Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Veikkauksen hallituksen pohjalaisjäsenet: "Monopoli tulee säilyttää"

Tuomo Puumala, Jutta Urpilainen ja Raimo Vistbacka pitävät Veikkauksen ympärillä pyörivää keskustelua osittain aiheettomana, mutta tärkeänä.

Veikkauksen Vakioveikkaus Turbo -mainos kauppakeskus Kaaressa Kannelmäessä Helsingissä 6. elokuuta.
Veikkauksen mainonta käynnisti laajan keskustelun yhtiön toiminnasta. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Tuomo Rintamaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Veikkauksen hallitukseen kuuluu tällä hetkellä kahdeksan jäsentä. Neljän liike-elämässä kannuksensa hankkineen jäsenen lisäksi hallituksessa on neljä poliitikkoa.

Vaasan vaalipiirin entisistä kansanedustajista hallituksen kuuluvat nykyinen valtiosihteeri ja Kokkolan kaupunginvaltuutettu Tuomo Puumala (kesk.) ja Alajärven kaupunginvaltuutettu Raimo Vistbacka (sin.). Jutta Urpilainen (sd.) on siirtymässä eduskunnasta Suomen EU-komissaariksi.

Kaikkien mielestä peliongelmia ehkäistään parhaiten peliyhtiön valtiomonopolilla.

Raimo Vistbackan näkemys on, että syyskesän Veikkauskohun taustalla on ulkomaisten peliyhtiöiden aggressiivinen pyrkimys Suomen markkinoille. Hän ei pidä Veikkaukseen kohdistettua arvostelua aiheellisena.

– Ei ole aiheellista. Jo pidemmän aikaa pääasiasssa ulkolaiset lobbarit ovat olleet liikkeellä. Minuakin on lähestytty. Suomessa pelataan aika paljon ja halutaan tulla niin sanotusti osingoille, Vistabacka sanoo.

Yhteiskunnallinen näkemys tarpeen Veikkauksen hallituksessa

Veikkauksen päivittäisen työskentelyn johtamisesta vastaa yhtiön johtoryhmä toimitusjohtajan johdolla. Veikkauksen ylin hallinnollinen elin on yhtiökokous, joka valitsee hallituksen ja hallintoneuvoston sekä tilintarkastajan.

Hallitusjäsenet saavat kuukausittaisen 2000 euron palkkion ja lisäksi 600 euron palkkion kokousta kohden.

Viime vuonna Tuomo Puumalan palkkiot Veikkauksen hallitustyöskentelystä olivat 32 400 euroa, Jutta Urpilaisen 30 000 euroa ja Raimo Vistbackan 30 400 euroa.

Rahapeliautomaatti lähikuvassa. Naisen käsi näppäimellä.
Vuonna 2022 pelikoneille pitää tunnistautua. Tunnistautumalla voi seurata, miten paljon käyttää rahaa pelaamiseen. Kuva: Marja Väänänen / Yle

Kukaan kolmikosta ei vastaa suoraan siihen, onko palkkio kohtuullinen.

– Yhtiön hallitus ei päätä omista palkkioistaan, vaan niiden tasosta, kuten muidenkin valtionyhtiöiden, päättää valtion omistajaohjaus, Urpilainen vastaa.

– En ole ollut päättämässä Veikkauksen palkkioista. Ne ovat valtion omistajaohjauksen linjauksia. Olen tullut hallitukseen silloisen pääministerin nimittämänä, Puumala kirjoittaa.

Myös Vistbacka kertoo tulleensa hallitukseen silloisen pääministeri Juha Sipilän pyynnöstä, eikä ole pystynyt vaikuttamaan hallituspalkkioihin.

Kaikki kolme ovat yhtä mieltä siitä, että Veikkauksen hallituksessa tarvitaan myös yhteiskunnallista osaamista.

Monopoli takaa pelihaittojen torjumisen parhaiten

Pohjalaispoliitikot vakuuttavat, että Veikkauksen toimintaan kohdistettu kritiikki on yhtiön hallituksessa otettu vakavasti. Veikkauksen monopoli tulee säilyttää suurempien ongelmien valttämiseksi.

– Mielestäni se on meille suomalaisille hyvä. Raha menee hyvään tarkoitukseen ja haittoja ehkäistään. Meidän järjestelmää ihaillaan myös maailmalla. Hiljattain brittilehti ”The Guardian” nosti suomalaisen järjestelmän innovaatioksi, josta maailmalla voitaisiin ottaa oppia, Puumala vastaa.

Urpilainen näkee, että suomalainen rahapelijärjestelmä on ollut menestystarina. Monopolin vahvistamiseksi on viime vuosina tehty jo merkittäviä uudistuksia ja niiden vaikutuksia on hänen mukaansa seurattava tarkasti.

– Uskon, että meillä on kyky löytää suomalainen malli, jolla yksinoikeus voidaan turvata. Ainakaan toistaiseksi tarjolla ei ole mallia, joka tuottaisi kokonaisuutta tarkastellen paremman lopputuloksen.

Raimo Vistbacka on toiminut jo ennen rahapelitoimintojen yhdistämistä RAY:n hallituksen puheenjohtajana. Hänen mukaansa suomalainen rahapelimonopolin malli on tärkeä myönnytys EU:lta ja siksi se tulee säilyttää.

– Mielestäni pitää olla monopoli jatkossakin, koska tiedän suurin piirtein kuinka kovan neuvottelun kautta Brysselissä tämä oikeutus annettiin Suomelle. Jos ulkomaiset peliyhtiöt lähtevät hankkimaan rahaa, niin silloin ei tunneta sääliä.

Lue lisää:

Poliitikot haluavat kiirehtiä rahapeliasiakkaiden tunnistamista: Paniikkinappula voi vähentää pelaamiseen kuluvaa aikaa ja rahaa

”Halusin ostaa perheelleni ruokaa, mutta jo kauppaan mennessä pelotti” – lue mitä peliriippuvainen ja 4 muuta tekisivät peliautomaateille

Raha-automaattien pelaajien määrä vähenee, mutta Veikkaus tekee niillä enemmän rahaa kuin 2000-luvun alussa – tuotto tulee pieneltä joukolta

Veikkaus perustaa eettisen neuvoston – palkitsemisjärjestelmään lisätään vastuullisuusmittari

Suosittelemme sinulle