Valtatiellä 6 Luumäen Jurvalassa kaksi ihmistä on kuollut jäätyään rekka-auton alle. Onnettomuus tapahtui hieman ennen kahta yöllä, kun henkilöauto pysähtyi valtatiellä ja autosta nousi kaksi ihmistä tielle. Takaa tullut rekka-auto törmäsi heihin sekä pysäköityyn autoon.
Tiellä olleet kaksi ihmistä menehtyivät välittömästi. Lisäksi yksi henkilöautossa sisällä ollut ihminen loukkaantui. Poliisi tutkii asiaa ja tiedottaa lisää sunnuntaina päivästä.
Palomestari Arto Tainan mukaan sää on ollut yön aikana Luumäellä hyvä, ja tie onnettomuuspaikalla on kuiva.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että tiellä on onnettomuuspaikan kohdalla kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan. Onnettomuus sattui Kouvolan suuntaan menevillä kaistoilla. Tie onnettomuuspaikalla on suora.
Kuutostiellä on ollut onnettomuuspaikan kohdalla koko ajan toinen kaista käytössä. Palomestari Taina kertoi hieman ennen neljää aamuyöllä, että myös toinen kaista on saatu auki.
Kouvolan suuntaan kulkeva ajokaista suljettiin kuitenkin vielä uudelleen sunnuntaiaamuna liikenteeltä.