Meillä on nykyään tämä ilmastonmuutos. Jos olen ymmärtänyt oikein, sille pitäisi tehdä jotakin.
Paljon kyllä on tehty, ja tehdään koko ajan, mutta siinä se ongelma taitaa ollakin. Ilmastonmuutos johtuu liiasta tekemisestä, joten tekeminen ei ole ratkaisu. Tekemättömyys on.
Jos haluaa pysäyttää ilmastonmuutoksen, tai haluaa edes jarruttaa sitä, pitää muuttaa arvot ja arvostukset täysin päinvastaisiksi.
Tähän asti ihmisen suuruus on mitattu sillä, mitä kaikkea hän on saanut aikaan. Jos ilmastonmuutos otettaisiin tosissaan, ihmistä mitattaisiin sillä, kuinka vähän vahinkoa hän on saanut aikaan.
Kaikenlainen media esittelee joka päivä myönteisessä sävyssä ihmisiä, jotka ovat niitä kaikkein pahimpia ilmaston muuttajia. Yritysjohtajia, joiden firma on suuri ja kasvaa vielä suuremmaksi. Viihteentekijöitä, jotka saavat miljoonat ihmiset kuluttamaan sähköä älyttömillä laitteillaan. Kilpa-autoilijoita, maailmanmatkaajia, painosten kuningattaria, kaikenlaisia maailmantuhon vauhdittajia.
Sankariksi pitäisi julistaa se, joka makaa aamupäivät sohvalla, kävelee sitten lähikauppaan ostamaan päiväoluensa ja palaa takaisin sohvalle intoutumatta mihinkään ylimääräiseen.
Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin viime viikolla julkistama raportti antaa synkän kuvan ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun saavutuksista.
Jotkut niistä, jotka jaksoivat kiinnittää raporttiin huomiota, osoittivat sormellaan poliitikkoja. Poliitikkoja on kuitenkin turha syyttää, sillä he antavat äänestäjille mitä äänestäjät haluavat, ja äänestäjäthän haluavat auton, pihvin ja somepäivityksiä kaukomailta.
Pelkäämme valtion velkaantumista, koska emme halua jättää tulevien sukupolvien selvitettäväksi mitään numerosarjoja. Sen sijaan meitä ei ollenkaan haittaa jättää tuleville sukupolville elinkelvotonta asuinsijaa.
Ihmiskunnan liikakasvu ja luonnon tuhoutuminen ovat olleet kaikkien lukutaitoisten tiedossa ainakin siitä lähtien, kun olin kansakoulussa, ja siitä on todella kauan. Kaikesta päätellen tieto lisää tuskaa, mutta ei järjen käyttöä.
Edellinen ilmastohuolen pyrskähdys tapahtui suunnilleen vuonna 2007. Se oli aivan samanlainen pyrskähdys kuin tämä nykyinenkin. Mediassa kauhisteltiin, sopimuksia tehtiin ja vinkkilistoja laadittiin. Väiteltiin hienoin argumentein siitä, onko vastuu yksilöllä vai yhteiskunnalla. Se ero sentään oli, että Greta Thunberg esiintyi silloin nimellä Al Gore.
Ympäristöhuoli katosi kerralla, kun tuli suurempi huoli, eli finanssikriisi. Ihmisen anatomia näyttää olevan sellainen, että lompakko on lähempänä sydäntä kuin aivot.
Yritysjohtajat puhkuvat taas uudelleen ilmastonmuutoksesta, koska muutos on hyvä bisnes. Itse asiassa muutos on ainoa hyvä bisnes. Polttomoottoriautojen vaihtaminen sähköautoiksi on hyvä bisnes. Turhan roinakokoelman täydentäminen ympäristöystävällisemmällä turhalla roinalla on hyvä bisnes. Bisnes elää sillä, että tekniikka muuttuu ja että muoti muuttuu.
Kaikki muutos tarkoittaa kuitenkin aina sitä, että jotakin tehdään, ja kuten tuli jo sanottua, tekeminen on ympäristön kannalta huonompi vaihtoehto kun tekemättä jättäminen.
Jos olisimme oikeasti huolestuneita maailman elämästä, jokainen Helsingissä vireillä olevasta paristakymmenestä hotellihankkeesta keskeytettäisiin välittömästi. Mutta me emme ole huolestuneita maailman elämästä, vaan siitä, että Helsinkiin ei saada lentämään yhtä monta ympäristöntuhoajaa kuin Tukholmaan.
Jos olisimme huolissamme ympäristöstä, määrittelisimme maanpetoksen uudelleen. Maanpetoksesta rangaistaisiin niitä, jotka uhkaavat maata rakentamalla ja kehittämällä, eli tappamalla elämää asvaltilla ja betonilla.
Jos olisimme huolissamme lentoliikenteestä ja joutavasta matkailusta, vähentäisimme sitä. Määräisimme lentoveron, jolla olisi vaikutusta. Vaikkapa 10 000 euroa lentoa kohti. Vain upporikkailla olisi rahaa lentää, ja heistäkin lentäisivät vain ne harvat, jotka eivät ole pihejä.
1990-luvun alussa Suomessa oli lentovero, ensin vuoden verran matkustajavero ja sitten kahden vuoden ajan tilauslentovero. Sen suuruus oli nykyrahassa noin 50 euroa.
Silloin vero saatiin säädettyä käden käänteessä, koska Talous vaati sitä. Nyt kun eloonjääminen vaatii jotakin vastavaa, kansa ei halua käyttää valtiovaltaansa.
Talous on meille tärkeämpi kuin ympäristö, mikä kertoo siitä, että emme ymmärrä mitään sen enempää taloudesta kuin ympäristöstäkään.
Pelkäämme valtion velkaantumista, koska emme halua jättää tulevien sukupolvien selvitettäväksi mitään numerosarjoja. Sen sijaan meitä ei ollenkaan haittaa jättää tuleville sukupolville elinkelvotonta asuinsijaa.
Ei kai tämä mikään yllätys ole. Ihminen ei välitä edes omasta elämästään, vaan lappaa kehoonsa tonnikaupalla sokeria, rasvaa ja suolaa. Kuka hullu edes kuvitteli, että ihminen välittäisi muiden elämästä.
Pekka Seppänen
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija, hallitustyöskentelijä, valmentaja tai laiskottelija, päivästä riippuen.
Aiheesta voi keskustella torstaina 15.08. klo 16.00 asti.
Lue myös:
Reetta Rädyn kolumni: Onko liioittelua olla haluamatta lapsia ilmastokriisin takia?
Pekka Seppäsen kolumni: Lapsilla on Suomessa vain välinearvo