Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Tunteikas kohtaaminen ennätysottelun jälkeen – Maria Huntington kertoi poikaystävänsä korvaamattomasta roolista: "Ilman häntä en tekisi tällaista tulosta"

Dohan MM-rajan rikkonut Maria Huntington saa puolisoltaan ennen kaikkea henkistä tukea.

Maria Huntington
Maria Huntington oli onnensa kukkuloilla seitsenottelun jälkeen. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva
Joska Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

LAPPEENRANTA. Kalevan kisojen lauantain tähtihetki oli naisten seitsenottelun päätöslaji 800 metriä, joka päättyi Maria Huntingtonin juhliin.

Jutta Heikkisen peesiin lähtenyt Huntington pysyi hurjassa vauhdissa mukana ja taisteli lopulta ennätysaikansa 2.20,27.

Huippuaika tarkoitti sitä, että Huntington rikkoi seitsenottelussa Dohan MM-rajan. Tampereen Pyrinnön urheilijan ennnätyspisteet olivat 6 339.

Ottelijoiden kunniakierroksen jälkeen Huntington jäi varttitunniksi median haastateltavaksi, mutta ehti nähdä sitä ennen poikaystävänsä.

– Näin poikaystäväni ensimmäisenä ottelun jälkeen. Se oli aika tunteellinen hetki, Huntington kertoi toimittajajoukolle Kimpisen stadionilla.

– Hän on mahdollistanut tämän kaiken tuellaan.

Huntington on ollut yhdessä Riku Dufvan kanssa noin kaksi vuotta. Pariskunta asuu yhdessä Tampereella. Heinäkuussa Huntington kertoi Yle Urheilulle, kuinka Dufva on välillä hänelle terapeutti ja välillä hieroja.

– Hän antaa ennen kaikkea henkistä tukea. Hän on aina mukana kisareissuilla, kun pystyy. Hän tekee paljon uhrauksia minun eteeni. Ilman häntä en tekisi tällaista tulosta.

Poikaystävän korvaamaton tuki tuli tarpeeseen heinäkuun puolivälissä, kun Huntington joutui keskeyttämään alle 23-vuotiaiden EM-kisat takareisivamman vuoksi. Huippukuntoisella Huntingtonilla olisi ollut mahdollisuudet jopa mitaleille.

– Pääsin poikaystävän kanssa Ruotsista pois. Hän sai minut motivoitua takaisin sen jälkeen, Huntington sanoi.

Ennätysottelun kohtalonhetket kääntyivät eduksi

Motivointi siivitti Huntingtonin hirmuiseen iskuun. Hän aloitti Kalevan kisat sadan metrin aitajuoksussa uudella ennätyksellään 13,09. Ajalla olisi napattu pika-aidoissa SM-pronssia perjantai-iltana.

Korkeushypystä Huntingtonille jäi hieman paha maku suuhun, sillä yritykset 186:sta olivat hyviä. Tulos jäi 183:een. Kuulantyönnön 12,67 oli torjuntavoitto, sillä kuula on Huntingtonille yleensä vaikea laji.

Tykitys jatkui perjantai-iltana 200 metrillä, kun Huntington juoksi ennätyksensä 24,29.

Maria Huntington, Kalevan kisat 2019
Näin Maria Huntington reagoi ennätykseensä 200 metrillä. Kuva: Emmi Korhonen/Lehtikuva

Lauantaina aamulla Huntington koki kauhunhetkiä, kun hänen kaksi ensimmäistä yritystään pituushypyssä oli yliastuttuja.

– Siirsin jokaiselle hypylle askelmerkkiä kaksi tossua kauemmaksi. Oli se viimeinenkin hyppy ilmeisesti hilkulla, mutta onneksi ei ollut yliastuttu, Huntington kertasi kohtalokkaita hetkiä.

Huntington hyppäsi kolmannella yrityksellään kelpo tuloksen 643.

– Luonteeseeni kuuluu, että en lähde varmistelemaan. Täysillä se pitää hypätä.

Myös keihäänheitossa Huntington koki jännittäviä hetkiä. Vasemmassa takareidessä oli pieniä tuntemuksia, kun aikaisemmin kesällä Huntingtonia on vaivannut oikea takareisi.

– Ajattelin, että kunhan tämä nyt selvitään ehjänä, niin ottelu on valmis.

Niin siinä kävi. Huntington heitti keihästä 44,20 metriä ja tykitti 800 metrillä huippuajan. Tulos vie hänet Dohan MM-kisoihin, jotka järjestetään syys-lokakuun vaihteessa.

– Nyt on vuorossa kahden viikon ylimenokausi ja sen jälkeen aletaan valmistautua kohti Dohaa.

Lue myös:

Kommentti: Seitsenottelussa historiallisen kova taso – vähättelyä kokeneet urheilijat ansaitsisivat parempaa kohtelua päättäjiltä

Huntington otteli mielettömällä ennätysparannuksella MM-rajan rikki – itki onnesta kilpailun jälkeen: "Ihan uskomatonta!"

"Menetkö treenaamaan vai vietätkö päivän krapulassa?" Sairaalareissun jälkeen Maria Huntington teki elämänmuutoksen – parikymppisen urheilijan ura lähti rakettimaiseen nousuun

Suosittelemme