Vanhan raviradan alueelle Kouvolaan on kokoontunut noin kymmenen hengen tutkimusryhmä telttoineen. Tutkimusryhmän aikomus on avata raviradan vierellä sijaitseva kahden suomenhevosen hauta.
Kouvolan Korialla sijaitseva hevoshauta valikoitui avattavaksi erityisesti hevosten poikkeuksellisen hautaustavan vuoksi. Tarinan mukaan vuonna 1953 haudatut Valokas- ja Rymy-Murto -nimiset suomenhevoset olisi haudattu vierekkäin pystyasentoon. Niillä olisi ollut loimet ja hauta olisi ollut havutettu.
Ihmetystä on herättänyt, miten hevoset on voitu haudata pystyasentoon.
– Hevoset haudattiin tammikuussa. Joku on arvaillut, että olisivatko hevoset olleet jotenkin jäässä, mutta se on ihan arvailua, Helsingin yliopiston arkeologi Tuija Kirkinen pohtii.
Tutkimusryhmä on aiemmin tehnyt suomenhevosten hautakaivauksia Varsinais-Suomessa Pöytyällä ja Etelä-Pohjanmaalla Ylihärmässä. Molemmilla kerroilla hauta jäi kuitenkin löytymättä.
Ylihärmässä tutkimusryhmällä piti olla tarkka käsitys siitä, missä hauta sijaitsee.
– Sopusointu-hevonen oli kuollut 1910-luvulla, mutta hautakivi oli laitettu paikalleen vasta 1970-luvulla. Muistitieto oli muuttunut sen verran, että tarkasta paikannuksesta ei tässäkään tapauksessa ollut tietoa, Kirkinen kertoo.
Kouvolassakaan tutkimusryhmä ei voi olla täysin varma hautapaikasta, koska hautakivi ja -kumpu on rakennettu paikalle myöhemmin. Aika hautaamisen ja muistomerkin pystyttämisen välillä on kuitenkin lyhyempi kuin Ylihärmässä.
Kouvolassa selviää lähipäivien aikana, onko hauta todella siellä, missä tutkimusryhmä olettaa sen olevan. Lisäksi nähdään, onko hevoset todella haudattu kuten tarina kertoo.
– Meillä on kovat odotukset, koska paikka on niin upea. Tämä on todella arkeologinen hevoskohde ratoineen, mittaustorneineen ja hautoineen. Hautauskin on aivan poikkeuksellinen, Kirkinen toteaa.
Dna paljastaa yksityiskohtaista tietoa
Hevoshautojen avaaminen on osa Helsingin yliopiston johtamaa tutkimusta (siirryt toiseen palveluun), jossa selvitetään suomenhevosen varhaishistoriaa.
Tutkimuksessa halutaan selvittää muun muassa suomenhevosen biologista kulttuuriperintöä. Tutkijat ovat tähän mennessä saaneet noin kaksisataa näytettä, joista suurin osa on hevosen jouhia. Lisäksi joukossa on esimerkiksi hampaita ja harjoja ja muita tarve-esineitä.
– Hevonen on siinä suhteessa ainutlaatuinen, että siitä on säilynyt yllättävän paljon hyvin vanhoja biomuistoja, kuten jouhia tai hampaita. Olemme saaneet niitä 1850-luvulta ja uskon, että saamme vieläkin vanhempia, Helsingin yliopiston tutkija, biologi Karin Hemmann sanoo.
Historiankirjoista löytyy kuvia ja kirjoituksia siitä, millainen suomenhevonen on ollut ja mistä se periytyy. Nykymenetelmien ansiosta bionäytteistä on mahdollista eristää ja analysoida hevosen dna:ta ja selvittää, millainen suomenhevonen on ollut geneettisesti.
Dna-tutkimuksen avulla voidaan tutkia muun muassa hevosen kokoon tai väriin vaikuttavia geenejä. Esimerkiksi kooltaan suomenhevonen on Hemmannin mukaan kasvanut paljon.
– Värigeenit tunnetaan aika hyvin. Ne ovat täydellisesti geenien määräämiä ominaisuuksia. Suomenhevosissa oli hyvin paljon erilaisia värejä ja merkkiyhdistelmiä ennen kantakirjausta.
Värin ja koon lisäksi on mahdollista tutkia esimerkiksi sitä, milloin ravi- ja sprinttigeeni ovat tulleet suomenhevoseen.
