Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

HS: Poliisin pöydällä kolmen kansanedustajan sanomisia koskevat tutkintapyynnöt

Poliisin ja syyttäjän linjaratkaisuja odotetaan tulevalla viikolla.

Päivi Räsänen, Hussein Al-Taee ja Juha Mäenpää.
Kuva: Kimmo Brandt / Compic / Eduskunta
Jaana Hevonoja
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisin pöydällä on tällä hetkellä kolmea kansanedustajaa koskevat tutkintapyynnöt. Tutkintapyynnöistä on tulossa poliisin ja syyttäjien linjaratkaisut alkavalla viikolla, uutisoi Helsingin Sanomat.

Yksi tutkintapyynnöistä koskee sosiaalidemokraattien kansanedustajan Hussein Al-Taeen Facebook-kirjoituksia. Al-Taee tunnusti muutama viikko vaalien jälkeen kirjoittaneensa vähemmistöjä parjaavia tekstejä vuosina 2011–2012.

Rikoskomisario Pekka Hätönen Helsingin poliisista kertoi HS:lle, että kirjoitukset saattavat yhä päätyä rikosprosessiin. Keskusrikospoliisi on linjannut aiemmin, ettei poliisi aloita tutkintaa al-Taeen vanhoista kirjoituksista. Helsingin poliisi on kuitenkin punninnut vanhenemisaikaa.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan vanhenee rikoksena viidessä vuodessa. Uusi harkinta esitutkinnasta johtuu HS:n mukaan siitä, että mahdollinen rikos jatkuu niin kauan, kun viestit ovat esillä.

Al-Taee on pyytänyt julkisesti anteeksi kirjoituksiaan.

Räsäsen Pride-kommentit ja Mäenpään vieraslaji-puheet poliisin pöydällä

Toinen Hätösen pöydällä oleva tutkintapyyntö koskee kristillisdemokraattien kansanedustajan Päivi Räsäsen kirjoitusta, jonka tämä julkaisi Twitterissä viikkoa ennen Helsinki Pride 2019 -tapahtumaa.

Räsänen kritisoi sitä, että kirkko ilmoitti olevansa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavan tapahtuman virallinen yhteistyökumppani.

Räsenen pahoitteli sitä, että synti ja häpeä on nostettu ylpeyden aiheeksi. Hän liitti viestiinsä kuvan uuden testamentin jakeista, joissa kerrotaan Jumalan saastaisuuteen hylkäämistä ruumiinsa häpäisijöistä.

Kolmas Hätösen harkittava tapaus on perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään eduskunnassa kesäkuun puolivälissä pitämä puhe, jossa tämä rinnastaa maahanmuuttajat ja vieraslajit.

Puheoikeus eduskunnassa on poikkeuksellisen laaja. Prosessista tulee HS:n mukaan kimurantti, jos Mäenpää olisi sanomisillaan syyllistynyt poliisin ja syyttäjän mukaan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Tällöin asia etenisi perustuslakivaliokuntaan.

Suosittelemme sinulle