Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Puoli miljoonaa ihmistä lumonneesta Woodstockista on kulunut 50 vuotta – "Voisimmepa pullottaa tunnelman ja laittaa jokaisen juomaveteen"

Katastrofin ainekset olivat kasassa, kun valtava ihmisjoukko kokoontui kaikkien aikojen rockfestareille.

Woodstockin yleisöä.
"Oli musiikkia, oli rauhaa ja rakkautta" . Monelle festarikävijälle Woodstock oli enemmän kuin pelkkä konsertti. Kuva: Warner Bros / AOP
Ulriikka Myöhänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Puoli vuosisataa sitten 400 000 musiikin ystävää suunnisti kuin pyhiinvaeltajat kohti maatilaa Bethelin pikkukaupungissa New Yorkin osavaltiossa.

Seuraavat kolme päivää olisivat omistettuja musiikille, rauhalle ja rakkaudelle.

Paikalle taivalsi myös tuolloin 15-vuotias Robin Maylor yhdessä sisarustensa kanssa. Ankaraa isäänsä tyttäret juksasivat sanomalla, että tapaavat viikonloppuna ystäviä New Yorkissa.

– En tiennyt, että ystäviä tulee olemaan useita satojatuhansia, mutta niin se lopulta oli, Maylor muistelee vuoden 1969 tapahtumia uutistoimisto Reutersille.

Woodstockin juliste
Alun perin kolmepäiväiseksi sovittu festivaali venyi neljännelle päivälle, kun sateet ja ruuhkat panivat festariaikataulut uusiksi. Kuva: Warner Bros / AOP

Kukaan festareille suunnistanut ei myöskään todennäköisesti tiennyt, että edessä olisi kaikkien aikojen rockfestivaali, jota muisteltaisiin vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Viikonloppu huipentaisi myös koko 60-luvun hippiliikkeen.

– Ilmassa oli taikaa. Oli musiikkia, oli rauhaa ja rakkautta. Täydellinen kokonaisuus. Voisimmepa nyt pullottaa tunnelman ja laittaa jokaisen juomaveteen, Maylor muistelee.

Homma paisui kuin pullataikina

Festivaali oli alkujaan neljän nuoren miehen voimanponnistus, joka venyi ja paukkui mittasuhteissaan jokaiseen mahdolliseen suuntaan.

Myös tapahtumapaikka muuttui useampaan otteeseen ennen kuin lopullinen paikka varmistui noin sadan kilometrin päähän Woodstockin kaupungista lounaaseen.

Vain muutamia viikkoja ennen festivaalin alkua paikallinen maitofarmari Max Yasgur vuokrasi Bethelin pikkukaupungissa sijaitsevan tilansa maita rockfestivaalin tapahtumapaikaksi.

Festariyleisöä ruuhkassa.
Sadattuhannet Bethelin pikkukaupunkiin suunnistavat hipit ruuhkauttivat tiet ympäri New Yorkin osavaltiota. Kuva: AOP

Alun alkujaan järjestäjät kaavailivat festareita noin 50 000 henkilölle.

Lopulta ennakkolippuja myytiin kaikkiaan noin 180 000. Väkeä oli tulossa paikalle kuitenkin huomattavasti enemmän, eikä järjestäjillä ollut enää aikaa ja mahdollisuuksia järjestää festivaalialueelle lipunmyyntiä.

Niimpä Woodstockista tuli ilmaistapahtuma, jossa esiintyi lukuisia silloisia ja tulevia rockin kärkinimiä. Viisitoistakesäinen Robin Maylor todisti eturivissä sellaisia esiintyjiä kuin Janis Joplin, Stills ja Santana.

Jimi Hendrix esiintymässä Woodstockissa.
Jimi Hendrix piti festivaalin neljäntenä päivänä kaksituntisen performanssin, jota muistellaan edelleen. Hendrix kuoli vain vuotta myöhemmin 27-vuotiaana. Kuva: Warner Bros / AOP

Festivaaliväen pyhiinvaellus aiheutti ympäröiville seuduille hillittömät ruuhkat, joiden vuoksi myös esiintyjillä oli vaikeuksia päästä paikalle. Festivaaliohjelma muuttui useampaan otteeseen ja alun perin kolmepäiväiseksi suunniteltu tapahtuma venyi nelipäiväiseksi.

