Ulkominsteri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi Ylen A-studiossa aikovansa puhua ulkoministeri Péter Szijjártón kanssa unkarilaisilla verkkosivuilla julkaistuista kirjoituksista, joissa kritisoitiin Suomen oikeusjärjestelmää ja lehdistönvapautta.
Unkarin hallitusta myötäilevä verkkolehti Origo julkaisi heinäkuussa useita tekstejä, joissa kyseenalaistettiin Suomen oikeuslaitoksen riippumattomuus. Pääministerin valtiosihteeri Zoltán Kovács julkaisi blogikirjoituksen, joka sisälsi valheellisia väittämiä Suomen lehdistönvapauden ja median moniäänisyyden heikosta tilasta.
– Unkarin syytöksien takana tuntuu olevan ajatus siitä, että hyökkäys on paras puolustus. Tämä ei ole normaalia kanssakäymistä EU-maiden kesken, sanoi Haavisto.
Suomen suurlähetystö Budapestissa on pyrkinyt oikaisemaan väitteitä muun muassa osallistumalla Twitter-keskusteluun aiheesta.
Uuden jäsenmaan kanssa neuvottelut Suomen puheenjohtajuuskaudella
Suomi on Euroopan unionin puheenjohtajuuskaudellaan nostanut esille Puolan ja Unkarin ongelmat niiden oikeuslaitoksien poliittisessa riippumattomuudessa.
Haaviston mukaan Euroopan unioni edellyttää liittymishaluisilta Länsi-Balkanin mailta kuten Serbialta, Pohjois-Makedonialta ja Albanialta uudistuksia, jotta maat täyttäisivät unionin jäsenvaatimukset.
– Jos joukossamme on jäsenmaita, jotka eivät noudata yhteisiä arvoja ja oikeusvaltioperiaatetta, on vaikea yrittää vaatia sitä myöskään uusilta jäsenkandidaateilta.
Haavisto linjaa, että Suomen joulukuussa loppuvan puheenjohtajakauden aikana tulisi aloittaa jäsenyysneyvottelut ainakin yhden uuden jäsenvaltiokandidaatin kanssa.
Lisää aiheesta: