Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Miten käytät syksyn veronpalautusrahat? Asiantuntijat neuvovat, kannattaako kuluttaa, maksaa laskut vai pistää rahat säästöön

Ennen joka kolmas hyödynsi veronpalautukset jouluostoksilla. Tänä vuonna suuri osa on kuitenkin saanut palautukset jo elokuussa.

Kauppakeskus
Tänä vuonna suuri osa kansalaisista on saanut veronpalautukset jo elokuussa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Maarit Aulasmaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Aiemmin kaikki saivat veronpalautukset joulun alla, ja joka kolmas käytti niistä ainakin osan jouluostoksiin. Palautusten aikaistumisella voikin olla suuri vaikutus kuluttajien ostokäyttäytymiseen.

Veronpalautukset ovat perinteisesti vauhdittaneet joulukauppaa. Nyt kauppa jännittää, miten vaiheittain syksyn aikana maksettavat palautukset näkyvät lopulta joulumyynnissä.

Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen uskoo, että joulukaupan myynti laskee, ja osa kulutuksesta siirtyy syksyyn.

Toiset alkavat tehdä jouluostoksia jo syksyllä, ja myös esimerkiksi isoja elektroniikka- tai huonekaluhankintoja siirretään syksyyn varonpalautusten perässä.

Olli Kärkkäinen

Kaupan liitossakin arvioidaan, että ensimmäisen vuoden aikana joulumyynti voi notkahtaa, koska 80 prosenttia eli suurin osa palautuksia saavista saa rahansa jo elo- tai syyskuussa.

– Tämä tulee osalle ihmisistä yllätyksenä, kun on totuttu siihen, että palautukset ilmestyvät pankkitilille vasta joulukuussa, veroasiantuntija Toni Jääskeläinen Kaupan liitosta sanoo.

Jos olet aiemmin maksanut veronpalautuksilla jouluhankinnat, niin nyt on mietittävä asiat uusiksi. Miten veronpalautusrahojen kanssa kannattaisi toimia?

Päätä etukäteen, mihin käytät veronpalautukset

Loppukesästä tai syksyllä tulleet palautukset voisi heti siirtää käyttötililtä säästötilille, ja budjetoida nämä rahat jouluhankintoihin, pohtii Nordean Olli Kärkkäinen.

Muuten voi käydä niin, että osa jouluostoksista tulee tehtyä luotolla, kun rahat loppuvat.

– Kannattaa jo etukäteen miettiä, mihin haluaa käyttää veronpalautusrahat. Näin ne eivät ainakaan vahingossa hupene jokapäiväiseen kulutukseen, kuten ruokaan ja laskujen maksuun.

Veronpalautusten aikaistuminen siirtää osan joulukuun shoppailusta syksylle.

Toni Jääskeläinen

Kärkkäinen arvelee, että osa alkaa tehdä jouluostoksia jo syksyllä, ja myös esimerkiksi isoja elektroniikka- tai huonekaluhankintoja siirretään syksyyn varonpalautusten perässä.

Osa kaupoista hyödynsi jo elokuun veronpalautuspäivän järjestämällä aiemmin joulukuulta tuttuja palautuksiin liittyviä tarjouskampanjoita. Esimerkiksi tavarataloketju Sokos ja matkanjärjestäjä TUI olivat heti liikkeellä.

Kaupan liiton Toni Jääskeläinen uskoo, että joulusesonki pysyy yhä kaupan suurimpana sesonkina, mutta veronpalautusten aikaistuminen siirtää osan joulukuun shoppailusta syksylle.

Kuvassa Vero-ale julisteet.
Veronpalautusten aikaistuminen siirtää myös niihin liittyviä kauppojen tarjouskampanjoita joulukuulta loppukesään ja syksyyn. Kuva: Tuuli Kuismin / Yle

Veronpalautuksia käytetty apuna säästämisessä

Moni on käyttänyt veronpalautuksia myös keinona säästää.

Yli kolmannes suomalaisista on säännöllisesti tai silloin tällöin asettanut ennakonpidätysprosentin tarkoituksella liian korkeaksi saadakseen veronpalautuksia joulukuussa. Tämä kävi ilmi Nordean toissa syksyisestä kyselystä.

– Veronpalautuksia käyttämällä on voinut sitouttaa itsensä säästämään koko vuoden ajan, Olli Kärkkäinen toteaa.

Tänä vuonna käyttöön otettu kansallinen tulorekisteri kuitenkin reaaliaikaistaa verotusta. Veroprosentti voi nyt sopeutua vuoden aikana tapahtuviin palkkatulojen muutoksiin. Tämä voi vähentää merkittävästi veronpalautusten määriä, ja ne voivat jatkossa myös pitkälti poistua.

Mitä sitten tapahtuu veronpalautusten avulla tapahtuvalle säästämiselle?

Veronpalautusten avulla säästäminen ei OP:n henkilöasiakkaiden myynnin johtajan Katja Taposen mukaan ole ollut koskaan järkevä tapa säästää.

Samalla vaivalla kuin muuttaisi ennakonpidätysprosentin korkeammaksi, tekee säästösopimuksen.

Katja Taponen

– Parempi tapa on automatisoida säästäminen, jolloin vaikka pieni summa palkasta siirtyy säännöllisesti säästötilille. Toisin kuin verottajan tilillä makaavat rahat, ovat omalla tililläsi olevat säästöt myös helposti käytössäsi, jos tarvitset niitä yllättäviin menoihin. Ne ovat eräänlainen puskurirahasto.

Jos veronpalautuksille haluaa paremman tuoton ja on halukas säästämään pidemmällä tähtäimellä, niin silloin kannattaa säästää vaikkapa sijoitusrahastoihin.

Taposen mielestä samalla vaivalla kuin muuttaisi ennakonpidätysprosentin korkeammaksi, tekee säästösopimuksen automaattisesta säästämisestä. Se onnistuu esimerkiksi verkkopankissa.

Näin suomalaiset käyttävät veronpalautukset tänä vuonna

Moni meistä siis käyttää veronpalautukset kulutukseen kuten ostoksiin, matkustamiseen ja palveluiden hankintaan. VertaaEnsin.fi -sivuston teettämään kyselytutkimukseen vastanneista puolet aikoo toimia näin.

Vajaa neljännes vastanneista aikoo laittaa veronpalautusrahat säästötilille, joka kymmenes aikoo sijoittaa ne, ja vajaa viidennes suunnittelee käyttävänsä ne lainojen lyhentämiseen.

OP:n Katja Taposen mielestä veronpalautusrahoja ei kannata tällä hetkellä käyttää asuntolainan ylimääräisiin lyhennyksiin, koska korot ovat niin alhaalla.

– Kannattaa mieluummin lyhennellä korkeakorkoisempia kulutusluottoja. Tai jos on ottanut pikavippejä, niin ne kannattaa tietysti maksaa pois.

Nordean Olli Kärkkäinen sanoo, että pienet alle 250 euron palautukset menevät helposti kulutukseen, mutta isommat, yli tuhannen euron palautukset käytetään useammin säästämiseen ja sijoittamiseen.

– Kun veronpalautusten maksu aikaistui lähelle kesää, niin moni saattaa käyttää rahat myös kesälomaa varten otettujen luottojen maksamiseen. Esimerkiksi Ruotsissa, jossa palautukset maksetaan keväällä ja kesällä, niitä käytetään loman rahoittamiseen.

Suosittelemme