Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suomalaisten sydämet valloittanut satumainen kukkapelto tallottiin: “Ensireaktioni oli pakokauhu”

Brinkaksen tilan kukkapelto Pyhtäällä on houkutellut paikalle tuhansia ihailijoita sen jälkeen, kun kuvat siitä lähtivät leviämään sosiaalisessa mediassa.

Tallottu Pyhtään kukkapelto.
Muutamassa päivässä Brinkaksen tilan kukkaketoon syntyi vierailijoiden itse tekemiä polkuja ja kuvauspaikkoja, joiden seurauksena osa kasvustosta tuhoutui. Moni oli löytänyt pellolle sosiaalisen median avulla. Kuva: Miina Tuominen-Brinkas
Tiina Karppi
Avaa Yle-sovelluksessa

Vaikka alkujärkytys on laantumaan päin, viime päivät ovat jättäneet jäljet Miina Tuominen-Brinkaksen sydämeen. Niin hyvässä kuin huonossa.

– Ensireaktioni oli pakokauhu. Itku siinä tuli, Tuominen-Brinkas sanoo.

Hän puhuu viime viikon perjantaiaamusta, jona hän käveli tuttuun tapaan itse kylvämälleen kukkapellolle.

Kukoistavalle kedolle tehty neljän metrin kokoinen valokuvauspaikka oli laajentunut yön aikana kymmenien metrien kokoiseksi labyrintiksi, jonka innokkaat kuvaajat olivat peltoon talloneet.

Miina Tuominen-Brinkas.
Vielä viime viikon torstaina Miina Tuominen-Brinkaksen luoma kukkaketo kukoisti liki koskemattomana. Kuva: Tiina Karppi / Yle

Jo reilua viikkoa aikaisemmin Miina Tuominen-Brinkas oli huomannut ihmisten ja autojen määrän pellolla ja sen läheisyydessä lisääntyneen, kun sana kauniista kedosta oli lähtenyt kiirimään sosiaalisessa mediassa.

Torstai-iltana liike lisääntyi huomattavasti sen jälkeen, kun hän oli ollut Ylen radiohaastattelussa.

– Kuulin pellolta kantautuvan talollemme ääniä ja liikettä, mutten jaksanut lähteä enää illalla katsomaan. Aamulla kohtaamani näky järkytti. Olin loukkaantunut ja murtunut että näin oli tapahtunut ja vielä aivan oman kotini vieressä, omalla pellollani.

Puolen hehtaarin kokoisen kukkatilkun läpi kulki sokkeloisia uria, joita siellä ei vielä edellisenä päivänä ollut. Maisemanhoitopelloksi tarkoitettu kukkakeidas oli muuttunut paikallisten silmänilosta turistikohteeksi, jota tultiin katsomaan ympäri maan.

Tallottu Pyhtään kukkapelto.
Brinkaksen tilan sosiaalisessa mediassa huomiota saanut kukkapelto tallottiin, kun moni halusi nähdä kukoistuksen omin silmin. Kuva: Miina Tuominen-Brinkas

Uteliaita ympäri Suomen

Heti perjantaiaamuna Miina Tuominen-Brinkas ja hänen miehensä yrittivät pelastaa, mitä pelastettavissa oli.

– Sanoin heti, että meidän pitää laittaa pellolle uudet kyltit joissa kielletään olemassa olevien polkujen käyttö, jotta pelto ei tallautuisi lisää.

Lisäksi jo muodostuneita polkuja tukittiin pölkyillä. Toimet eivät kuitenkaan hillinneet kaikkia, jolloin Miina Tuominen-Brinkas päätti päivystää itse päivän ajan pellon laidalla.

Uteliaiden ohella paikalle saapui myös kuvaajia Pyhtään kunnanvirastolta, jotka kohtasivat murtuneen pellonomistajan. Kunta paheksui tallaajien käytöstä omalla Facebook-seinällään.

– Heidän ulostulonsa sai aika paljon kritiikkiä, mutta uskon että heidän tiukka sävynsä johtui suurelti siitä, että he näkivät kuinka järkyttynyt minä olin, Tuominen-Brinkas sanoo.

Kukkapellolla oleva kieltokyltti.
Tämä kyltti ei riittänyt pitämään kaikkia kedolla vierailevia merkityllä polulla. Kuva: Tiina Karppi / Yle

Kukkapeltoa ei ollut suunniteltu nähtävyydeksi lainkaan – saati suurille ihmismäärille.

– Perjantain aikana vierailijoiden määrä kasvoi entisestään. Paikallisten lisäksi väkeä tuli muun muassa Porvoosta, Lappeenrannasta ja Helsingistä asti.

Perjantai-iltana julkaistiin myös Ylen juttu Brinkaksen tilansatumaisen kauniista kukkakeitaasta, jota lähdettiin jakamaan sosiaalisessa mediassa hurjaa vauhtia.

Lauantaiaamun valjetessa Miina Tuominen-Brinkaksen oli tarkoitus lähteä perheineen lomareissulle. Äiti päätti kuitenkin, että hänen olisi syytä jäädä kotiin.

– Onneksi jäin. Paikalle tuli pikkubusseja ja takseja, joista yhden kuski oli käynyt koputtamassa naapurini ovelle ja kysymässä Brinkaksen tilaa. Jotkut kertoivat ajaneensa ympäri Pyhtäätä etsiessään kukkapeltoa. Kuuntelin kertomuksia ja ajattelin, mitä ihmettä täällä tapahtuu, Tuominen-Brinkas sanoo nauraen.

Kukkapelto Pyhtäällä.
Kukkaketo aukeaa silmiähivelevänä näkynä. Kuva: Tiina Karppi / Yle

Rankkaa ja ahdistavaa – mutta myös liikuttavaa

Vilinä Brinkaksen tilan kukkapellolla kesti koko lauantain.

– Autoja pellon kupeessa oli jatkuvasti kymmeniä, ja itse kukkien seassa oli jopa 50 ihmistä kerralla ihastelemassa – eikä heistä yksikään ole ollut pahantuulinen. Se on ollut aivan huikeaa huomata, vaikka minulle tämä on ollut rankkaa ja ahdistavaakin suojella peltoa.

Reaktiot sosiaalisessa mediassa ovat olleet ihastelevia, hämmästyneitä sekä liikuttuneita. Miina Tuominen-Brinkasta on kiitelty vuolaasti ajatuksesta pellon takana sekä siitä, että sillä on lupa vierailla.

Kukka kukkapellolla.
Kukkapellolla kukkii noin kymmenen eri lajia. Kuva: Tiina Karppi / Yle

Nämä positiiviset kommentit myös Tuominen-Brinkas itse haluaa pitää mielessään päällimmäisenä.

– Täällä on käynyt tuhansia ihmisiä. En halua antaa pienen ryhmän törttöilyn pilata kokemusta, sillä nyt näen kuinka paljon iloa pellosta on ollut.

Suosio on yllättänyt Miina Tuominen-Brinkaksen perheineen täysin.

– Se tuntuu jopa hieman nololta, aivan kuin olisimme tehneet jotakin todella suurta. Itselleni pääasia tässä on koko ajan ollut luonnon monimuotoisuuden lisääminen.

Miina Tuominen-Brinkas.
Miina Tuominen-Brinkas ja hänen kukkaketonsa joutuivat huomion keskelle, kun kuvat väriloistosta lähtivät leviämään sosiaalisessa mediassa. Kuva: Tiina Karppi / Yle

Kesän viimeiset kukat

Sunnuntaina Pyhtäällä satoi.

Miina Tuominen-Brinkas päivysti pellon laidalla, kuten hän oli tehnyt jo kahtena edellisenä päivänä. Kiinnostuneita kukkapellolla parveili yhä useita, samoin maanaantaina. Uteliaiden suurin into – ja omistajan suurin tyrmistys – alkaa kuitenkin olla hiipumaan päin.

Niin on itse kukkakeidaskin.

– Ehkä sinne vielä muutama viimeinen kukka nousee, mutta suurelti kukkien elinikä riippuu säästä. Pikkuhiljaa pelto alkaa uinumaan talvilevolle, Tuominen-Brinkas sanoo hellästi.

Kukkapelto.
Puolen hehtaarin kokoinen kukkapeltotilkku erottuu kauniina väriläiskänä Pyhtään maisemassa. Kuva: Tiina Karppi / Yle

Kun kukkapelto kylvettiin keväällä, Miina Tuominen-Brinkas ei aavistanut lainkaan, minkälainen nähtävyys siitä tulisi – eikä sitä, kuinka paljon hämmästystä, surua ja ihastusta se aiheuttaisi.

– Ainoa asia mitä muuttaisin olisi se, että vetäisin aidat pellon ympärille. Sitä en muuttaisi, ettenkö tarjoaisi tätä elämystä muille ihmisille. Etenkään nyt, kun olen nähnyt kuinka paljon hyvää mieltä tämä on saanut aikaan.

Suosittelemme sinulle