Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lentopallomaajoukkueen kokenut konkari intoa täynnä – "Ensimmäiset olympiakarsinnat ja sen jälkeen toivottavasti ensimmäiset olympialaiset"

Suomi kohtaa olympiakarsintojen ensimmäisessä ottelussaan perjantaina Kiinan.

Urpo Sivula Maailmanliigan lentopallo-ottelu 8.6.2017
Kuva: Tomi Hänninen
Sakari Lund,
Petri Sjöblom
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen miesten lentopallomaajoukkueella on ollut vaikea kesä. Britti Joel Banksin valmennuksessa nykyään pelaava joukkue on hävinnyt peräti 11 edellistä otteluaan, ja edellinen voitto on tammikuun alusta EM-karsinnoista.

Nyt Suomella on edessään suuri mahdollisuus, kun se kohtaa viikonloppuna olympiakarsintaturnauksessa Kiinassa isäntämaan lisäksi Kanadan ja Argentiinan. Lohkon voittaja pääsee Tokion olympialaisiin.

Suomen kokeneeseen kaartiin kuuluva Urpo Sivula on ollut maajoukkueessa mukana 12 vuotta, mutta pääsee nyt ensimmäistä kertaa pelaamaan olympiakarsinnoissa.

– Intoa riittää. Ensimmäiset olympiakarsinnat ja toivottavasti sen jälkeen tulee ensimmäiset olympialaiset, se on tavoite, Sivula sanoi.

Sivula muistutti, että Suomi on aina mennyt kisoihin niistä karsinnoista, joissa hän on ollut mukana. Se on siis hyvä ennusmerkki.

– Karsinnoista on hyviä kokemuksia, mutta tämä on totta kai oma juttunsa.

Paluu hakkuriksi

Olli-Pekka Ojansivu joutui jäämään turnauksesta pois nilkkavamman vuoksi. Sivula nähdäänkin Kiinassa hakkurin roolissa.

– Hakkurina mennään tästä eteenpäin. Yleispelaajajuttu oli sellainen kokeilu. Jos se olisi onnistunut, olisi jatkettu sitä. Kunto alkaa olla kohdallaan ja näihin peleihin sitä on haettukin.

Suomen lohkossa on tasaisen kovia vastustajia. Ensimmäisenä tulee vastaan isäntämaa Kiina perjantaina.

– Kiinasta on aika vähän tietoa. Sen osaan sanoa, että viimeksi kun pelasimme Kiinaa vastaan, veimme sen Helsingissä.

Kiinalla on Suomeen verrattuna pitkä joukkue, mutta Samuli Kaislasalo tietää, mitkä ovat Suomen vahvuudet.

– Uskallan sanoa, että olemme teknisempi ja fiksumpi joukkue, He ovat pitkiä, mutta eivät liiku yhtä hyvin kuin me. Ja hakkurina täytyy vain lyödä vähän ylemmäs.

Keskitorjuja Markus Kaurto uskoo nopeaan peliin.

– Sitä tässä on hiottu ja nyt sen on loksahdettava kohdalleen.

Suomen ottelut olympiakarsintaturnauksessa TV2:ssa

9.8. Kiina – Suomi klo 10.00
10.8. Suomi – Argentiina klo 10.00
11.8. Kanada – Suomi klo 10.00

Lue myös:

Lentopallomiehille kova kolaus: Olli-Pekka Ojansivu jää pois olympiakarsinnoista

Suomen lentopallomiehet taipui Wagner-turnauksen jumboksi – olympiakarsintoihin pahassa tappioputkessa

Suosittelemme sinulle