Kestävyysjuoksija Topi Raitanen tavoittelee Jukka Keskisalon kenttäennätystä 3000 metrin sileällä Joensuun GP-kisassa. Keskisalo juoksi vuonna 2009 ajan 7.49,05.
– Se on todella kova aika. Kyllä minä näen, että ainakin lähelle päästään, jos kaikki natsaa ja vauhdinjako on oikea. Olisin erittäin tyytyväinen, jos aika osuu 7.49 ja 7.52 väliin, Raitanen totesi Yle Urheilulle tiistaina.
Raitanen juoksi viime viikolla Lapinlahdella päämatkallaan 3000 metrin esteissä lähelle ennätystään. Valmistautuminen poikkesi normaalista, sillä Raitanen tuli kisaan suoraan vuoristoleiriltä Sveitsistä. Kokeilu oli onnistunut.
– Leirillä tehtiin todella paljon perus- ja vauhtikestävyyttä ja silti kisassa pystyi juoksemaan hyvin. Suorituskyky ja kilpailuvalmius pysyivät yllä, Raitanen kertasi.
Loppukaudelta Raitanen toivoo mahdollisimman kovia aikoja, jotta ovet avautuisivat ensi kaudelle suurempiin ympyröihin. Timanttiliigan kisoihin vaaditaan vieläkin kovempaa vauhtia.
– Täytyy päästä koviin kisoihin, joissa juostaan alusta loppuun pää kolmantena jalkana. Se on vaikeaa, ei Timanttiliigan kilpailuihin ole helppo päästä. Mitä kovemmalle tasolle nousee, sitä vähemmän kilpakumppaneita on.
Mistä niitä sekunteja sitten saa nipistettyä, jotta paikka Timanttiliigaan aukeaa? Raitanen kokee, että tällä hetkellä vauhdinjako toimii ja on avainasemassa aikojen parantumisessa.
– Sitä kautta saa itselle luoton, että kestää ja pystyy juoksemaan. Minulla oli Paavo Nurmi Gamesissa ja Lapinlahdella nousujohteisia juoksuja, joissa viimeinen kilometri, viimeinen 500 metriä ovat olleet todella vahvoja, Raitanen tuumi.
Neziri haluaa kauden parhaansa
Raitanen odottaa vielä ensimmäistä Timanttiliigan kutsuaan, mutta pika-aituri Nooralotta Nezirirille Timanttiliiga on tullut tutuksi. Hän palaa kotimaan kilpakentille Lontoon viikonlopun Timanttiliigan osakilpailun jälkeen. Neziri juoksi erässään ajan 12,97.
– Ei ollut paras suoritukseni, mutta paras Timanttiliigassa. Yhdeksänneltä radalta ei ehkä ihan päässyt kisan ytimeen. Siihen nähden pystyin tekemään hyvän oman suorituksen, Neziri sanoi Yle Urheilulle.
Joensuussa Nezirin tavoitteena on kauden paras juoksu kentällä, joka on ennenkin ollut mieluisa. Neziri on kellottanut tällä kaudella parhaaksi ajakseen 12,90. Naisen oma ennätys on puolestaan SE-aika 12,81.
– Haluaisin joka kisassa päästä mahdollisimman lähelle ennätystäni. Joensuussa juoksin viime vuonna kauden parhaan tulokseni, Neziri totesi.
Kauden kotimainen kärkitulos 12,86 naisten 100 metrin aidoissa on Annimari Korteen hallussa. Korte juoksee myös Joensuussa, samoin kuin Dohan MM-rajan viimein Lapinlahdella alittanut Reetta Hurske.
Lipsanen palaa harjoitusjaksolta
Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen ei ole aivan tyytyväinen alkukauteensa. Huolissaan hän ei kuitenkaan omasta kunnostaan ole. Tähtäin pysyy tiukasti Dohan MM-kisoissa syyskuussa.
– Olisin toivonut alkukaudesta pikkuisen parempaa tekemistä itseltäni. Kauden ensimmäisissä kisoissa tekeminen oli teknisesti hakusessa, Lipsanen totesi Joensuun GP-kisan aattona.
Lipsasen pisin leiskautus kuluvalla kaudella ulkoradoilla on vain 16,57. Joensuun kilpailua on edeltänyt kuukauden mittainen harjoitusjakso, jonka aikana SE-tuloksen 17,14 toissa kesänä hypänneen Lipsasen teknistä puolta yritettin viedä eteenpäin.
– Tavoitteena täältä on kauden paras ja saada teknisesti onnistuneita suorituksia. Reilusti yli 16 ja puolen metrin hyppy on tavoitteena, Lipsanen kertoi.
Suora lähetys Joensuun GP-kilpailusta alkaa TV2:ssa ja Areenassa kello 18.30.
Lue myös:
Oliver Helander kertoo Yle Urheilulle: Kalevan kisat jäävät väliin