Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Räppäri Yeboyah julistaa uudella EP:llään olevansa luonnonlapsi ja kaurahiutalepaketin Elovena – "Tältä Suomi näyttää oikeasti"

Yeboyahin mukaan suomalainen rap-musiiki on jo monipuolistumassa.

Simo Ortamo
Avaa Yle-sovelluksessa

Rap-artisti Yeboyah eli Rebekka Aili Kuukka julkaisi perjantaina ensimmäisen Elovena EP -levynsä. Levyn avulla hän haluaa määritellä suomalaisuuden ja Elovena-hahmon uudelleen.

Mistä on kyse

EP:n nimikappaleessa Yeboyah julistaa olevansa luonnonlapsi, Elovena. Rapissa on tapana leveillä itselleen tärkeillä asioilla, ja Yeboyahille luonto on lähellä sydäntä.

– Leijun sillä, että äidilläni on kasvimaa, josta syön suoraan luomuruokaa.

EP on julkaistu myös visuaalisena albumina. Siinä Yeboyah ja muut esiintyjät nauttivat kesäisestä luonnosta.

Samalla tummaihoinen Yeboyah ottaa haltuunsa suomalaisuuden symbolin, kaurahiutalepaketin vaalean Elovena-hahmon.

– Me olemme jo täällä. Tältä Suomi näyttää oikeasti, Yeboyah sanoo.

Kuka ja mitä

Yeboyah on suomalaisen rap-musiikin nouseva kyky. Kun hän esitti uuden Elovena-kappaleensa Sideways-festivaaleilla kesäkuussa, Helsingin Sanomien kriitikko ylisti räppärin karismaa ja kuuli kappaleessa hittipotentiaalia.

– Sideways-keikka oli hullu! Yeboyah itse kommentoi.

Hän esiintyi festivaaleilla osana D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kokoonpanoa. Sofa-räppiduon, Adikian, F:n ja muiden räppärinaisten show on nähty myös muun muassa Ruisrockissa ja Flow-festivaaleilla.

Yeboyah oli julkaissut ennen EP:tä vasta yhden kappaleen, joten keikat ovat tuoneet hyvää kokemusta.

– On ollut tosi siisti mahdollisuus päästä treenaamaan isoilla lavoilla lahjakkaiden tekijöiden kanssa.

Tätä et ehkä tiennyt

Lapsena Yeboyah soitti klassista pianoa ja kannelta. Saman aikaan hän kiinnostui hiphop-kulttuurista. Esimerkiksi musiikkikanava MTV:llä hän näki samaistuttavia roolimalleja.

– Esikuviani ovat esimerkiksi Princess Nokia, Missy Elliot, Lauryn Hill ja Erykah Badu.

Yeboyah puhuu median representaatioista eli rooleista, joita esimerkiksi naisille ja vähemmistöihin kuuluville on tarjolla julkisuudessa. Ne ovat vaikuttaneet myös niihin valintoihin, joita hän on itse tehnyt elämässään.

– En ole nähnyt itsenäni lääkärinä, koska en ole nähnyt koskaan itseni näköistä lääkäriä.

Yeboyah
Kuva: Karoliina Simoinen / Yle

"Haluan olla osa muutosta"

Suomen eturivin rap-artistit ovat lähes poikkeuksetta valkoisia miehiä, ja piirit ovat pienet. Yeboyahin mielestä suomalainen rap-musiikki on jo monipuolistumassa.

– Muutos on jo hyvässä vaiheessa, on tosi siistejä tyypejä ja pinnan alla kuplii. Haluan olla osa muutosta.

– Toivon, että skene on tulevaisuudessa monipuolinen, rikas ja värikäs. Sellainen, jossa ihmisillä on tilaa toteuttaa itseään ja tehdä myös virheitä.

Yeboyahia haastatellaan 8 minuuttia -ohjelmassa. Katso haastattelu klikkaamalla pääkuvaa. Katso myös edelliset jaksot tästä.

Korjattu 26.7. klo 18.48: Toisin kuin 8 minuuttia -lähetyksessä sanottiin, hiphop ja rap syntyivät Yhdysvalloissa 1970-luvulla, eivät 1980-luvulla.

Lue myös:

Rap-artisti Pyhimykselle arvostettu sanoittajapalkinto: "Tämä tuntuu hyväksynnältä rap-musiikille"

Rap-yhtye Gasellit esiintyi vuosia tyhjille saleille ja oli hajoamispisteessä: "Tänä kesänä teemme enemmän keikkoja kuin moni muu"

Vihaisesta ja kiusatusta nuoresta miehestä tuli rakkaudesta saarnaava räppäri – Pastori Pike: “Me tehtiin aika pahoja asioita”

Roiseja puheita, tytöttelyä ja esikuvien puutetta – musiikkiala on miesten dominoima, mutta miksi?

Suosittelemme sinulle