VALENCIA. Annimari Korte oli lupaava nuori aituri, mutta lukuisat vammat ja sairaudet saivat hänet jo kertaalleen luopumaan unelmastaan. Elämänhalukin oli sairastelujen myötä hukassa. Neljä vuotta sitten hän oli niin sairas, ettei jaksanut portaitakaan kävellä – mutta muutama päivä sitten hän juoksi Joensuussa uuden Suomen ennätyksen 12,72.
Mutta miten hän pystyy juoksemaan niin kovaa? Ja mitä hän oikein tekee siellä Espanjassa? Pääsimme tutustumaan Annimari Kortteen urheilija-arkeen Valenciassa.
On heinäkuun ensimmäinen viikko. Istumme 31-vuotiaan Kortteen olohuoneessa. On lämmin, suorastaan kuuma. Ulkonakin on lämmin, mittari näyttää +33 astetta. Täällä Valenciassa hän on harjoitellut viimeiset puolitoista vuotta arvostetun, mutta myös dopingkohuissa ryvettyneen valmentajan Rafael Blanquerin johdolla.
Yhteistyön aluksi Blanquer pani Kortteen harjoitusohjelman kokonaan uusiksi. Painopiste siirtyi pois voimaharjoittelusta, ja he keskittyivät nopeuteen ja kimmoisuuteen. Muutos aiheutti alussa lukuisia vammoja.
– Varmaan kaksi viikkoa, Annimari Korte muistelee ja jatkaa:
– Viime vuonna taisin harjoitella kaksi viikkoa vammoitta. Se on varmaan pisin yhtäjaksoinen aika, kun ei ole ollut mitään.
Miten kovaa uskot voivasi juosta?
– Usko itseeni on vähän muuttunut. Viime vuonna ajattelin, että 12,8 olisi maksimitulos. Mutta nyt uskon että 12,7- tai 12,6-alkuiset tulokset ovat ihan realistisia.
Tämä keskustelu käytiin heinäkuun alussa. Kesäkuussa Korte oli toteuttanut suurimman unelmansa ja juossut alle 13 sekuntia ja alittanut myös MM-kisarajan juoksemalla Lahden GP-kisoissa 12,93. Seuraava tavoite oli olympiaraja 12.84. Ja heinäkuussa sekin unelma toteutui, kun hän juoksi uuden Suomen ennätyksen 12,72 Joensuun GP-kisoissa.
Uskomaton suoritus, varsinkin kun tämäkään harjoitusvuosi ei ole ollut läheskään täydellinen. Tammikuusta asti vaivannut takareisivamma oli vaarantaa koko kauden.
– Se pitäisi leikata, mutta kun toipumisaika on 4–6 kuukautta, se ei tule missään tapauksessa kyseeseen ennen olympialaisia, Korte kuittaa.
Hän on hoidattanut takareittään espanjalaisen fysioterapeutin luona. Tecar-hoito on tepsinyt, ja heinäkuussa hän juoksi jo ensimmäisiä kertoja kivutta.
Toisaalta kivun kanssa eläminen ja harjoitteleminen on Kortteelle tuttua. Liiankin tuttua vuosien sairastelujen jälkeen. Hän on kokenut paljon pahempaakin.
Lapsuuden unelma toteutui
Kun kello pysähtyi aikaan 12,93 Lahden GP-kisoissa kesäkuussa Korte ei meinannut uskoa silmiään. 14-vuotiaasta asti hän oli haaveillut 13 sekunnin alituksesta ja nyt se tuli. Kuin varkain, sillä juoksu ei tuntunut mitenkään ihmeelliseltä.
– Sen jälkeen kävin varmaan kaksi viikkoa ylikierroksilla. Sen huomasi treeneissä ja kisoissa. En palautunut ollenkaan ja niistä ei tullut mitään, Korte sanoo nauraen.
Valmentaja Rafael Blanquer ei ollut paikan päällä todistamassa juoksua, koska hänen terveydentilansa ei salli matkustamista, mutta puhelin soi heti juoksun jälkeen. Annimari kertoi, että kisa oli juostu vastatuuleen ja olo ei ollut paras mahdollinen.
– Kuulin jo äänensävystä, että kisa oli mennyt hyvin. Mietin, että hän on juossut hyvän ajan, valmentaja Rafael Blanquer kertoo.
He keskustelevat rennosti espanjaksi, Annimari ja hänen 73-vuotias valmentajansa, joka on itsekin ollut olympiatason pituushyppääjä. Ja nauravat paljon.
Mutta Blanquer on myös erittäin vaativa ja suorapuheinen. Korte saa kyllä kuulla, jos harjoitus ei suju. Toisaalta hänestä myös huokuu isällistä lämpöä ja ymmärrystä. Ja kaikesta näkee, että hän välittää suojatistaan. Vaikka hän ei aluksi suostunut Kortteen valmentajaksi.
