Paljon ruudun ääressä aikaa viettävillä suomalaislapsilla on suurentunut ylipainoisuuden ja vyötärölihavuuden riski liikunnan määrästä huolimatta, kertoo Helsingin yliopiston ja tutkimuskeskus Folkhälsanin tekemä tutkimus.
Runsas televisio-ohjelmien katselu oli yhteydessä ylipainoon ja vyötärölihavuuteen myös niillä lapsilla, jotka liikkuivat eniten.
– On huomioitava, että tämä tutkimus ei kerro syy-seuraussuhteesta. Voi olla, että ylipainoiset lapset viettävät enemmän aikaa ruudun ääressä tai että runsas ruutuaika johtaa ylipainoon, tutkija Elina Engberg sanoo Helsingin yliopiston tiedotteessa.
Tulos oli sama riippumatta lapsen iästä, sukupuolesta, äidinkielestä tai unen ja vapaa-ajan liikunnan määrästä.
Tutkimuksessa selvitettiin ruutuajan ja ylipainon yhteyttä 9–12-vuotiailla lapsilla. Tutkimukseen osallistui yli 10 000 lasta ympäri Suomea.
Lapset ilmoittivat, kuinka paljon he katsovat televisio-ohjelmia ja elokuvia ruudulta ja käyttävät tietokonetta kouluajan ulkopuolella. Tutkimuksessa mitattiin myös lasten pituus, paino ja vyötärönympärys.
Tutkimus on tehty Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa.
Lue aiheesta lisää:
Liiallinen ruutuaika saattaa hidastaa kaksivuotiaan kehitystä
Melkein joka neljäs lapsi ja nuori on ylipainoinen – kuntien välillä on suuria eroja