Virolaisen Indrek Harglanin kirjoissa elää rehevä 1400-luku: olut virtaa, pyhimyksiä palvotaan, killat ja kirkko vahtivat ihmisiä. Silti joku aina pääsee ennenaikaisesti hengestään.
Mutta ei kestä kauankaan, kun neuvokas apteekkari Melchior Wakenstede jo on rikollisen jäljillä.
Miksi päähenkilöksi valikoitui juuri apteekkari?
Hargla kertoo ajatelleensa, että keskiaikaisella apteekkarilla voisi olla monia ominaisuuksia, joita hyvä salapoliisi tarvitsee.
– Hänen täytyy tietää lääketieteestä, myrkyistä, anatomiasta, biologiasta. Tuohon aikaan apteekit olivat melkein kuin tavernoja tai pubeja, apteekkari tiesi ihmisten salaisuuksia, kuuli kaikki juorut. Apteekkari oli hyvin perillä asioista.
Kotimaassaan Virossa Indrek Hargla on alun perin tunnettu tieteisromaaneistaan ja fantasiakirjoistaan. Suositumpia ovat kuitenkin hänen Melchior-dekkarinsa, joita on suomen lisäksi julkaistu ranskaksi, unkariksi, saksaksi, englanniksi ja latviaksi.
Moderneja rikosromaaneja Hargla pitää itselleen vieraana.
– Historiallinen rikostarina tarjoaa kirjailijalle mahdollisuuden ympätä mukaan tietynlaisen filosofisen kerroksen. En pystyisi siihen, jos kirjoittaisin nykyaikaisia dekkareita. En löytäisi kulmia, joista lähestyä tarinaa ja liittää siihen runoutta.
Suljetussa yhteisössä muhivat murhat
Hargla pitää 1400-luvun Tallinnaa täydellisenä ympäristönä rikosmysteereille. Harglan rakkaus ns. suljetun huoneen arvoituksiin on perua Agatha Christien kirjojen parissa vietetystä nuoruudesta.
Hargla kertoo, että keskiaikainen kaupunki oli muurien ympäröimä suljettu yhteisö. Kaupunginmuurit ja portit oli suljettu, ihmiset olivat niiden sisällä ja oli paljon eri ryhmien välistä kilpailua.
– Oli kiltoja ja erilaisia ryhmiä, joilla kaikilla oli omat erityiset intressinsä. Elämä oli hyvin yhteisöllistä, kukaan ei pärjännyt yksin. Mahtavat puitteet salapoliisiromaaneille, Hargla kuvailee.
Vakituisia asukkaita Tallinnassa oli tuohon aikaan vain noin 6000, mutta kaupunki eli kukoistusaikaansa. 1400-luvun Tallinna oli hansakaupunki ja sijaitsi tärkeän kauppareitin, Novgorodin ja Lyypekin, keskellä.
Saksalaisten ja virolaisten asukkaiden lisäksi kaupungissa liikkui paljon ulkomaisia kauppiaita, matkailijoita ja seikkailijoita. Asetelma tarjoaa Harglalle hyvää materiaalia.
Kirjailija sanoo rakastavansa perinteisiä rikosromaaneita.
– Ne ovat kuin palapelejä ja kaikissa peleissä on säännöt. Kirjailijan on pitäydyttävä niissä ja lukijan tehtävä on arvailla syyllistä. Kyseessä on eräänlainen haaste.
Lukijat haluavat oikeuden toteutuvan
Dekkarit – myös historialliset– vain lisäävät suosiotaan. Miksi ihmeessä ihmiset haluavat lukea murhista ja rikoksista?
Harglan mielestä kyse ei ole siitä, että ihmiset haluaisivat lukea nimenomaan rikoksista.
– Haluamme lukea oikeudenmukaisuudesta. Vaikka pahantekijä olisi kuinka voimakas ja julma, aina löytyy joku, joka on häntä fiksumpi. Joku, joka ei pysähdy ennen kuin rikollinen on paljastettu. Siinä mielessä dekkareilla on filosofinen tausta. Haluamme että oikeus voittaa.
Hargla sytyttää savukkeen, miettii hetken ja jatkaa.
– Historiasta ja menneisyydestä löytyy asioiden todellinen olemus. Se mikä ympärillämme on nyt, on pelkkää pintaa. Ymmärtääksemme, mitä asiat todella ovat, mikä on niiden todellinen merkitys ja tarkoitus, meidän on tiedettävä, mitä ne ovat olleet. Moderni pinta voi pettää meidät.
Turistit pyhiinvaellusmatkalla
Dominikaaniluostarin opas tunnistaa oitis Indrek Harglan ja alkaa innokas keskustelu. Opas kertoo, että kirkkoon tulee paljon myös suomalaisturisteja Harglan kirjoja kainalossaan fiilistelemään dekkareiden tapahtumapaikkoja.
Rikosten ratkomisessa Melchiorilla ei ole apunaan nykyaikaista rikostekniikkaa, mutta hänellä on dominikaanit. Dominikaaniluostari on apteekkari Melchiorille tuttu paikka, sillä hänen paras ystävänsä on munkki Hinric.
Luostari on Melchiorille myös oiva tiedonlähde.
– Keskiajalla dominikaaneilla oli laaja luostariverkosto Euroopassa. Se oli monella tapaa kuin uutistoimisto. Monet munkeista olivat opiskelleet eurooppalaisissa yliopistoissa. Kun Melchior tarvitsee tietoa, hän tulee tänne, koska dominikaaneilla oli valtava verkosto matkustelevia veljiä ja heillä oli loistava kirjasto, ilman muuta paras 1400-luvun Tallinnassa. Oli kysymys mikä tahansa, dominikaanit varmaankin osasivat auttaa.
Pääskyset lentelevät ja pitävät ääntä luostarin raunioissa. Tuon tuosta paikalle tulee turistiryhmiä.
On silti helppo kuvitella paikka ehjänä ja hiljaisen hengellisen elämän keskuksena.
Onko vaikea kuvata aikaa, jolloin pyhimyksillä, uskonnolla ja kristillisellä elämällä oli niin keskeinen sija ihmisten elämässä?
– Ei ollenkaan, päinvastoin. Se on hyvin inspiroivaa. Se oli tosiaan aikaa, jolloin kristillinen filosofia kattoi ihmiselämän kaikki puolet. Joka ainut päivä ihmisen piti kysyä itseltään, olenko hyvä kristitty, toiminko oikein. Elämässä oli tavallaan paljon enemmän filosofiaa kuin nykyään. Mielestäni se antaa kirjailijalle käyttöön mielenkiintoisia yhteyksiä, aiheita ja kerroksia.
Kuulostaa siltä, että kirjailija on hieman kallellaan katolisuuteen?
–Ehkä. Melchior on paljon parempi ihminen kuin minä. Ehkä hän on henkinen opettajani, Hargla pohtii.
Virolaisia dekkarit eivät kiinnosta yhtä paljon kuin suomalaisia
–Teillä Suomessa on monia hyviä dekkarikirjailijoita. Meillä Virossa ei ole sitä ylellisyyttä. Eestinkielinen rikoskirjallisuus on aika uusi juttu.
Nuoruudessaan 70-luvulla Hargla luki paljon Agatha Christien lisäksi Rex Stoutin Nero Wolfe- dekkareita. Kuten kaikki muutkin ulkomaiset dekkarit, ne olivat Virossa todella suosittuja.
–Kirjallisuuden kentässä se on aina ollut laji, jota lukijat rakastavat ja kriitikot vieroksuvat. Meilläkin dekkareita on aina pidetty enemmän viihteenä kuin oikeana kirjallisuutena. Virolainen kirjallisuus on aina keskittynyt realismiin.
Sydämeltään tarttolainen
Hargla syntyi Tallinnassa, mutta muutti jo lapsena Tarttoon – opiskelikin siellä. Isä on lakitieteen professori, äiti toimittaja. Myös Indrek opiskeli lakia, mutta on ollut päätoiminen kirjailija jo vuodesta 1999.
Nykyään hän asuu Tallinnan kupeessa Viimsissä. Hargla nauraa, että vaikka hän on sydämeltään tarttolainen, Tallinnan vanhaakaupunkia on vaikea sivuuttaa.
– Haluan kirjoittaa siitä. Tavallaan se on myös helpommin saavutettavissa ja tutkittavissa. Lukijatkin voivat helposti kuvitella itseään näille kaduille ja kirjan tapahtumapaikoille.
Hargla uskoo kuitenkin tulevaisuudessa kirjoittavansa enemmän myös Tartosta.
Hänellä tuntuu olevan myös ristiriitainen suhde Tallinnan vanhaankaupunkiin.
Kadut pursuavat turisteja ja Raatihuoneentorista tulee hakematta mieleen Venetsian Pyhän Markuksen tori. Satamassa on isoja risteilyaluksia, tällä kertaa Italiasta. Se näkyy ja kuuluu kaduilla.
Harglan mukaan keskiajalla kaupungilla oli tarkoitus, joka oli selvä kaikille. Vallitsi tietynlainen harmonia.
– Mikä on Tallinnan merkitys nyt? Onko se siinä kunnossa kuin sen pitäisi olla? Turistit ovat ok, mutta täällä liikaa asioita, jotka eivät kuulu tänne, Hargla pohtii ja väistää samalla jäätelöä syövää italialaista perhettä.
Myös Tallinnan Raatihuoneentoria ympäröivien ravintoloiden hinnat saavat kirjailijan päivittelemään.
Taustatyöt kotikoneelta
Kirjojensa vaatiman taustatyön Hargla tekee pääasiassa kotoa, tietokoneen avulla. Fyysisiä, alkuperäisiä arkistoja hän ei juurikaan käytä.
–Tallinnassa on kyllä hyviä arkistoja, mutta valitettavasti latinani on hieman ruosteessa, Hargla sanoo pilke silmäkulmassa.
Hän kertoo kuitenkin löytävänsä hyvin tietoja internetistä.
– Kun osaa etsiä, sieltä löytää paljon mielenkiintoisia lähteitä. Mutta oikeastaan on niin, että kirjailijan pitäisi tehdä mahdollisimman vähän taustatöitä ja jättää tilaa omalle mielikuvitukselle.
Harglan mukaan on paljon Tallinnaan liittyviä legendoja ja asioita, jotka kaikki tietävät.
–Kirjoitan mieluummin asioista, joista kukaan ei ole vielä kuullut.
Kolmesta ensimmäisestä Melchior-kirjasta on Virossa suunnitteilla elokuvia. Projekti on alkuvaiheissaan ja Hargla itse on siinä mukana.
Apteekkari Melchiorin ystäviä ilahduttaa myös tieto uudesta kirjasta.
– Olen jo pitkään kirjoittanut uutta Melchior-mysteeriä. Tykkään kirjoittaa hitaasti. Mutta kyllä se tämän vuoden puolella valmistuu.
Kotikissa ja yökyöpeli
Hargla matkustaa mahdollisimman vähän. On kuitenkin muutama paikka, jonne hän vielä haluaisi.
– Haluaisin vielä käydä Roomassa, Torinossa ja Milanossa. Matkustan kyllä silloin tällöin, mutta pohjimmiltani olen kotikissa. Viihdyn kotona ja kirjoitan aina, kun en tee mitään muuta. Työhuoneessani olen onnellisimmillani. Kirjoitan öisin. Tarvitsen kirjoittamiseen pimeyttä.
Hargla on naimisissa ja perheessä on kolme tytärtä. Hän kasvattelee kasvihuoneessa chiliä, paprikaa ja kurpitsoja. Kurpitsojen kasvamisen seuraaminen on hänestä mukavaa.
– Elän hyvin tavallista elämää. Kesäisin vietämme aikaa mökillä lähellä Latvian rajaa. Siellä puuhastelen kaikenlaista, mitä mökkielämään kuuluu. Pidän paikkoja kunnossa, hakkaan puita, kerään marjoja ja sieniä.
Harglan äidinpuoleinen isoisän isä oli latvialainen. Hargla rakastaa olutta ja mieliolut tuleekin Latviasta.
Hargla muistuttaa, että oluen paneminen on tärkeä osa eurooppalaista historiaa.
–En itse asiassa koskaan juo viiniä, hän sanoo. En valitettavasti kerta kaikkiaan ymmärrä sen päälle. Minusta se on käynyttä marjamehua.
Jalkapallo on asia, joka saa Harglan syttymään – ja nimenomaan italialainen jalkapallo.
– Katson aivan liikaa jalkapalloa. Olen Napolin miehiä. Maradona pelasi siellä, kun olin nuori. On tunnepuolen juttu, miksi sitä alkaa kannattaa jotain joukkuetta. On vaikea selittää, miksi pidän jalkapallosta niin paljon. Ihmiset rakastavat asioita, jotka saavat heidät tuntemaan jotain, ja jalkapallo saa.