Blanquer ei yleensä ota uusia urheilijoita kesken kauden, mutta Kortteen kohdalla hän teki poikkeuksen. Elettiin kevättä 2018.
– Määrätietoisuutesi sai minut muuttamaan mieltäni. Olet vahva ja näin, että sinussa oli potentiaalia. Siksi halusin auttaa sinua, Blanquer sanoo.
Määrätietoinen. Kyllä. Heti ensimmäisenä päivänä kun Korte tapasi Blanquerin, hän kertoi tavoitteensa.
– Kerroin, että halusin juosta EM-kisoissa ja juosta alle 13 sekuntia. Ja valmentaja katsoi minua: ei ole mitään toivoakaan!
Ensimmäisenä Blanquer muokkasi harjoitusohjelmaa. Suomessa korostetaan voimaa, hän taas uskoo nopeuteen, voimansiirtoon ja kimmoisuuteen.
– Rafan kanssa emme ikinä käytä isoja painoja, vaan kaikkien liikkeiden pitää olla nopeita, Korte kertoo.
Kesti muutaman kuukauden, ennen kuin keho tottui. Alussa tuli paljon vammoja, kuten mikroskooppisia repeämiä. Mutta sen jälkeen alkoi tulla myös tuloksia. Tärkeää tässä prosessissa oli juoksijan asenne.
– Täällä kutsumme häntä “Kadetiksi”, koska hän on iästään huolimatta säilyttänyt nuoruuden intonsa ja uteliaisuutensa, kertoo Blanquer ja saa suomalaisjuoksijan nauramaan.
– Suhtaudut aina uusiin asioihin innolla, se ei ole aina helppoa, kun on jo yli kolmekymppinen.
Blanquer on ollut tähän mennessä hyvin tyytyväinen kehitykseen.
– Olet oikealla tiellä. Juokset hyvin ja rennosti, nyt voit tavoitella täydellisyyttä.
Blanquerin mielestä Korte tulee toisinaan vähän liian lähelle aitaa, jolloin hän joutuu jarruttamaan ja hyppäämään aidan yli. Kun tämä saadaan kuntoon, tuloksesta uskotaan lähtevän taas sadasosia.
Sairauskierteestä ennätysvauhtiin
On vaikea uskoa, että puhutaan ihmisestä, joka vielä neljä vuotta sitten oli niin sairas, ettei jaksanut kävellä portaita ylös. Allerginen ruokatorventulehdus vaivasi Kortetta pitkään. Syksyllä 2015 voimat olivat lopussa.
– Silloin en ajatellut urheilemista, vaan ainoa toiveeni oli, että olisin terve.
Lista kaikista sairauksista ja vammoista on pitkä. Ensimmäinen urheiluvamma sattui vuonna 2002. Sen jälkeen kuvioon tulivat selkävaivat ja sairastelut.
Annimari Korte on kävellyt kotiin aamupäivän harjoittelun jälkeen ja istuu sohvalla palautushousut jalassa ja listaa kaikki vammansa ja sairastelunsa. Välillä hän itseskin hämmästelee, mitä kaikkea on vuosien aikana sattunut ja tapahtunut.
Vakavimmat ovat olleet selkäkivut, 2013 sairastettu Tietzen oireyhtymä sekä allerginen ruokatorventulehdus. Tietzen oireyhtymä on hyvin kivulias tulehdus rintalastassa, kipu vastaa sydänkohtausta. Ja pitkään hän kärsi jatkuvasta kuumeesta ja tukehtumiskohtauksista. Pahinta oli kuitenkin tietämättömyys.
– Kaikki sattui, hengittäminen sattui, nieleminen, juominen sattui, sängyssä makaaminen sattui. Koko elämä oli pelkkää kipua.
Ja mitään tulevaisuudensuunnitelmia ei ollut.
– Sairaana kun ei voi suunnitella mitään tulevaisuutta.
Sairaudet on nyt selätetty. Ainoa, mikä vielä toisinaan vaivaa, on ruoka-aineallergia. Kaikki viljat ja monet hedelmät ja vihannekset aiheuttavat oireita. Mutta tärkeintä on se, että pystyy itse vaikuttamaan oloonsa, välttämällä allergisoivia ruokia.
Töitä ja rantaelämää
Kun olo parani, Korte suuntasi Portugaliin tekemään töitä. Hän oli urheilu-uran aikana opiskellut urheilutoimittajaksi. Paluu kilpakentille ei ollut mielessä, vaikka hän silloin tällöin juoksi mäkivetoja koiran kanssa ja kävi pari kertaa viikossa salilla.
Vasta kun hän muutti Barcelonaan, kaveri houkutteli juoksemaan aitoja. Ja pian häntä pyydettiin liittymään FC Barcelonaan ja myös kilpailemaan.
– Jos pääsee edustamaan FC Barcelonaa, niin pakkohan se on mennä aidat juoksemaan.
Mitään odotuksia ei ollut, lähinnä häntä jännitti, pääseekö hän edes maaliin.
– Sitten ensimmäisessä kisassa juoksin parhaan kauden aloitukseni ikinä.
Kipinä kilpailemiseen oli syttynyt.
Elämä Barcelonassa ei kuitenkaan enää tuntunut hyvältä. Korte jäi sairauslomalle työstään, koska häntä vaivasi nuoruudesta tutut paniikkikohtaukset, jotka vain pahenivat sen jälkeen kun hänet oli ryöstetty – kolme kertaa.
– Oli pakko päästä pois Barcelonasta.
Hän halusi kuitenkin jatkaa urheilemista ja kyseli ystäviltään, mistä löytyisi hänelle sopiva valmentaja. Korte halusi jäädä Espanjaan ja silloin paras vaihtoehto oli Rafael Blaquer Valenciassa.
Hän irtisanoutui työstään ja hankki asunnon Valenciasta. Töitä ei Valenciassa ollut, eikä hänellä ollut muuta suunnitelmaa kuin juosta niin kovaa, että saisi sponsoreita.
Helppo päätös se ei todellakaan ollut.
– Kaiken siinä riskeerasin, kun jätin hyvän työn Barcelonassa ja käytin kaikki rahat siihen, että muutan tänne. Onneksi se kannatti.
“Kaikkialta luin, etten tule juoksemaan alle 13 sekunnin”
Kevät oli hankalaa aikaa. Oli epävarmuutta ja loukkaantumisia. Monen yllätykseksi Korte kuitenkin pääsi edustamaan Suomea EM-kisoissa, mutta se maaginen 13 sekunnin raja oli vielä kaukana. Ja epäilijöitä riitti.
– Kaikkialta luin, etten tule koskaan pääsemään EM-kisoihin, enkä tule juoksemaan alle 13 sekunnin. Minusta on kiva osoittaa, että ihmiset ovat väärässä!
Menestyksen myötä hän on myös saanut osansa suomalaisesta kateudesta.
– Minusta on hassua, kun ihmiset ihmettelevät, mitä minä teen täällä Espanjassa ja miten voin juosta niin kovaa.
No, mitä sinä teet täällä Espanjassa ja miten voit juosta niin kovaa?
Korte purskahtaa nauruun.
– Aamulla kävelytän koirat, syön aamupalan, menen treeneihin, syön lounaan, kävelytän koirat, menen treenaamaan, ja uudestaan sama: eli syön ja kävelytän koiria.
– En tee yhtään mitään muuta. Keskityn 100-prosenttisesti urheilemiseen.
Joskus elämä on aika yksinäistä. Mutta onneksi on koirat.
Maya ja Raad viettävät kesän Suomessa, jotta Korte voi keskittyä kilpailemiseen, mutta muuten ne ovat jakamassa hänen arkeaan. Niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.
– Kun minä itken, niin ne nuolevat kyyneleet. Ja ne haukkuivat, kun olin telkkarissa, vaikka tuskin tajusivat siitä mitään.
Epäilijät ovat myös nostaneet esiin Kortteen valmentajan, Rafael Blanqueriin liittyvät dopingtapaukset. Kaksi hänen urheilijaa on jäänyt kiinni kielletyistä aineista.
Suomalaisaituria asia ei huolestuta. Hänen mukaan Blanquer ei ollut asiasta tietoinen, vaan urheilijat olivat saaneet yrttejä ja ravintolisiä lähipiiriltään ja käyttivät niitä ilman, että valmentaja oli näistä tietoinen.
Nykyään Blanquer on hyvin tarkka. Hän on tutkinut kaikki vitamiinit ja ravintolisät, jotka Kortteella on käytössä. Jos Korte sairastuu, lääkkeet pitää hyväksyttää suomalaisella lääkärillä. Kontrolli on tiukka.
– Hänestä on tullut hyvin varovainen, hänelle on jäänyt traumat näistä tapauksista.
Pika-aitureiden kova keskinäinen kilpailu on ollut hyväksi
Syksyn MM-kisoja ajatellen tilanne on varsin herkullinen. Kolme pika-aituria on tähän mennessä alittanut MM-kisarajan. Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske. Korte ja Hurske ovat myös alittaneet olympiarajan 12,84.
Keskinäinen kilpailu on vienyt koko kolmikkoa eteenpäin.
Annimarille itse voittaminen ei ole kuitenkaan se tärkein asia. Hän haluaa testata omat rajansa. Ja juosta olympialaisissa.
– Se on ollut suurin haaveeni, se ja 13 sekunnin alitus.
Juuri nyt näyttää siltä, että molemmat unelmat toteutuvat.
– Vihdoinkin on paljon positiivista elämässä. En ole varmaan koskaan ollut yhtä onnellinen kuin nyt.
Ann-Christine Karhu
Lue myös: