Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tappioputki sai jatkoa: Suomen lentopallomiehet taipuivat toistamiseen Hollannille

Hollanti oli Bornessa parempi erin 3–1.

Suomen miesten lentopallomaajoukkue hakee elokuussa historiansa ensimmäistä paikkaa olympialaisiin Kiinassa pelattavassa karsintaturnauksessa.
Lentopallomaajoukkueen tappioputki venyi kahdeksan ottelun mittaiseksi. Kuva: AOP / imago sportfotodienst
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Olympiakarsintoihin valmistautuva Suomen miesten lentopallomaajoukkue kärsi toistamiseen tappion vierasmaaottelussa Hollannille. Keskiviikkona Bornessa pelattu ottelu päättyi Hollannin 3–1-voittoon. Eränumerot kirjattiin kotijoukkueelle 25–19, 25–21, 23–25, 25–17.

Suomen ykköspelaaja oli hakkuri Samuli Kaislasalo, joka tykitti 17 pistettä ja jäi 12 täplää plussalle. Maajoukkuekonkareilla Olli-Pekka Ojansivulla (5/0) ja Urpo Sivulalla (3/-6) oli tiistain pelin tapaan vaisu iltapuhde.

Keväällä aloittanut päävalmentaja Joel Banks on hävinnyt Suomen peräsimessä kaikki kahdeksan otteluaan.

Suomi pelaa seuraavaksi elokuun alussa Krakovassa kovatasoisessa turnauksessa, jossa se kohtaa lajin huippumaat Brasilian, Serbian ja Puolan.

Olympiakarsinnat alkavat Kiinassa 9. elokuuta.

Lue myös:

Hollanti tyrmäsi Suomen lentopallomiehet maaottelussa – päävalmentaja Banks yhä ilman voittoa

Suosittelemme sinulle