TBILISI Ennen puoltayötä viimeisetkin nuoret alkavat poistua Georgian jykevän parlamenttitalon luota. Jokailtainen mielenosoitus on jo lopussa, mutta ennen sitä kovaäänisistä kajahtaa vielä tuttu, hypnoottinen rytmi.
– Lähde ulos, lähde ulos kadulle! Kun penskoja ammutaan naamaan, niin [sisäministeri] Gakharialla on hauskaa, kuiskauksena alkava ääni riimittelee.
Räppäri Moku T:n eli Tato Rusian, 25, kappaleesta on tullut jo viikkoja jatkuneiden mielenosoitusten tunnussävel.
Se kertoo kesäkuun 20. päivän tapahtumista. Silloin noin 10 000 ihmistä kokoontui parlamenttitalon eteen vastustamaan Venäjää ja liian Venäjän-mielisenä pitämäänsä Georgian hallitusta.
Tilanne riistäytyi käsistä.
Joukko mielenosoittajia yritti tunkeutua parlamentin sisälle. Poliisi ja erikoisjoukot vastasivat rajusti kyynelkaasulla ja vesitykeillä. Ihmisiä ammuttiin lähietäisyydeltä kumiluodeilla. Yhteensä 240 ihmistä loukkaantui, heidän joukossaan 80 poliisia.
Rusia lähti paikalta valmistautumaan seuraavan päivän festarikeikkaa varten ennen kuin tilanne yltyi avoimen väkivaltaiseksi. Saadessaan tietää virkavallan rajuista otteista hän halusi toimia.
Kappale äänitettiin seuraavana yönä ja ladattiin Facebookiin. Isoveli Giorgi Rusian editoima video sai nopeasti kymmeniä tuhansia katselukertoja. Eri alustoilla olevaa videota on nyt katsottu jo pitkälti yli 100 000 kertaa.
Videosta tuli suosittu, koska se kiteyttää nasevasti mielenosoittajien suurimman vaatimuksen: Mielenosoituksen rajusti hajottaneen sisäministeri Giorgi Gakharian täytyy erota.
Tato Rusian riimit pukevat sanoiksi Georgian nuoren sukupolven kiukun, jota se tuntee Venäjän myötäilyä kohtaan.
Tämä koskee kaikkia, jotka uhmaavat meitä. Jokaista aktivistia ja poliitikkoa, isänmaanpettureita ja Putinin myötäilijöitä. Älkää kutsuko meitä lapsiksenne! Me tiedämme jo, mitä teidän vanhemmuutenne on. Sisäministeriö kutsuu sadisteja sankareiksi.
Heinäkuisena maanantai-iltana neuvostoaikaisen tekstiilitehtaan sisäpiha vilisee hipstereitä ja muita urbaanin kulttuurin edustajia.
Räppäri Tato Rusia tilaa artesaanioluen Fabrikaksi nimetyssä luovan luokan keskuksessa. Sen tyylikkään rosoinen ulkomuoto baareineen ja konseptimyymälöineen suorastaan pakottaa ottamaan kuvia Instagramiin.
Ihmiset valokuvaavat itseään sisäpihalle ajetun Moskvitš-merkkisen neuvostoauton edessä. Sen tuulilasiin on liimattu tarra, jossa Putinia nimitetään mulkuksi. Täällä Rusia on omiensa joukossa.
– Kaikkein tärkeintä on se, että vastustamme Venäjän sekaantumista maamme politiikkaan, Rusia sanoo.
Maiden välejä rasittavat Abhasian ja Etelä-Ossetian kapinallisalueet. Ne pyrkivät eroon Georgiasta ja turvautuvat siinä Venäjän apuun. Georgialaiset pitävät alueita Venäjän miehittäminä.
Tilanne Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa kärjistyi Neuvostoliiton hajotessa 1990-luvun alussa, kun alueilla puhkesi väkivaltaisia yhteenottoja etnisten ryhmien välillä. Nämä johtivat satojen tuhansien ihmisten pakenemiseen kotiseuduiltaan.
Räppäri Tato Rusian vanhemmat ja isoveli lähtivät pakoon Abhasiasta vuonna 1993, kun abhaasit yrittävät Venäjän armeijan tuella irtautua Georgiasta. Taistelujen jälkeen alkoivat etniset puhdistukset, jotka ulottuivat myös Rusian perheen kotikaupunkiin Galiin.
Valko-Venäjällä syntynyt ja Venäjällä koulunsa aloittanut Rusia muutti 11-vuotiaana perheensä kanssa ensimmäistä kertaa Georgiaan. Hän tekee selvän eron Venäjän hallinnon ja kansalaisten kesken.
– En sano, etteivät tavalliset ihmiset voisi olla keskenään ystäviä, mutta niin kauan kuin Venäjän miehittää Georgiaa, niin emme voi poliittisella tasolla tulla toimeen, Rusia sanoo.
Käytännössä Georgian koko poliittinen kenttä tuomitsee Venäjän toimet miehittäjänä. Ero suhteessa Venäjään näkyy siinä, kuinka paljon kannatetaan kauppasuhteiden ja muun yhteistyön kehittämistä suuren naapurimaan kanssa.
Mielenosoittajat väittävät vuodesta 2012 Georgiaa hallinneen Georgian unelma -puolueen toimivan kulisseissa Venäjän etujen mukaisesti ja taipuvan sen propagandan alla. Nyt he vaativat läpinäkyvyyttä maan johdon toimiin.
Viime vuonna parlamenttitalon edessä kaikui teknon hakkaava rytmi.
Silloin Tato Rusia ja hänen laillaan ajattelevat nuoret kokoontuivat tanssimaan protestiksi Georgian poliisin rajuja huumeratsioita ja maan tiukkoja huumausainelakeja vastaan.
Samalla tanssijat tukivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.
Kansainvälisessä mediassa Georgian liberaalin nuorison nousua nimitettiin rave-vallankumoukseksi. Tämänvuotinen liikehdintä on osaltaan jatkoa sille.
Nyt kyse on ennen kaikkea Venäjän vaikutusvallan vastustamisesta.
Samalla nuoret vaativat, että Georgian tulee pitää määrätietoisesti kiinni suuntautumisestaan Eurooppaan. Se merkitsee eurooppalaisten arvojen ajamista eli ihmisarvon kunnioittamista ja vähemmistöjen oikeuksien takaamista.
– Venäjä väittää, että lännen arvot ovat rappiolla, koska siellä suojellaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja huumelainsäädäntöä on höllennetty. Hallituksemme käyttää näitä samoja väitteitä hyväkseen hyökätessään meitä nuoria kohtaan, Rusia sanoo.
Hän tietää, mistä puhuu. Hallituksen ja mieltä osoittavan nuorison arvomaailmojen välillä on kuilu.
Liberaalit arvot ovat kuitenkin vasta orastamassa Georgiassa. Kokonaisuudessaan yhteiskunta on yhä syvästi konservatiivinen, ja tämä heijastuu myös nuorten asenteissa.
Kansainvälisen FES-instituutin 14–29-vuotiaille georgialaisille tekemä kyselytutkimus esimerkiksi kertoo, että 81 prosenttia vastaajista luottaa vahvasti Georgian ortodoksiseen kirkkoon ja 85 prosenttia pitää Jumalaa moraalisena ohjenuorana elämässään.
Moraalisääntöjen tiukkuudesta ja naisen seksuaalisuuteen liittyvistä tabuista kertoo se, että vain yksi prosentti naispuolisista vastaajista sanoo harrastaneensa seksiä useamman kuin yhden kumppanin kanssa. Miesten osalta vastaava luku on 57 prosenttia.
Arvot muuttuvat hitaasti.
Rusia kuitenkin uskoo, että muutosta ei voi pysäyttää ja sen moottorina toimii uudet sukupolvet.
– Isäni on 58-vuotias ja asenteiltaan suvaitsevampi kuin moni keskivertogeorgialainen. Olemme kasvaneet hänen kanssaan pitkän matkan yhdessä, Tato Rusia virnistää.
Lue lisää: