Mytologia heräsi henkiin Ropeconissa: katso, millaiselta näyttävät metsän kuningattaret, mystiset shamaanit ja elämän ja kuoleman rajamailla häilyvät oudot olennot
Euroopan suurin vapaaehtoisvoimin järjestettävä roolipelitapahtuma Ropecon sai viikonloppuna noin 4900 kävijää. Mytologiateema inspiroi vieraita toinen toistaan mielikuvituksellisimpiin asuratkaisuihin.
Ella-Lotta Kuusiston moderni Näkki. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Salla Juva ja Watcher. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Ropeconin tämänvuotinen kunniavieras Lynne Hardy on toiminut pelialalla parikymmentä vuotta. Viime aikoina Hardy on työskennellyt roolipeliyhtiö Chaosiumissa ja hän on ollut mukana H.P. Lovecraftin Cthulhu-mytologiaan perustuvissa peleissä. – Kyseessä on hyvin rikas mytologia. Minusta on kiinnostavaa, että sitä on luotu yhteistyönä, ja nyttemmin mukana on myös esimerkiksi pelimaailma. Tiedän, että monet ihmiset ovat ihastuneet Cthulhu-mytologian tuhoisiin piirteisiin, mutta toisia kiehtoo nimenomaan sen rikkaus. Minusta on upeaa työskennellä ihmisten kanssa ja rakentaa Cthulhuun uutta mytologiaa ja viedä sitä eteenpäin. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Sorcerer-pelin pelaamista. Sorceresissa on mukana myös Cthulhu-mytologiaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Ella-Lotta Kuusiston Näkki: – Tämä asu on saanut inspiraationsa Suomen kansantarustosta. Ajattelin Näkkiä ja halusin tehdä hänestä modernimman version. Jos näkit eläisivät nykypäivänä, he olisivat rokkistaroja, joten lähdin hakemaan rokkistaran lookkia.
Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Lähikuva Näkin asusta. Huomaa simpukat. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Jenna Korvan keiju. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Crystal Hughes-Feradieran itse kehittämä hahmo. – Pidän etenkin viikinkien ja kelttien mytologioista. Olen kehittänyt tätä asua vuosikymmenen ajan, ja sitä leimaa muun muassa druidimaisuus. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Crystal Hughes-Feradiera ja mytologinen hahmo. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Ropeconin kutsuvieras John Gardiner-Garden opettamassa bordonialaisia tansseja, jotka ovat historiallisiin tansseihin erikoistuneen Gardiner-Gardenin keksimiä. Niiden ympärille on vaivihkaa kasvanut kokonainen kuvitteellinen fantasiamaailma pukuineen ja kertomuksineen – innostuneiden fanien myötävaikutuksella.
– Tätä bordonialaista seikkailua seurannneet ihmiset ovat kirjoittaneet artikkeleita, jotka kertovat bordonian kielestä ja tapakulttuurista, josta en ole tiennyt mitään ja josta ei ole tanssien yhteydessäkään mainintaa. Tällä hetkellä koko juttu on alkanut elää ihan omaa elämäänsä, Gardiner-Garden hymyilee.
Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
John Gardiner-Garden ja hänen puolisonsa Aylwen Gardiner-Garden. Kumpikin on pukeutunut bordonialaiseen kansallispukuun. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Mikon Fjord ja Outin Caleb Widogast. Innostus hahmoihin lähti Critical Role -sarjasta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Mikko ja Fjord. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Jarmo Orasmaan Antikristus. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Essi Väisänen ja Game of Thronesin Talo Greyjoyn viiri. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Epäkuolleet raptorimunkit: – Me emme ole ihan eläviä, vaikkemme kyllä ole ihan kuolleitakaan. – Juuri näin, olemme elävän ja kuoleman rajamailla. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Tomin Daniel Dravot Rudyard Kiplingin vuonna 1888 ilmestyneestä Mies joka pyrki kuninkaaksi -novellista. Vuoden 1975 elokuvaversiossa Dravotia näytteli Sean Connery. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Heikki Marjomaa ja uunituore Sammon ryöstö 2323 -peli, joka vie Kalevalan maailman avaruusaikaan. – Kalevala on täynnä upeita tarinoita, eivätkä ne tarinat vanhene millään tavalla, jos muuttaa kontekstia. Ja onhan Sammon ryöstössäkin aikamoista draamaa takana. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Ropeconissa on viime vuosina ollut mahdollista nähdä myös kotimaista showpainia. Kuvassa FCF Wrestlingin Toni Tamminen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
FCF Wrestlingin Shemeikka. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
FCF Wrestlingin Heimo Ukonselkä, shamaani ja ukkosenjumalan poika. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Pinja Kouvonen ja Medusa: –Medusa on viettelevä, vähän vaarallinenkin pahishahmo, joka sopii minulle oikein hyvin. Päähineen tekemiseen kului aikaa viikko. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Pinja Kouvosen Medusa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Ted ja itse kehitetty shamaanihahmo Linnut. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Ted ja shamaanihahmo ja huikeat siivet. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Susanne ja kreikkalaisesta mytologiasta napattu fauni. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Anne Uunila ja Poison Ivy, kyseessä Hannah Alexanderin kehittämä versio. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
CherryPien lohikäärmepuku ja Tablon Anubis-hahmo. – Olen kiinnostunut Egyptin historiasta ja mytologiasta. Anubis liittyy tämänvuotiseen teemaan ja tuli hahmona ensimmäisenä mieleen, Tablo kertoo. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Kanerva Tuomisen Mielikki-jumalatar. Suomalaisessa mytologiassa Mielikki on metsän kuninkaan Tapion vaimo. Puku on ommeltu käsin. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Lähikuva Kanerva Tuomisen asusta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Melee ja suohirivö: – Tämä on niin sanottu lämpöhalvauspuku. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Melee ja suohirviö. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Niina Hakalan Astrid-hahmo: – Tykkään kokeilla uusia asioita, ja koska en ole koskaan työskennellyt nahan kanssa aiemmin, päätin sitten kokeilla. Haluan aina esittää vahvoja naishahmoja, ja mikä onkaan vahvempi kuin viikinkinaissoturi. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Niina Hakala ja viikinkinaissoturi. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Miila Romanan Mielikki-hahmo: – Minusta on sääli, että olemme kadottaneet suomalaisesta mytologiasta niin paljon. Toisaalta on hienoa, että meillä on onneksi edelleen tahoja, jota pitävät perinneuskomuksia elossa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Miila Romana ja Mielikki. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Mielikki-asussa on sammalta, erilaisia käpyjä, iso puukeppi sekä sieniä, jotka on valmistettu silikonista. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Milla Iloniemen huima Channeler Dark Souls 1 -pelistä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Milla Iloniemen Channeler. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taina Bloigun Colossal Titan japanilaisesta Titaanien sota -sarjasta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taina Bloigun Colossal Titan. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Natasha Erkkilän Kevätneito. – Tämä asu valmistui kahden kuukauden aikana. Painoa tällä on kahdeksan kiloa ja hamekerroksia on neljä kappaletta. Olen yhdistänyt tässä viktoriaanista tematiikkaa luontohenkisyyteen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Natasha Erkkilän Kevätneito. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Yksityiskohta Natasha Erkkilän asusta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Danielan ja Jannen enkeli ja demoni – Tämän vuotinen teema eli mytologia on suorastaan loistava. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Janita Keräsen Anubis. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Tuuli Helmisen Medusa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
650-luvulle sijoittuvan Darklands-pelin figuuri. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Darklands-pelissä demonit ja hirviöt elävät samassa todellisuudessa ihmiskunnan kanssa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Sadetta ja soturihahmo. Asun pohjana on aito Japanista ostettu kimono. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Sadetta ja soturihahmo. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Dust 1947 -pelin figuuri. Pelissä on mukana H.P. Lovecraftin luomaa Cthulhu-mytologiaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Dust 1947 -pelin Cthulhu-figuuri. Kaaoksen voimat nousevat. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Axel ja Tähtien sotaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Vilma Riikosen myyttinen Gaia-hahmo, Äiti Maa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Seppä Eetu Summanen takoi Ropeconissa pitkää päivää. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Ropeconiin turriedustustoa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Kotimaista Odysseus-larppia, joka on herättänyt runsaasti huomiota sekä Suomessa että maailmassa volyyminsa ja pitkän tekoprosessinsa takia. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Odysseus-larppia. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Myös discoa voi larpata. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Päivitetty 30.7. klo 16:56. Jutussa mainittu kävijämääärä 4500 muutettu. Määräksi täsmentyi myöhemmin 4900 kävijää.