Portugalissa polttoainekuskit ryhtyivät maanantaina lakkoon vaatiakseen jälleen parempaa palkkaa ja työoloja.
Maan polttoainetilanne paheni nopeasti maanantain kuluessa, ja illasta hallitus määräsi lakkoilevat kuskit takaisin töihin.
Päivän aikana myös poliisit ajoivat polttoainekuljetuksia, mutta se ei riittänyt helpottamaan tilannetta. Esimerkiksi Lissabonin lentokentällä polttoaine uhkasi loppua.
Pääministeri Antonio Costa varoitti jo aiemmin, ettei hallitus epäröi määrätä kuskeja takaisin töihin, jos minimivaatimuksia akuutteihin kohteisiin ei hoideta.
Määräyksestä kieltäytyviä kuskeja voi uhata jopa kahden vuoden vankeusrangaistus.
Bensa oli täysin loppu 18 prosentista maan tankkausasemista maanantai-iltapäivään mennessä.
Jo perjantaina hallitus julisti Portugaliin energiakriisin, minkä avulla pyrittiin varmistamaan kriittisimpien kohteiden polttoaineen saanti sekä säätelemään bensan jakelua.
Autoilijat ovat saaneet tankata enintään 15 litraa bensaa tai dieseliä yhdellä tankkauskerralla tietyillä asemilla. Polttoainejakelua on pyritty turvaamaan muun muassa satamiin, sairaaloihin ja lentokentille.
Eniten tilanne on vaikuttanut etelässä sijaitsevaan Algarven alueeseen, jossa on käynnissä ruuhkaisin turistisesonki.
Kuljettajien ammattiliitot kutsuvat hallituksen päätöstä määrätä kuskit takaisin töihin vakavaksi hyökkäykseksi lakkoiluoikeutta kohtaan. Ammattiliitot sanovat, että polttoainekuljetusten minimivaatimukset on hoidettu lakon alusta lähtien.
Polttoainekuljettajat lakkoilivat neljän päivän ajan viimeksi huhtikuussa, mikä johti Portugalin sisäiseen kriisiin. Sosialistihallitusta kritisoitiin tuolloin rajusti.
Asiantuntijoiden mukaan uusin lakko saattaa olla jopa eduksi lokakuun parlamenttivaaleissa, sillä lakon seurauksiin on varauduttu aiempaa paremmin.