Hoivayhtiö Attendo nostaa hoivakotisopimustensa hintoja tulevaisuudessa.
Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalaisen mukaan yksi iso syy hintojen nousuun ovat hoiva-alan kustannukset. Kustannuksia on tullut lisää, koska työntekijöitä tarvitaan alalla enemmän.
Attendo oli yksi niistä hoivayhtiöistä, jotka joutuivat vuoden alussa myrskynsilmään vanhustenhoidon ongelmien vuoksi.
Esimerkiksi Siilinjärvellä Attendo joutui toistaiseksi keskeyttämään maaliskuussa tehostetun palveluasumisen Vänrikin hoivakodissa sen jälkeen, kun viranomaiset olivat havainneet sen toiminnassa merkittäviä puutteita. Kangasalla toimiva Attendon hoivakoti Herttuatar puolestaan sai heinäkuussa 200 000 euron uhkasakon samasta syystä.
– Hoivakohun myötä yleinen linja on se, että Valviran myöntämä toimiluvan mukainen mitoitus ei enää riitä. Meillä voi olla toimilupa, jossa lukee henkilöstömitoitukseksi 0,5 työntekijää asukasta kohden, mutta käytännössä yksikkö vaatii lisää henkilöstöä, Karjalainen kertoo.
Vanhustenhoitopalvelujen laatusuosituksessa nykyinen vähimmäismitoitus on 0,5 hoitajaa asukasta kohden. Osassa vanhustenhuoltoyksiköitä henkilöstöä on jo lisätty niin, että 0,6 hoitajan mitoitus täyttyy.
Henkilöstön saatavuus hallitsee koko toimialaa tällä hetkellä. Karjalaisen mukaan alalle on saatava vetovoimatekijöitä ja kevyempiä koulutusratkaisuja, jotta työntekijöiden määrää voisi lisätä.
– Meillä olisi satoja asukkaita tulossa lisää, mutta työntekijöitä ei ole riittävästi.
Lisäksi tukipalveluhenkilöstön, eli esimerkiksi siivouksen ja pyykkihuollon työntekijöitä tarvittaisiin alalla nykyistä enemmän.
– Laatusuositus ei sinänsä määrittele, minkä verran tukihenkilöstöä tulee olla, mutta aluehallintovirastolla ja Valviralla on valta puuttua siihen, Karjalainen sanoo.
Hinta nousee sopimuskauden päättyessä
Attendolla on yksityisiä hoivakoteja tällä hetkellä yhteensä 160 kunnassa eri puolilla Suomea.
Pohjois-Savon Tervo on ensimmäinen kunta, jossa yhtiö on kunnan ainoa hoivakotipalvelujen tuottaja. Tervon kunta myi Vuokon hoivakodin rakennuksen Attendolle, ja yhtiö rakensi vanhan hoivakodin lähelle uuden yksikön. Uusi hoivakoti avattiin elokuun alussa.
Tällä hetkellä kunta maksaa Attendolle tehostetusta palveluasumisesta 115 euroa hoitopäivältä per asukas.
– Sopimus tehdään aina tietylle ajanjaksolle ja se on aina kunnan ja ostopalveluiden välinen asia, hallintojohtaja Kaija Tarvainen kertoo.
Karjalaisen mukaan Attendolla on tänä vuonna vain vähän päättyviä sopimuksia kuntien kanssa, mutta tulevissa tarjouskilpailuissa hoivajätin hinnat ovat nykyistä korkeammat.
Tervon kunta valmis hinnankorotuksiin
Pienessä Tervon kunnassa hinnankorotuksiin suhtaudutaan ymmärtäväisesti.
– Se, että henkilöstömitoitukset ovat kunnossa ja hoiva sillä tasolla, mitä edellytämme on kaikista tärkeintä. Jos hinnankorotukset tulee ajankohtaisiksi, niin sopimukset neuvotellaan sitten uudelleen, perusturvalautakunnan puheenjohtaja Maarit Tarvainen kertoo.
Maarit Tarvaisen mukaan vanhustenhuollossa ei ole tapahtunut suuria muutoksia palvelujen siirryttyä kunnalta yksityiselle taholle.
– On hyvä, että omalla paikkakunnalla on tämä yksikkö eikä tarvitse lähteä kauemmaksi.
Turvallisuuden tunnetta tuo esimerkiksi se, että samat kunnan työntekijät siirtyivät Attendon palvelukseen ulkoistamisen seurauksena.
Lue lisää:
Hoivakohun riepottelema Attendo kertoi kulujen noususta Suomessa – ja osake syöksyy jälleen
Kohu hoivakotien ympärillä paisuu - miten vastaa Attendon johtaja? Katso illan A-studio klo 21