen jäljiltä Lotta Haralan ainoa haaste harjoittelussa ovat enää lähdöt. Kuva: Marko Tuominiemi / AOP

Nyt olisi tärkeää levottomien aikojen jälkeen rutiinien täyttämä arki. Haralan elämä on vielä toistaiseksi aika lailla levällään. Hän ei aidosti osaa sanoa, milloin palaa kisoihin.

– Keskustelimme torstaina Liimataisen Matin kanssa, löytyisivätkö jotkut kisat, mihin voisi mennä. Oli todella hyvä treeni. Tuntui jotenkin todella tyhmältä jättää kunto käyttämättä kisoissa. Mutta toisaalta minulle ja Matille riittää, että itse tiedämme kunnon olevan hyvällä tasolla, Harala kertoo.

Mielessä painaa myös ensi vuosi, jolloin kilpaillaan Tokiossa olympialaiset ja sen jälkeen vielä Pariisissa EM-kisat.

– Se on iso kausi. Siihen täytyy saada kaikki asiat jo syksyksi kuntoon. Täytyy löytää koti. Asioiden pitää olla seesteisimmin, jotta syksyllä uuden kauden treenien alkaessa ei ole mitään häslinkiä, Harala toteaa.

Vaikeaa seurata hurjaa kautta telkkarista

27-vuotiaan Haralan viimeiset pari vuotta ovat olleet todella rankkoja. Viime vuonna hän jäi Kalevan kisojen finaalissa neljänneksi ajalla 13,28, mikä tarkoitti uran ensimmäisten aikuisten ulkoratojen arvokisojen jäämistä haaveeksi. Harala on kertonut aiemmin, että koki silloin henkisen romahduksen. Siitä hän nousi nopeasti. Talvella taas kuormitti fyysisesti leikkaus. Kesällä epävarma tilanne kulutti henkisesti.

Pika-aidoissa on nähty jo tämän kesän aikana historiallinen temppu, kun Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja viimeisimpänä Reetta Hurske ovat alittaneet MM-rajan. Suomesta voidaan siis lähettää ensimmäistä kertaa koskaan 100 metrin aitoihin kolme urheilijaa MM-kisoihin eli enimmäismäärä.

– Jokaisen kisa olen katsonut telkkarista. Se on aina yhtä vaikeaa. Siihen ei vaan totu. On se todella raskasta katsoa, kun muut juoksevat kovaa. Olen todella iloinen heidän puolestaan, mutta olemme olleet aikaisempina vuosina samalla tasolla. Voisin olla kisaamassa, jos asiat olisivat menneet hyvin, Harala herkistyy.

Reetta Hurske, Lotta Harala Jyväskylässä 2019
Reetta Hurske ja Lotta Harala Jyväskylän GP:ssä kesäkuussa. Tämän jälkeen Haralaa ei ole nähty kisaamassa. Kuva: Vesa Pöppönen / All Over Press

Toisaalta Harala kertoo myös saaneensa paljon lisämotivaatiota kisoja katsellessaan. Hän tietää omat mahdollisuutensa, kunhan vain asiat ympärillä järjestyvät. Harala näkee paljon mahdollisuuksia tulevaisuudessa, vaikka viime aikoina häntä on koeteltu paljon.

– Minulla on ollut aikamoista tuuliajoa monta vuotta. Se on ollut todella kuormittavaa ja kuluttavaa. Silti olen kyennyt tekemiini tuloksiin. Kun saan peruspaletin kasaan, uskon hienon uran olevan edessäpäin, Harala toteaa.

Lue lisää:

Pika-aitureiden historiallinen temppu suomalaisessa yleisurheilussa sai asiantuntijan maireaksi: ”Kumpikaan ei ollut edes tyytyväinen” Näin kiljuttiin riemusta! Korte teki kotimaisen kärkituloksen sekä Hurske rikkoi vihdoin MM-rajan – molemmat silti ymmällään

Suomen mestari Lotta Harala toipui todella synkästä tilanteesta kuukaudessa kilpailukuntoon, mutta yksi asia vaivaa yhä – seuraavan kisan ajankohta on täysi mysteeri

Selkävamma vaivaa aitajuoksija Lotta Haralaa – kävi elämänsä ensimmäisessä leikkauksessa

Lotta Harala vaihtaa valmentajaa – "Tavoitteemme ovat korkealla"

Suosittelemme