Vanhan kauppalantalon rakennustyömaan koneet jylläävät täydessä touhussa Seinäjoen Törnävällä, Piirin alueella.
Etelä-Pohjanmaan Steinerkoulun tulevan koulurakennuksen perustukset on valettu ja tällä viikolla alkaa puurungon pystytys.
Kyseessä ei ole aivan tavanomainen projekti, sillä rakennustyöt herättävät eloon ainutlaatuista Seinäjoen historiaa.
Kauppalantalo purettiin tietyömaan alta 30 vuotta sitten. Rakennus toimi aikanaan pitkään kunnan- ja kauppalantalona, siinä on sijainnut myös muun muassa kurssikeskuksen asuntola. Se valmistui Seinäjoen Itikanmäelle vuonna 1925.
– Tämä Matti Visannin suunnittelema rakennus sijaitsi suunnilleen nykyisen ABC-liikenneaseman paikalla, kertoo eläkkeellä oleva Seinäjoen entinen kaupunginarkkitehti Juhani Lahti.
Hirret ovat kokeneet jo paljon
Juhani Lahti oli paikalla silloin, kun kauppalantaloa purettiin vuonna 1989.
– Silloin hirsille ei ollut selvää käyttötarkoitusta. Mietittiin, onko niitä edes järkevää varastoida. Hirret merkittiin ja kuljetettiin kuitenkin kaupungin keskusvarastolle sekä varastoitiin huolellisesti, Lahti kertoo.
Lahden mukaan jokaisen hirsikerran väliin on laitettu soiro, että se pääsee tuulettumaan. Hirsikasat myös peitettiin niin, että ne eivät päässeet kastumaan.
Hirret ovat kokeneet monenlaista odotellessaan uudelleenkäyttöä.
– Noin 15 vuotta sitten ammattikorkeakoulun konservaattorit numeroivat ne uudelleen ja katsoivat, että kaikki hirret ovat tallella. Työ oli alunperinkin tehty tarkasti, mutta tussilla kirjoitettu numero oli häipynyt. Se pystyttiin kuitenkin todentamaan tietyntyyppisellä valolla katsoen, Lahti muistelee.
Hirsien kohtalosta paljon spekulaatiota
Kauppalantalon hirsien olemassaolosta on ollut paljon puhetta kaupungilla. Ovatko ne edelleen tallella ja käyttökelpoisia?
Todistetusti hirret – tai ainakin suurin osa niistä – on tallella. Projektin takana on rakentaja ja omistaja Rakennus K. Karhu. Karhun työpäällikkö Laurimatti Laine esittelee hirsien nykyisen varastointipaikan Seinäjoen Impivaarassa.
– Hirret olivat kauppalantalossa piilossa sisä- ja ulkoverhouksen alla. Nyt niitä ei rakennusmääräysten mukaisesti pystytä enää käyttämään kantavina runkorakenteina, ja niitä pyritäänkin tuomaan mahdollisimman paljon näkyville ensimmäisen kerroksen sisäverhouksessa, Laine selvittää.
Hirret tullaan käymään yksitellen läpi ja valikoimaan niistä käyttökelpoiset jatkoon.
Hirsien käyttökohdetta on vuosien varrella kaavailtu moneen projektiin. Vasta nyt olivat tähdet kohdillaan, kun hirret pääsevät vihdoin Karhun projektin myötä ansaitsemaansa ympäristöön Piirin alueelle.
Vanhaa mukaillen
Uudet piirustukset ovat Arkkitehtitoimisto Jääskeläisen käsialaa.
Laurimatti Laine kertoo, että kauppalantalon rakennustöissä pyritään ulkoapäin mukailemaan hyvin pitkälti vanhaa rakennusta. Keltavalkoinen puuverhoilu ja punainen katto sekä mukaillut detaljit kulkevat mukana.
Vanhat ovet eivät pääse uusiokäyttöön, sillä esimerkiksi sisätiloissa vaadittaisiin koulussa vahvempaa äänieristystä.
– Pieniä yksityiskohtia on otettu huomioon. Sokkelin pintaan on jätetty lautamuotti näkyviin, että se sopisi paremmin ajan henkeen. Lisäksi alapohjan tuuletus hoidetaan niin sanottujen kissanluukkujen tyyppisten sokkelireikien avulla, jotka myös sopivat tyyliin, Laine kuvailee.
Steinerkoulu pääsee muuttamaan ensi kesänä
Vanhan kauppalantalon hirsistä rakentuu Etelä-Pohjanmaan Steinerkoulun uusi koulurakennus. Koulutyön on tarkoitus alkaa talossa syksyllä 2020.
– Steinerkoulu tulee vuokralaiseksi ja rakennuksen sisätilat on muokattu heidän tarpeisiinsa. Pinta-alaa tulee noin 700 neliötä ja luokkahuoneita seitsemän, Laine kertoo.
Valmista odotetaan kesään mennessä. Näin Steinerkoululle jää aikaa sisustaa ja asettua taloksi. Steinerpäiväkoti Pajulintu sijaitsee lähellä uutta rakennusta.
Lisää aiheesta: Törnävän sairaala-alueen tulevaisuus alkaa hahmottua – valmista on tosin vasta 30-luvulla