Maailman parhaat Dota 2 -joukkueet kilpailevat lähes 30 miljoonan euron palkintopotista ensi viikolla alkavassa The International -turnauksessa.
Suomalaiset Jesse "Jerax" Vainikka ja Topias "Topson" Taavitsainen lähtevät Kiinan Shanghaissa pelattavaan suurturnaukseen puolustamaan viimevuotista mestaruuttaan. Suomalaisten edustama OG jyräsi viime vuonna yllättäen altavastaajan asemasta turnausvoittoon. Samalla turnauksen voittaminen teki joukkueen pelaajista kertaheitolla miljonäärejä.
Turnauksessa nähdään myös kolmas suomalainen, sillä Team Liquidin kanssa Internationalin voittoa vuonna 2017 juhlinut Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen eteni turnaukseen uuden Chaos Esports Club -joukkueensa kanssa. Chaos selvitti tiensä turnaukseen Euroopan karsintojen voittajana.
Turnauksen pelit alkavat lohkovaiheen otteluilla elokuun 15. päivänä. Lohkovaiheeseen osallistuu 18 joukkuetta, jotka taistelevat paikasta 16 joukkueen pudotuspeleihin.
Yle näyttää turnauksen 20. elokuuta alkavat pudotuspelit suorina lähetyksinä Yle Areenassa ja Yle e-urheilun Twitch-kanavalla. Turnaus huipentuu sunnuntaina 25. elokuuta aamuyhdeksältä Suomen aikaa pelattavaan finaaliin.
Lähetyksiä selostavat Arttu Hämäläinen, Benjamin Läärä, Markus Saarikangas ja Erno Sjöblom. Studioisäntänä toimii Thomas Tontchev ja asiantuntijoina lähetyksissä otteluita analysoivat Rikumikko Kangasmäki sekä ruotsalaisen The Final Tribe -joukkueen valmentaja Niklas Koskinen.
Luvassa kaikkien aikojen rahakkain e-urheiluturnaus
The International 2019 on palkintopotiltaan kaikkien aikojen suurin e-urheiluturnaus. Turnauksen palkintopotti on Dota 2 -pelaajien joukkorahoituksen myötä paisunut jo yli 32 miljoonaan dollariin eli yli 28,6 miljoonaan euroon.
Viime vuonna The Internationalin palkintoina jaettiin ennätykselliset 25,5 miljoonaa dollaria, mutta pari viikkoa sitten pelatut Fortnite-pelin maailmanmestaruuskilpailut veivät hetkellisesti suurimman turnauksen tittelin yhteensä 30 miljoonan dollarin palkinnoillaan.
Lue myös: