Sellun hinnanlasku painoi kartonkivalmistaja Metsä Boardin tulosta. Odotuksia huonompi tulos ja huonontuneet näkymät saivat saivat yhtiön pörssikurssin kovaan laskuun.
Metsä Boardin vaihdetumman B-osakken hinta putosi torstaina yli 11 prosenttia Helsingin pörssissä. Yhtiö kertoi tänään toisen vuosineljänneksen tuloksestaan.
Metsä Boardin vertailukelpoinen liiketulos oli huhti-kesäkuussa 41 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin tulos oli lähes 62 miljoonaa euroa. Myös liikevaihto laski kymmenellä miljoonalla eurolla vuoden takaiseen verrattuna ja oli 477 miljoonaa euroa.
Yhtiön mukaan sellujen maailmanlaajuisella hinnanlaskulla oli selvästi negatiivinen vaikutus tulokseen.
– Maailmanlaajuisen sellumarkkinan kehitys lyhyellä aikavälillä pysyy epävarmana. Eräiden selluntuottajien ilmoittamat tuotannonrajoitukset sekä kolmannelle vuosineljännekselle ajoittuvat vuosihuoltoseisokit tasapainottavat kuitenkin kysynnän ja tarjonnan välistä suhdetta, kommentoi toimitusjohtaja Mika Joukio tulostiedotteessa.
Sellumarkkinan epävarmuus painaa lähikuukausina
Kannattavuudessa näkyy Joukion mukaan vuoden 2018 syksyllä Kiinassa käynnistynyt, ja sittemmin Eurooppaan levinnyt sellujen hinnanlasku.
– Sellujen heikentyneet hinnat rasittavat kannattavuuttamme ainakin vielä lähikuukausina, Joukio kommentoi.
Metsä Boardin päätuotteita ovat kartongit, mutta yhtiö valmistaa myös sellua Husumin tehtaalla Ruotsissa.
Yhtiö kertoi tänään myös uusista kestävän kehityksen tavoitteistaan, joihin kuuluvat fossiilittomat tehtaat vuoteen 2030 mennessä.
Yhtiön mukaan Metsä Group, johon Metsä Board kuuluu, on merkittävä hiilinielu, eli sen toiminnassa hiiltä sitoutuu selvästi enemmän kuin sen päästöt ovat.
Viime viikolla osavuosikatsauksensa julkaissut UPM onnistui kasvattamaan tulostaan huhti-kesäkuussa. Sen sijaan Stora Enson tulos heikkeni vuoden toisella neljänneksellä.
Lue myös