Suomen miesten lentopallomaajoukkueen olympiakarsintaturnaus alkoi murheellisesti, kun joukkue hävisi heti avausottelunsa Kiinalle 1–3 (22–25, 25–21, 22–25, 23–25).
Ottelu eteni kovin tasaisesti, ja etenkin hukatut paikat harmittivat hakkuri Samuli Kaislasaloa.
– Teimme enemmän virheitä ja vähemmän tulosta. Ottelussa oli samoja juttuja, mitä meillä on kesän aikana ollut. Meidän pitäisi puolustaa ja varmistaa vielä paremmin. Tällä kertaa se ei vain riittänyt, Kaislasalo harmitteli Yle Urheilun haastattelussa.
Tappio oli Suomelle jo 12. peräkkäinen päävalmentaja Joel Banksin aikana.
Myös keskipelaaja Sauli Sinkkonen oli Kaisasalon samoilla linjoilla.
– Pienestä se oli kiinni. Meidän olisi pitänyt olla riittävän kovia oikealla hetkillä, Sinkkonen harmitteli.
Käänteentekevä oli Sinkkosen mukaan erityisesti ottelun kolmas erä.
– Kolmannessa erässä syöttö-vastaanottopeli kääntyi hyvän toisen erän jälkeen päinvastoin. He paransivat syöttöjä ja meillä peli ehkä hivenen pehmeni.
Kiina karkasi välillä kuuden pisteen karkumatkalle, mutta Suomi kiri kiinni. Lopulta Kiina vei kuitenkin kolmannen erän nimiinsä.
– Tällaista ei saisi päästää tapahtumaan, mutta tällä kertaa kävi näin.
Vastustaja kovenee
Seuraavaksi Suomella on edessä kaksi pakkovoittoa vielä ennalta Kiinaakin kovempia maita vastaan. Kiina on maailmanrankingissa sijalla 19, kun Kanada kuudes ja seuraava vastus Argentiina seitsemäs. Suomi on puolestaan sijalla 18.
– Argentiina pelaa vielä nopeampaa ja teknisempää peliä. Siellä nähdään paikoitellen vielä hienompia temppuja, Sinkkonen ennakoi.
Vielä Sinkkonen ei kuitenkaan menettänyt toivoaan.
– Meillä oli paikoitellen hyvää peliä, vähän sitä vanhaa lentopalloa, mitä on totuttu näkemään. Menimme rohkeasti. Vielä, kun saisimme pidettyä sen tason koko ajan.
Vain karsintalohkon voittaja etenee olympialaisiin.
Lue myös:
Suomen lentopallomiesten olympiahaaveille jättimäinen kolaus – Kiina oli parempi neljässä erässä