Sodat muokkasivat suomenhevosen perimää
Hemmann mainitsee kaksi pullonkaulaa, jotka ovat muokanneet suomenhevosen geneettistä perimää. Ensimmäinen niistä on vuonna 1907 perustettu alkuperäkantakirja, minkä jälkeen suomenhevosta on jalostettu puhtaana rotuna.
Kantakirja on Hemmannin mukaan rajannut, millainen hevonen on hyväksytty suomenhevoseksi. Kirjauksen alkuvaiheessa kantakirjaan hyväksyttiin myös pienehköjä ja nopeita hevosia, mutta myöhemmin tämä muuttui.
– Sotien jälkeen hevosia tarvittiin enemmän työssä. 20–30 vuotta kantakirjauksen perustamisen jälkeen suosittiin vahvasti raskaampaa ja isompaa suomenhevostyyppiä. Siroja, pieniä ja nopeita ei välttämättä hyväksytty lainkaan kantakirjaan, Hemmann kertoo.
Toinen pullonkaula suomenhevosen kehityksessä on ollut maaseudun koneistuminen, mikä romahdutti suomenhevosten määrän.
Nykyään suomenhevosta jalostetaan puhdassiitoksella juoksija-, ratsu-, pien- ja työhevoseksi. Suomenhevosen alkuperäkantakirjaa ylläpitää Suomen Hippos ry (siirryt toiseen palveluun).
Suomenhevosen historia kertoo yhteiskunnasta
Avattavat hevoshaudat tutkimusryhmä on valinnut sekä hautaustavan että hevosen sukulinjan perusteella. Kouvolan Korian hevoshauta täyttää molemmat kriteerit. Erikoisen hautaustavan lisäksi varsinkin vuoden 1945 ravikuningas Valokas ja sen vaikutus nykypäivänä on tutkijoiden mukaan mielenkiintoista. Myös Rymy-Murto on ollut valiojuoksija.
Tutkimusryhmän tavoitteena on saada haudasta näytteitä dna-analyysiä varten. Kirkisen mukaan tutkijat ottaisivat hevosilta mieluiten esimerkiksi leukaperän, jossa on kiinni hampaita. Dna on säilynyt parhaiten hampaissa, joissa se on kiilteen alla suojassa.
Lisäksi tarkoitus olisi ottaa haudasta joitain hevosen luita.
– Tarkoitus on selvittää asianmukainen säilytys- ja arkistointipaikka kaikelle kertyneelle hevosaineistolle. Kun menetelmät tulevaisuudessa kehittyvät, tutkijoilla on aineistoa jatkaa tutkimusta, Kirkinen selittää.
Tutkimuksen tarkoitus on saada kattava kuva koko maan suomenhevospopulaatioista ja -tyypeistä. Esimerkiksi Länsi-Suomessa on Hemmannin mukaan ollut vähän isompia ja Itä-Suomessa puolestaan hieman pienempiä hevosia. Samalla tutkimuksessa luodaan menetelmää, miten myös muita olentoja ja niiden menneisyyttä voi tutkia vanhojen biomuistojen avulla.
Alfred Kordelinin säätiö myönsi suomenhevosen varhaishistorian tutkimukselle tälle vuodelle 109 000 euron apurahan.
Hemmann huomauttaa, että muista kotoperäisistä lajeista, kuten naudoista tai kanoista on olemassa hyvin vähän biomuistoja. Hevonen on ollut suomalaisille niin merkityksellinen, että niitä on haudattu, ja tiedot haudoista ovat edelleen olemassa.
– Hevonen kertoo kiinteästi myös suomalaisten liikkeistä, miten suomalaiset ovat asuttaneet maata ja miten hevosta on käytetty. Hevosen käyttö taas kertoo ihmisen ja eläimen välisestä suhteeta, yhteiskunnasta ja hevosen asemasta siinä.
Tutkimusryhmä on saanut näytteitä pääasiassa yksityisiltä ihmisiltä, mutta myös esimerkiksi museoilta. Ryhmä ottaa edelleen vastaan näytteitä eri puolilta Suomea ja niitä voi toimittaa tutkijoille esimerkiksi Kouvolan hevoshaudalle kaivaustyön ajan.
Muokattu 13.8.2019 klo 9:36: Korjattu otsikkoon vuosiluku.