Keihäänheiton lajivalmentaja Petteri Piironen otti viikonloppuna kantaa suomalaiseen yleisurheiluvalmennukseen.
Piirosen avauksen jälkeen esimerkiksi keihäspiireissä on porissut, eivätkä kaikki ole allekirjoittaneet Piirosen ajatuksia. Yksi yhteinen huoli on kuitenkin noussut esille usean huippuvalmentajan puheissa. Valmentajat ovat Suomessa hajallaan, eikä kokemuksia ja vinkkejä jaeta kovinkaan avoimesti.
Yhteistyötä toivovat niin valmentajat kuin Suomen Urheiluliiton (SUL) johto.
– Keihäänheitto on ollut meillä perinteisesti vahva menestyslaji. Ymmärrän, että tämä itsevarmuus syntyy sieltä. Tehdään 85 metrin tai 90 metrin heittoja, kokemus kasvaa, eikä välttämättä haeta niin aktiivisesti muiden valmentajien osaamisesta tukea. Se kulttuuri pitäisi ennen kaikkea muuttaa, ja olisi löydettävä paremmin samoihin tilaisuuksiin, valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola sanoo Yle Urheilulle.
Suomen mestareita Heidi Nokelaista ja Lassi Etelätaloa valmentava Leo Pusa on myös harmissaan siitä, että valmentajat ovat hajallaan. Hän toivoo, että juuri lajivalmentajat Piironen ja Olavi Parjanen kokoaisivat keihäsvalmentajat yhteen keskustelemaan siitä, mihin suuntaan keihäänheittoa halutaan Suomessa viedä.
Pusa sanoo, että keihäsvalmentajat olisivat kyllä valmiita käyttämään tutkittua tietoa työssään, mutta hän toivoisi SUL:n palkkaamien Piirosen ja Parjasen kiertävän kokoamassa kansainvälistä tietoa. Näin selviäisi, onko Suomi valmentamisessa ajan hermolla ja tehdäänkö Pohjolassa oikeita asioita.
– Kyllä me teemme uudella systeemillä ja sitä tietoa käytämme, jos se kerran on autuaaksi tekevä asia. Mutusysteemillä emme kuitenkaan lähde tekemään. Se on ihan varma, Pusa sanoo.
On peruslähtökohta, että jos jotain osoitellaan, pitää tietää, mitä urheilija-valmentaja-pari on tehnyt harjoitusjaksolla ja kommentoida vasta sitten. Jos sitä ei ole selvittänyt, puhutaan ihan omista asioita, eikä kokonaisuudesta.
Leo Pusa
Meritoitunut keihäsvalmentaja Pusa ihmettelee joitakin Piirosen kommentteja. Hänen mukaansa Piironen ei ole liiemmin pitänyt yhteyttä.
– On peruslähtökohta, että jos jotain osoitellaan, pitää tietää, mitä urheilija-valmentaja-pari on tehnyt harjoitusjaksolla ja kommentoida vasta sitten. Jos sitä ei ole selvittänyt, puhutaan ihan omista asioita, eikä kokonaisuudesta.
Antti Ruuskasen valmentaja Jyrki Blom uskoo, että Piironen haki avauksellaan maajoukkuetoiminnan tehostamista ja yhteistyötä. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei maajoukkuetoiminta ole kaikille urheilijoille yhtä tarpeellista.
– Esimerkiksi 35-vuotias Antti Ruuskanen pystyy rakentamaan tiiminsä oman kodin ympärille tai lähelle sitä. Silloin ei välttämättä tarvita maajoukkuetoimintaa toisin kuin maajoukkueeseen nousevat 20-vuotiaat. Heille maajoukkueessa urheilemisesta on enemmän hyötyä.
Edes Röhlerin opit eivät ole innostaneet
Omassa puheenvuorossaan Piironen harmitteli sitä, etteivät suomalaiset ole osallistuneet järin innokkaasti kansainvälisiin keihässeminaareihin, joita on järjestetty Kuortaneella.
Saman on huomannut Ruuskasen entinen valmentaja Jarmo Hirvonen, joka on järjestänyt useana vuonna valmentajille seminaareja Tanhuvaaran urheiluopistolla.
– Viimeksi oli valmentajia kymmenestä eri maasta ja 150 osanottajaa, mutta aika nihkeästi suomalaiset urheilijat loppujen lopuksi tulivat paikalle, vaikka siellä Thomas Röhlerkin oli. Itse yritin perustella urheilijoille, että jos meinaa huipulle, kannattaisi ehkä kuunnella, mitä tuollainen 93 metrin mies tekee.
Hirvosen mukaan suomalaiset eivät ole riittävän nöyriä hakeakseen apua muilta. Hänen mukaansa urheilijat etsivät liiaksi tietoa itsenäisesti esimerkiksi Youtubesta huippujen heittoja katsomalla, vaikka kuuntelemalla ja kyselemällä voisi oppia enemmän.
Valmennusjohtaja Niemi-Nikkolan mukaan jokaisen pitäisi olla huolissaan siitä, että suomalaiset pysyvät ajan tasalla lajin kehityksestä ja osaamistasosta.
Hän toivoo koulutusseminaareihin runsaampaa osanottajamäärää.
– Viimevuotinen keihäsvalmennuksen täydennyskoulutusprosessi oli erinomaisen hyvä aloitus jatkokoulutuksesta. Tulkitsin Petterin pettymyksen vähän purkautuneen siihen, etteivät kaikki valmentajat osanneet lähteä sinne. Toiselta puolelta katsottuna, se oli vasta ensimmäinen koulutus laatuaan, joten uskon, että siitä saatu hyvä palaute kuuluu valmentajille, eikä jatkossa ole vaikeuksia saada koko porukkaa mukaan.
Valmentajille tarvittaisiin euroja
Piironen epäili myös sitä, pystytäänkö Suomessa vastaamaan kansainväliseen huippuvalmennukseen. Hänen huolensa kumpuaa siitä, että Suomessa valmentajan työtä tehdään usein oman toimen ohella.
Valmennusjohtaja Niemi-Nikkola sanoo, että Suomessa on paljon OTO-valmentajia, jotka uhraavat valmentamiseen ja osaamisen kehittämiseen paljon aikaa. Hän uskoo, että valmentajien kohdalla itsensä kehittäminen on enemmän persoonasta kiinni kuin käytettävissä olevasta ajasta.
Yksi iso ongelma valmennusjohtajalla kuitenkin on. Nimittäin raha.
– Huoleni on, miten me mahdollistamme nykyistä paremmin valmentajillemme päätoimisuuden ja mahdollisuuden irtautua työstä aktiivivalmennukseen edes osaksi aikaa. Resurssien puute näkyy siinä, ettemme pysty tekemään tätä investointia.
Vuonna 1999 Aki Parviaisen MM-kultaan valmentaneen Hirvosen mukaan valmentajien korvaukset ovat menneet huonompaan suuntaan 2000-luvun alusta asti. Tuolloin valmentajat pystyivät esimerkiksi ottamaan virkavapaata osaksi vuotta, mutta nykyisin se ei Hirvosen mukaan onnistu taloudellisista syistä.
– Kyllä me olemme esimerkiksi muita Pohjoismaita hirveästi jäljessä tässä valmennussysteemissä. Me menemme ihan amatööripohjalta, oli kyse lajista kuin lajista. Kärkiurheilijoiden valmentajille pitäisi antaa täysi tuki ja mahdollisuus siihen, että he pystyisivät olemaan edes puolipäiväisesti valmennuksessa mukana.
Lue myös: