Päätöskierrokselta yhden pisteen kolmossijan varmistamiseksi tarvitseva Kouvolan Pallonlyöjät nöyrtyi JoMan käsittelyssä tappioon 0–2 (2-4, 3-7).
– Pelaamisemme on mennyt pikkuaskelin eteenpäin jo pitkän aikaa. Lauri Kivinen pomputti nyt niin mahtavasti, että saimme siitä valtavasti happea sisäpeliimme, korosti JoMan pelinjohtaja Juhani Lehtimäki.
Avausjakson ratkaisivat kolmannen vuoroparin avaavan kotiutuksillaan Henri Litmanen, jokeri Juha Niemi ja Konsta Kettunen.
Toisella jaksolla JoMan neljä yksittäistä kotiutusta jo ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla hyydytti isäntien vastarinnan. Kaksi juoksuista löi Niemi, jonka neljä lyötyä juoksua nostivat hänen runkosarjassa lyömiensä juoksujen määrän 999:ään.
Koplan palkitut olivat kaksi juoksua tuonut koppari Tommi Mäentausta (5 kärkilyöntiä/10 yritystä) ja kaksi juoksua lyönyt Toni Laakso (6/10). JoMan tehomiehet olivat kaksi juoksua sekä lyönyt että tuonut lukkari Juha Puhtimäki (4/6) ja vaihtaja Kivinen (11/13).
Vimpeliläiset varmistivat runkosarjan piikkipaikan
Vimpelin Veto varmisti runkosarjan voiton lyömällä Saarikentällä vierailleen Siilinjärven Pesiksen 2–0 (3-1, 1-0).
Avausjaksolla kotijoukkueelle riitti juoksu sisävuoroa kohti. Ville Takala tuuletti etenijänä jakson voittojuoksua ja Matias Rinta-aho kahta jälkimmäistä juoksua.
Toisella jaksolla Vedon täyden pistepotin varmisti Perttu Ollin kotiuttanut jokeri Perttu Ruuska. SiiPen kotiutusyritykset jäivät tauon jälkeen yhteen.
Vedon tehokkaimmat olivat kärkilyöntitilaston voitosta kamppaileva vaihtaja Sami Haapakoski (7/9) ja 50-prosenttisella teholla kaksi juoksuaan lyönyt Ruuska (5/7).
Sarjapaikastaan karsimaan joutuvasta SiiPestä erottuivat vaihtaja Samu Vainikainen (4/5) ja jokerietenijä Sebastian Lahti (4/6).
Imatralaiset tarrautuivat pudotuspelipaikkaan
Imatran Pallo-Veikot nousi kahdeksannelle sijalle kahden pisteen voitolla 2–1 (1-7, 3-1, 2-0) Hyvinkään Tahkosta. Koska IPV:llä on kolmen pisteen voittoja enemmän kuin sen kanssa tasapisteissä olevalla Kiteen Pallolla, takaisi kolmen pisteen voitto päätöskierroksella Kouvolassa imatralaisille pudotuspelipaikan.
Tahko voitti avausjakson yksittäin lyödyillä juoksuilla. Aleksanteri Haukka iski tyhjän kentän kunnarin (1+0), Juha Korhonen löi juoksuista kaksi ja Lauri Vierimaa toi kolme.
IPV:n kiri alkoi myöhään. Kotijoukkue punnersi toisen jakson voittoon viimeisen vuoroparin avaavalla Konsta Kurikan, Sami Partasen ja Jarkko Matikan kotiutuksilla.
Partasen ja Arttu Vilanderin supervuoroparin avaavalla lyömät juoksut riittivät kotivoittoon Tahkon jäätyä tasoittavalla ilman kolmostilannetta.
IPV:n sankarit olivat 1+1 juoksua lyönyt ykkösvahti Kurikka (9/12) ja kahdesti kotiuttanut Partanen (6/7). Tahkosta onnistuivat kaksi juoksua lyönyt lukkari Kalle-Tapio Huusko (3/10) ja sieppari Vierimaa (5/7).
KaMalle jäi voitolla vielä unelmoitavaa
Kankaanpään Mailakaan ei luopunut pudotuspelihaaveistaan. Satakuntalaisten kotivoitto Kiteen Pallosta 2–1 (8-2, 4-6, 2-1) jätti KaMalle takaportin ohittaa Kitee ja Imatra päätöskierroksella.
Isäntien avausjakson hahmo oli 1+4 juoksua lyönyt ja kaksi tuonut Joona Anttila. KiPan pelastajat olivat toisen jakson avausvuoroparissa 1+2 juoksua lyönyt Veli-Matti Sigvart ja tämän tuplajuoksuna kotiuttanut kahden juoksun lyöjä Jani Ahonen.
Hannes Pekkisen supervuoroparin avaavalla iskemä juoksu olisi tuonut pudotuspelipaikan KiPan omiin käsiin, elleivät KaMan Petteri Kortelainen ja Lehtinen olisi nostaneet kotijoukkuetta kahden kotiutuksillaan palon tilanteessa otteluvoittoon.
KaMan osaavimmat olivat 1+5 juoksua lyönyt jokeri Anttila (10/12) ja ainoasta kotiutuspaikastaan juoksun lyönyt lukkari Lehtinen (1/5).
KiPasta vahvimmin esiintyivät 1+2 juoksua lyönyt ja kaksi tuonut jokeri Sigvart (5/9) ja kaikissa vaihtolyönneissään onnistunut Pekkinen (8/9).
PattUn täyspotti vyörytti Kirin pakkopisteen paikkaan
Pattijoen Urheilijat varmisti vähintään seitsemännen sijan ottamalla Kempeleen Kirin kustannuksella täyden kolmen pisteen potin 2–0 (6-0, 13-5). Kempeleläiset tarvitsevat suoraan säilymiseen päätöskierroksella Koskenkorvan Urheilijoiden vieraana yhden pisteen.
Avausjakso ratkesi kolmannen vuoroparin avaavalla Topi Kososen lyötyä kaksi ja Marko Nikulan 1+2 juoksua. Viimeistään Miikka Matikan ajolähdöstä sivaltamat 1+2 juoksua sammuttivat toisella jaksolla Kirin toivon.
Raahelaisten avainpelaajat olivat 1+3 juoksua lyönyt Nikula (10/10) ja kolme juoksua tuonut ykkösvahti Paavo Pelto (8/10). Kirin parhaita olivat kaksi juoksua tuonut ykkösvahti Onni Määttä (7/9) ja 1+3 juoksua lyönyt kakkosvahti Marko Pelkonen (7/9).