Pyöräilyn Ranskan ympäriajon 19. etappi keskeytettiin poikkeuksellisesti raekuuron takia kisan korkeimmalle huipulle Col de l'Iseranille reilun 2,7 kilometrin korkeuteen. Kaakkois-Ranskassa Alpeilla ajetun etapin tuloksiksi jäi voimaan tilanne Col de l'Iseranilla.
Se tarkoitti dramaattisia käänteitä. Kisaa suvereenisti johtanut Julian Alaphilippe putosi kokonaistilanteessa toiseksi. Kärkinimeksi nousi keltaista paitaa pitämään Egan Bernal. Kolumbialainen Bernal oli Col d'Iseranin huipulla yli kaksi minuuttia ennen Alaphilippeä.
Ennen 126,5 kilometrin etappia Alaphilippen johto oli peräti puolitoista minuuttia. Mutta nyt epävirallisissa tuloksissa johto kääntyi 45 sekunnin tappioasemaan, kun tulokset otettiin 89 kilometrin kohdalta.
Alaphilippelle oltiin jo ehditty sovittaa ensimmäistä ranskalaisvoittajan viittaa Ranskaa ympäriajossa sitten vuoden 1985. Ranskan ympäriajo päättyy sunnuntaina legendaarisesti Pariisin Champs-Elysee’lle. Sitä ennen lauantaina kisan viimeisellä vuoristoetapilla Egan Bernalilla on mahdollisuus repiä tarpeeksi eroa voittoa varten. Bernalista tulisi Ranskan ympäriajon ensimmäinen kolumbialaisvoittaja.
Aiemmin perjantain etapilla toinen ranskalainen huippunimi Thibaut Pinot joutui keskeyttämään. Pinot kärsii reisivammasta.
Pinot oli kokonaiskisassa viidentenä ja elätteli vielä toiveita kokonaiskisan voitosta. Pinot’n tallin mukaan reisivamma tuli, kun hän osui toisen pyöräilijän ohjaustankoon vältellessään kolaria.
Kisassa tehtiin myös Ranskan ympäriajon historiaa, kun perjantain etapille ei julistettu voittajaa. Sitä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut Ranskan ympäriajossa. Ranskan ympäriajo ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1903 ja se on siitä lähtien järjestetty joka vuosi paitsi maailmansotien aikana. Ensimmäistä kertaa Ranskan ympäriajon järjestäjät eivät ole kuitenkaan perjantaina joutuneet rajun sään armoille. Vuonna 1996 Tourilla jouduttiin lyhentämään 190 kilometrin etappi Val d'Iserestä Sestrieresiin 46 kilometrin pituiseksi lumen takia.
Tv-kuvissa nähtiin ennen ilmoitusta keskeytyksestä, kuinka lumiaura yritti siirtää räntää pois tieltä. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että teillä oli mahdotonta pyöräillä. Ongelmia aiheutti myös maanvyörymä etapilla.
Lue lisää:
Quintanan irtiotto puri Alpeilla – Alaphilippe selätti vaikeutensa ja piti keltapaidan