Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Oliver Helander kertoo Yle Urheilulle: Kalevan kisat jäävät väliin

Suomen ykkösheittäjän tauko venyy.

Oliver Helander jää kilpailutauolle.
Oliver Helander ei ole mukana ensi viikolla Lappeenranan Kalevan kisoissa. Kuva: Tomi Hänninen
Atte Husu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kalevan kisojen ilmoittautuminen päättyy keskiviikkona kello 24, mutta jo nyt on varmaa, ettei keihäslupaus Oliver Helanderia nähdä kisaamassa Lappeenrannassa elokuun alussa. Helander vahvisti asian Yle Urheilulle.

Helander, 22, kärsii edelleen kylkivammasta, jonka hän sai Kuortaneen juhannuskisoissa. Sen jälkeen hän ei ole heittänyt kisaakaan. Vaikka toipuminen on edennyt kutakuinkin suunnitellusti, lauantaina 3. elokuuta heitettävä Kalevan kisojen karsinta tulee IF Raseborgin nuorukaiselle liian aikaisin.

Asia ratkesi tiistaina, kun Helander ja valmentaja Glenn Lignell tekivät heittoharjoituksen kotikulmillaan.

– Kalevan kisat jäävät väliin. Heittäminen tuntui kyllä ihan hyvältä tänään, mutta heitin vain kävelystä. Ennen kisaamista haluaisin tehdä yhden heittoharjoituksen, jossa pystyn heittämään täysillä, mutta se ei onnistu ennen Kalevan kisoja, Helander kertoi Yle Urheilulle.

Vielä ei ole tiedossa, milloin Suomen keihäänheiton kirkkain tulevaisuudenlupaus kisaa seuraavan kerran. Ennen loukkaantumistaan Helander heitti Kuortaneella 86,93, jolla hän on kuluvan kauden maailmantilastossa kuudentena. Hänen ennätyksensä on Pietarsaaressa viime vuonna heitetty 88,02.

Toipumisen kannalta Helanderilla ei ole kiire, sillä MM-mitaleista taistellaan Dohassa vasta 6. lokakuuta. Helander on jo valittu Suomen kisajoukkueeseen.

Päivitetty kello 20.11. Heittoharjoitus tehtiin tiistaina.

Lue lisää:

Tero Pitkämäki ja Oliver Helander kamppailevat aikaa vastaan – valmennusjohtaja odottaa kovaa taistoa arvokisalipuista: "Nyt on Teron valmentajan mukaan nähty merkkejä paremmasta"

Helpottava paljastus: EM-kisat kesken jättänyt Maria Huntington aikoo kisata Kalevan kisoissa – takareisi on kunnossa

Lotta Harala palaa kotiseudulleen ja on saamassa uuden valmentajan epätoivoisten hetkien jälkeen – historiallista kautta on ollut raskasta seurata sivusta

Suomen yleisurheilijat nappasivat kaikkien aikojen vähiten mitaleita vanhempien nuorten EM-kisoissa – ainoat mitalit korkeushyppääjiltä

Suosittelemme