Woodstockin viimeisen keikan soitti Jimi Hendrix yhdessä tuoreen bändinsä Gypsy Sun and Rainbowsin kanssa. Keikka alkoi maanantaiaamuna ja kesti pari tuntia.

Isot yleisöt olivat jo poistuneet Bethelistä, mutta keikkaa seurasi silti joitakin kymmeniä tuhansia festivaalivieraita.

Mahdoton tehtävä, sanoo paikalla ollut ratsupoliisi

Katastrofin ainekset olivat kasassa, kun sade piiskasi festivaalialuetta ja miltei puoli miljoonaa rauhan ja rakkauden ystävää pyöri ympäri maitotilan maita enemmän tai vähemmän pilvipäissään.

Lisäksi ruoka-, vesi- ja sanitaatiohuolto olivat retuperällä.

Woodstockin yleisöä.
Poliisilla oli vaikeuksia liikkua valtaisan festivaaliyleisön joukossa. Kuva: AOP

Ihmisjoukon hallitseminen oli mahdoton tehtävä, toteaa festivaaleilla töissä ollut ratsupoliisi William Ellsworth uutistoimisto Reutersille. Ellsworthin partion tehtävänä oli ratsujensa avulla raivata tietä ambulansseille ja paloautoille.

– Paljon ei ollut tehtävissä. Näin kyllä joidenkin ihmisten polttavan pilveä, marihuanaa ja muuta, Ellsworth sanoo.

Vuonna 1969 Ellsworth oli kollegoineen varannut hotellihuoneen lähistöltä viikonlopuksi, mutta liikennesumpun vuoksi poliisit päätyivät nukkumaan talleissa yhdessä hevosten kanssa.

Kaksi kuoli ja kaksi syntyi

Liekö syy rauhaa rakastavassa puolen miljoonan yleisössä vai puhtaassa onnenkantamoisessa, mutta ihmispaljoudesta ja lukuisista yllätyskäänteistä huolimatta festivaali sujui hämmästyttävän hyvin.

– Mitään todella vakavaa ei tapahtunut, ratsupoliisi Ellsworth arvioi.

Festarialue muuttui sateiden takia mutaiseksi.
Woodstockin tanner oli liejuinen, sillä rankkasateet piiskasivat aluetta festariviikonloppuna vuonna 1969. Kuva: Moviestore Collection / AOP

Viikonloppu vaati kuitenkin kahden nuoren hengen. 17-vuotias nuorukainen kuoli jäätyään traktorin renkaan alle. Traktorin omistaja ei huomannut nuorukaista, joka nukkui makuupussissaan traktorin takana. Toisella kuolemantapauksella puolestaan oli yhteyksiä huumeidenkäyttöön.

Joidenkin tietojen mukaan Woodstockissa syntyi myös kaksi vauvaa: yksi äiti synnytti autoon liikenneruuhkassa, toinen synnyttäjä puolestaan evakuoitiin festarialueelta helikopterilla lähimpään sairaalaan.

Kuolintapauksista ja syntyneistä vauvoista kertoo muun muassa sanomalehti Time.

Juhlavuodeksi kaavailtu festivaali peruttiin

Woodstockin piti tapahtua uudelleen tänään, viisikymmentä vuotta alkuperäisen festivaalin jälkeen. Puuhamiehenä toimi Michael Lang, joka oli yksi järjestäjänelikosta myös 60-luvulla.

Festivaali jouduttiin kuitenkin perumaan, kun pääsponsori vetäytyi hankkeesta ja artisti toisensa jälkeen perui esiintymisensä.

Vuoden 1969 festivaaleilla ratsupoliisina ollut Ellsworth arvioi, että nykyään vastaavan tapahtuman järjestäminen olisi vaikeampaa kuin 50 vuotta sitten. Woodstockin myötä myös turvallisuussääntöjä on kiristetty.

– Luulen, että se oli aika ainutkertaista. Nykyään järjestäminen ei olisi yhtä spontaania. Tiedäthän, elämme erilaisia aikoja, Ellsworth toteaa.

Lue myös:

Woodstockin legendaarisen lavan paikka löytyi arkeologisissa kaivauksissa

Elävä Arkisto - Jimi Hendrix

Rakkauden kesä 1967 toi kukkaishipit myös suomalaisten ällisteltäviksi

Suosittelemme