Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kajaanin Tervakanavan ulkojoogassa treeniä saa niin keho kuin mieli

Kajaanissa voi harrastaa joogaa myös ulkona.

Rentoutumista.
Ulkoilmajoogassa saa nauttia luonnosta treenin ohessa. Arkistokuva. Kuva: AOP
Milka Krogerus
Avaa Yle-sovelluksessa

Yrittäjä ja joogaopettaja Sari Marita Ikäheimo vetää elokuisina keskiviikkoiltoina joogatunteja ulkoilmassa Kajaanin Tervakanavalla. Kesäkuussa aloitetut ulkojoogatunnit ovat vetäneet parhaimmillaan useita kymmeniä joogaajia kauniiseen ulkoilmaan. Muutenkin jooga kiinnostaa kainuulaisia.

– Erityisen suosittuja ovat niin sanotut jokamiehenjoogat, joihin on matala kynnys tulla ja jotka eivät vaadi suurta fyysistä vahvuutta. Näihin lajeihin löytyy myös paljon ohjausta Kainuusta, Ikäheimo sanoo.

Ulkojoogatunnit järjestetään säävarauksella, eikä edes liian kovaa hellettä tarvitse pelätä, kunhan huolehtii oikeanlaisesta vaatetuksesta ja muistaa juoda. Kovimmassa paahteessa ei tehdä kovaa treeniä ja rennommatkin liikkeet tehdään varjossa.

– Helteellä se on "hotjoogaa", mutta kyllä silloinkin joogataan, Ikäheimo naurahtaa.

Ikäheimon mukaan jooga sopii aivan kaikille.

– Ihmisen ei tarvitse mukautua joogaa varten, vaan jooga mukautuu ihmisen mukaan, Ikäheimo muistuttaa.

Ikäheimo korostaa, että pienikin joogatuokio tekee ihmeitä niin kropalle kuin mielelle. Monet aloittavat joogan fyysisistä syistä, esimerkiksi selkäjumien takia, mutta lopulta treeniä saa myös mieli.

– Joogassa ei tarvitse suorittaa, vaan saa keskittyä omaan itseensä, ja se saa ihmisen usein tutkimaan omaa arvomaailmaansa. On klisee sanoa, että pitää olla armollinen itselleen, mutta sillä voi olla paljon hyviä seurauksia. Olen nähnyt myös henkisen hyvinvoinnin muutoksia monissa ihmisissä, Ikäheimo sanoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Suosittelemme