Asmalammella pitkään toiminut Eskin kioski tuhoutui pahoin tulipalossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Poliisi epäili jo sunnuntaina, että kyseessä olisi tuhopoltto.
Yle Jyväskylän saamien tietojen mukaan poliisi pääsi palon sytyttäjän jäljille, kun pojan 14-vuotias kaveri kertoi tapahtumista ensin kioskin omistajille. Kertoja näytti omistajille tuhopolttajan Instagram-viestin, jossa tämä kertoi murtoaikeistaan ja oven polttamisesta.
Kioskiyrittäjän tytär ilmoitti asiasta poliisille, joka kioskiyrittäjän mukaan tavoitti nuoren tuhopolttajan tämän kotoa.
Poika on yrittäjän mukaan tunnustanut poliisille sytyttäneensä tulipalon.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Annukka Liukkonen vahvistaa Keskisuomalaiselle, että teosta epäillään alaikäistä paikkakuntalaista poikaa.