Ensimmäinen kerta tapahtui, kun Hanna-Mari Kärki oli 17-vuotias – ja korviansa myöten ihastunut. Varkain tarjottu mukillinen oopiumiunikkoteetä sai aikaan leijuvan ja rennon olon. Vain pari päivää sen jälkeen kuvioihin tuli Subutex.
Kun opiskelupaikkakunnalta löytynyt poikaystävä ei suostunut lopettamaan huumeiden käyttöä, Kärki aloitti itse.
– Rakastuin ihmiseen, mutta kun aineet tulivat kuvioon, rakastuin tulisesti myös niihin, Kärki kertoo.
Kierre syveni hiljalleen, ja nuori nainen huomasi olevansa pohjalla.
– Olin täydellinen rapanisti.
Ruskeat silmät tutkivat Jyväskylän teatterin takapihalta avautuvaa maisemaa. Se on säilynyt pitkään muuttumattomana, mutta Kärjen, 27, silmissä paikka on aivan erilainen kuin aiemmin. Samoille portaille hän ja muut huumeiden käyttäjät kokoontuivat vuosien ajan yhdessä piikittämään ainetta suoniinsa tai vetämään viivat piilossa katseilta.
– Taisi aurinko paistaa silloinkin, muttei elämään saakka, Kärki sanoo.
Koko huumehistoriansa ajan Hanna-Mari Kärki kuului porukan nuorimpiin. Hän piti joukkoon eksyneitä yksittäisiä teini-ikäisiä niin lohduttomana näkynä, että poistui mieluummin paikalta, kuin käytti huumeita heidän kanssaan.
Enää käyttäjät eivät piilottele, ja huumepiirien liepeillä kulkevat yksittäiset nuoret käyttäjät ovat muisto vain. Nyt heitä on paljon.
Helsingin Sanomat uutisoi viime viikonloppuna yhä nuorempien myyvän ja käyttävän huumausaineita. Sisä-Suomen poliisin mukaan moni myyjä on vielä alaikäinen. Sovatek-säätiön haittoja vähentävästä työstä vastaavan sairaanhoitajan Erja Blombergin mukaan ilmiö näkyy myös Jyväskylän kaduilla ja korostuu kesäisin.
Helteellä nuoret ovat huolestuttavan huonossa kunnossa, eikä monilla ole kotia, johon mennä.
Se on Hanna-Mari Kärjelle yksi isoimmista syistä tarinansa jakamiseen.
– Jos vain voin antaa toivoa yhdellekin nuorelle, teen sen mielelläni.
Nainen huokaa ja palaa tarinansa alkuun.
Ylpeys ja häpeä
Elettiin vuotta 2009. Niihin aikoihin Kärjen vanhemmat erosivat. Koulunkäynnistä Äänekoskella maistui enää vain oppilaitoksen tarjoama ilmainen lounas. Ystävien tilalle tuli uusia vaarallisen kiehtovia ihmisiä ja Subutex-annokset muuttuivat päivittäisiksi.
Pian alta lähti myös asuntolapaikka jatkuvan melun ja koulusta laistamisen vuoksi.
Häädön jälkeen hankittu uusi vuokra-asunto oli likainen huumeluola. Kärjen mukaan sen kiinni pysyneiden verhojen takana vietettiin elämää, joka ei kestänyt päivänvaloa. Kaapeissa oli ruuan sijaan huumeita ja kaikkea säesti kovaääninen musiikki.
Vaikka ympärillä oli jatkuvasti väkeä ja hälyä, Kärki tunsi olevansa yksin. Niin yksin, että hän alkoi kehittää suojakseen päihdeidentiteettiä.
Sisimmässään hän häpesi elämäänsä, mutta kätki tunteen kovan pinnan alle. Toisaalta hän oli kamalan ylpeä – ainakin silloin, kun elimistössä virtasivat aineet ja niiden herättämä vahva tunne kaikkivoipaisuudesta. Kun kotipihan puun taakse piilotettu vesipiippu paljasti ongelman laajuuden viimein läheisille, Kärki oli pettyneempi itseensä kuin ikinä aiemmin.
– Siinä vaiheessa saarnaaminen oli myöhäistä. Olin ehtinyt jo jonkin aikaa käyttää aineita ja rakastua. Upposin siihen maailmaan kokonaisvaltaisesti.
Pian Kärki lopetti koulunkäyntinsä kokonaan. Hänestä tuli jäsen pikkukaupungissa pahennusta herättäneeseen huumeporukkaan, jonka päivät alkoivat laineilla, eli viivoilla Subutexia, ja jatkuivat huumekaupan käymisellä. Väkivallan ja sen uhan sävyttämä elämä käynnistyi kaupungin verhoutuessa illan pimeyteen. Asunnoissa perittiin huumevelkoja tai tehtiin ryöstöjä aineiden saamiseksi.
Rakkaus ihmiseen ei ollut ikuista. Pari vuotta kestänyt, ja päihdemaailmaan vienyt, suhde päättyi eroon. Kärki pakkasi vähät tavaransa, muutti Jyväskylään, aloitti uudet opinnot, sai uusia ystäviä ja huomasi taas pian olevansa lähtöpisteessä – ja jälleen rakastunut.
Tällä kertaa ensin huumeisiin ja sitten mieheen.
Kärki sanoo, ettei hän pistänyt ensimmäistä huumepiikkiään itse.
– Jännitti, mutta olin innokas kokeilemaan. En ollut ikinä kokenut mitään sellaista.
Isommassa kaupungissa aineiden valikoima oli laajempi kuin 19 000 asukkaan Äänekoskella. Jyväskylän huumepiirit olivat myös toista luokkaa.
– Silloinkin käyttäjiä oli paljon, mutta nyt piirit ovat vieläkin isommat. Täällä viimeisenkin häpeän kadotti senkin takia, ettei kaupunki ollut itselle niin tuttu. Omat tuttavat olivat kaukana.
Puistot, sisäpihat, katujen kulmaukset ja teatterin takapiha. Kaikki syrjäiset, mutta keskustan lähellä olevat paikat kelpasivat annoksen ottamiseen.
"Mun elämä tulee muuttumaan"
Kärki jatkoi piikittämistä ja sekakäyttöä siihen saakka, että viimein purskahti itkuun sairaanhoitajan vastaanotolla. Hän oli joutunut käteen tulleen infektion vuoksi sairaalaan.
– Avauduin julkiselle terveydenhuollolle ensimmäistä kertaa. Sanoin, etten jaksa tällaista elämää. Tarvitsin apua. Kyllön sairaalan ihana nuori hoitaja vei minut kädestä pitäen viereiselle päihdeklinikalle ja asiakkuus alkoi siitä.
Useat katkaisuyritykset päättyivät epäonnistumiseen. Niiden jälkeen Kärki päätti hakea korvaushoitoon.
– Olin päättänyt, että jos siihen pääsen, teen kaikkeni, että elämä tulee muuttumaan. Lääkäri teki myönteisen päätöksen. Sen jälkeen on tehty kovaa työtä. Nyt olen tässä, Kärki sanoo lämpimästi hymyillen.
Päätöksestä tuli toukokuussa kaksi kokonaista vuotta, eikä tie ole ollut helppo. Se on vaatinut rajojen hakemista ja tavallisen arjen opettelua. Oheiskäyttö loppui kokonaan marraskuussa 2017.
– Kaupungilla kävellessä ei enää tarvinnutkaan katsoa, keneltä ostaisi aineita, vaan pystyikin käymään kahvilassa ja menemään ruokakaupan kautta kotiin. Lisäksi piti opetella kohtaamaan itsensä ja tunteensa ilman aineita. Siinä on tosi paljon opeteltavaa, muttei se ole mahdotonta.
Selviytymistarinalla ei olisi onnellista loppua ilman läheisten kannustusta.
– Ongelman kanssa taisteleminen vaatii läheisiltäkin hirveästi voimia. Toivoisin, ettei kukaan silti hylkäisi omaa lastaan. Minuakaan ei hylätty, vaikka meilläkin oli usein välirikkoja, mutta sain aina apua, kun olin valmis ottamaan sitä vastaan.
– Pikkuhiljaa se alkoi mennä kalloon, että pärjään näin, en tarvitse enää aineita.
Jyväskylän opioidiriippuvuuden lääkkeellisessä korvaushoidossa olevat potilaat saavat pääasiassa metadonia. Hanna-Mari Kärjelle se on ollut toimiva ratkaisu.
Hänen hoitonsa on tarkoitus ajaa kokonaan alas kolmen vuoden kuluttua.
– Olen alkanut tiputtaa annosta jo nyt. Tietenkin se on taas uuden alku. Se, mitä olen koko kymmenen vuotta yrittänyt. Koen olevani siihen valmis nyt, kun osaan elää taas tavallista elämää.
Olisiko Kärki ollut valmis luopumaan huumeista siinä vaiheessa, kun hän muutti Jyväskylään? Omien sanojensa mukaan todellisuudessa ei. Eikä vielä pitkään aikaan aloitettuaan suonensisäisten huumeiden käytön.
Oikea hetki oli hänen kohdallaan myöhemmin.
– Kun on oma halu lopettaa, yksikin ihminen voi olla käänteentekevä. 99 prosenttisesti onnistuminen on kuitenkin kiinni omasta halusta. Se ei voi tapahtua ilman aitoa tahtoa ja motivaatiota.
Hanna-Mari Kärjen suurin toive on olla edes yhdelle päihdeongelmaiselle henkilö, joka herättää toivon, tai auttaa syrjäpoluille lipsahtamassa olevaa huomaamaan, miten yksi kokeilu voi olla kohtalokas.
Siksi hän julkaisi alkukesästä tarinansa (alkuperäinen Facebook-julkaisu) ensimmäistä kertaa Facebookin Jyväskylän Puskaradiossa ja myöhemmin ystävänsä rohkaisemana suositussa Naistenhuone-ryhmässä. Alun perin kyseisen kirjoituksen oli tarkoitus toimia terapiana hänelle itselleen. Mukaan hän liitti vanhan kuvan itsestään sekä saatetekstin:
"VAROITUS: Seuraava teksti saattaa järkyttää sekä olla epämukavaa luettavaa perheelle ja läheisilleni. Siitäkin huolimatta se on kaunistelematon totuus rumasta elämästä, jota olen elänyt. Kirjoitus syntyi yhdeltä istumalta ja on varmasti helpoiten syntynyt tekstini. Muistutan, että voit lopettaa lukemisen koska vain."
Kauniin kuvan viestinä oli, ettei päihdeongelmaa näe aina päällepäin.
Moni samaistui nuoren naisen tarinaan. Viestien ja tykkäysten määrä oli valtava.
Se rohkaisi tavoittelemaan unelmia vielä hitusen voimakkaammin.
– Nyt koen, että tuon kaiken piti tapahtua kohdallani, että pystyin kasvamaan täksi ihmiseksi. Välillä mietin, minkä takia sen piti vain mennä noin pitkälle. Nyt minulla on elämälle suunta. Haluan tehdä työtä kokemusasiantuntijana ja vertaisena. Olen aloittanut myös kirjan kirjoittamisen.
THL:n viime vuoden tietojen pohjalta kootun Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet -raportin mukaan yhä useammalla suomalaisella on omakohtainen kokemus huumeista. Raportissa nousi esille myös nuorten aikuisten lisääntynyt huumeiden käyttö.
Hanna-Mari Kärki ei muista oman huumehistoriansa aikana kohdanneensa kertaakaan kadulle jalkautuneita kokemuspohjaisia päihdetyöntekijöitä.
Lähivuosina asiat ovat muuttuneet siltä osin parempaan suuntaan.
Nykyisin Jyväskylän kaduilla tehdään säännöllisesti etsivää päihde- ja mielenterveystyötä (Sovatek-säätiö). Myös puhtaita ruiskuja saa ympäri kaupunkia kiertävästä Visiitti-autosta, jossa tehdään myös terveystestejä. Jos käyttäjillä ei ole uusia neuloja, he käyttävät vanhoja. Likaisten huumeneulojen välityksellä leviää hengenvaarallisia sairauksia, ja niiden hoitaminen on kallista.
Silti ongelma näyttää vain kasvavan ja monimutkaistuvan, kun huumekauppa on siirtynyt kaduilta verkkoon. Kaupat tehdään anonymiteetin suojin ja usein virtuaalirahalla. Suomalaiset ostivat laittomia päihteitä arviolta yli kahdella miljoonalla eurolla vuonna 2015 pelkästään Tor-verkossa toimivalta Silkkitie-markkinapaikalta.
Kärki toivoisi vertaistoiminnan tulevan vieläkin näkyvämmin lähemmäs katukuvaa.
– Niillä kokemuksilla on iso merkitys. Lisäksi vertaistoimintakeskuksia voisi tulla mielestäni vieläkin lisää.
Samaa toivotaan Sovatek-säätiössä.
– Katutyöhön todella kaivataan käsiä, sanoo haittoja vähentävästä työstä vastaava sairaanhoitaja Erja Blomberg.
Mikä on naisen asema huumemaailmassa?
Hanna-Mari Kärki halusi tekstillään valaista myös aihetta, joka jää usein huumeista puhuttaessa pimentoon. Naisen osa päihdemaailmassa on edelleen karu.
Aiheesta tekee ajankohtaisen se, että viimeisen neljän vuoden aikana huumeiden käyttö on yleistynyt jonkin verran voimakkaammin naisilla kuin miehillä. Tämä selviää THL:n tuoreimmasta raportista.
Lapin yliopistossa tutkittiin jo vuonna 2007 Naisen asemaa miehisessä huumemaailmassa. Usvametsän neidot -väitöstutkimus (Lapin yliopisto) rakentaa kuvaa nuorten naisten huumeiden käytöstä ja elämästä huumekuvioissa naisten elämänkulun eri vaiheissa.
Väitöstutkimusta varten tehdyt haastattelut osoittivat, että mitä enemmän naiset jäävät kiinni huumekuvioihin, sitä enemmän sukupuolten välinen valtasuhde vinoutuu.
Huumeita käyttäviä naisia tarkastellessa keskeistä on riippuvuus aineista, miehistä ja hyväksytyksi tulemisesta.
Naisen paikka on jäsentymätön ja epävakaa. Miesten soitteluja porukoihin pääseminen imartelevat ja vahvistavat kokemusta hyväksytyksi tulemisesta kiinnittäen samalla huumekuvioihin.
Kärki tunnistaa ilmiön.
– Omissa huumeparisuhteissani mies on esittänyt toiveen, etten minä harrastaisi huumekauppaa. Mies olisi se, joka hommaa huumeet.
Kärki kertoo noudattaneensa pyyntöä ja hyväksyneensä seuraukset.
– Asetelma tarkoittaa sitä, että se, kenellä on huumeita, on myös valtaa. Hänen pelisäännöillään mennään, Kärki selventää.
Nyt hän asettaa pelisääntönsä ensimmäistä kertaa lähes vuosikymmeneen itse.
Hän on vapaa.