Metsästäjä joutui naaraskarhun raatelemaksi karhunpyynnissä Keski-Pohjanmaan Kannuksessa torstaiaamuna. Hän sai vakavia, mutta ei hengenvaarallisia vammoja karhun hyökkäyksessä ja on ollut leikkauksessa koko päivän.
Tapahtumaketju sai alkunsa, kun karhu tuli passiketjua kohti. Silloin yksi metsästäjistä ampui eläintä. Karhu jatkoi kuitenkin matkaansa koirat perässään ja haavoittuneesta eläimestä ilmoitettiin hätäkeskukseen.
Jahtia jatkettiin ja koirat saivat karhun haukkuunsa. Metsästäjä ampui uudelleen, mutta karhu jatkoi taas matkaansa.
Passiketju siirtyi, ja metsästäjä pääsi ampumaan lähestyvää karhua useamman kerran. Loukkaantumisestaan huolimatta karhu hyökkäsi metsästäjän kimppuun. Koirat taas kävivät karhun kimppuun ja saivat sen lopettamaan raatelemisen.
Muiden metsästäjien tullessa paikalle karhu oli yhä elossa, ja se lopetettiin. Kyseessä oli keskikokoinen naaraskarhu. Paikalle saatiin apua nopeasti, koska turma sattui vain parinsadan metrin päästä tiestä.
Haastava tilanne
Karhu pääsi ensimmäisen kerran karkuun kaatolupa-alueiden rajalla, ja metsästyksen johtaja soitti viereisen alueen, Kannuksen metsästysseuran puheenjohtaja Juha Landinille. Tilanne oli muuttunut haavoittuneen suurpedon metsästykseksi.
Tilanne oli Landinin mukaan haastava. Karhu oli tullut nopeasti näkyville, ja päässyt haavoittuneena kahdesti jatkamaan matkaa, vaikka sen sijainti olikin tiedossa. Kolmannessa tilanteessa se pääsi yllättämään metsästäjän.
– Riistalajina karhu on erilainen kuin esimerkiksi hirvi. Pitää jättää etäisyyttä, ja passipaikalla täytyy olla näkyvyyttä. Jos ei heti ensimmäisellä saada kuolettavaa osumaa niin silloin on mahdollista paikata.
Landin arvioi, että pelastustoimet sujuivat hyvin, ja että tilanteesta saadaan oppia vastaisuuden varalle.
Turvallinen metsästys vaatii tappavan laukauksen
Suomen Metsästäjäliiton mukaan tapaus on melko harvinainen: sellaisia ei tapahdu edes joka vuosi. Toisaalta karhun pyyntiin on myönnetty poikkeuslupia aiempaa enemmän ja metsästysvuorokausien määrä on suurempi, joten todennäköisyys tällaisillekin tapauksille kasvaa, sanoo toiminnanjohtaja Heli Siitari.
Poikkeuslupia on myönnetty tänä vuonna 315. Viime vuonna niitä myönnettiin 355 ja sitä edellisenä 255.
Karhunpyynti vaatii suurta ammattitaitoa ja harjoittelua, ja kokemuksella on myös iso merkitys.
Heli Siitari, Suomen Metsästäjäliitto
Siitari muistuttaa, että onnettomuuksia sattuu nimenomaan silloin, jos metsästäjä on haavoittanut karhua, mutta laukaus ei ole ollut tappava.
– Karhu on yksi suurpedoistamme, joka puolustautuu tarpeen vaatiessa. Loukkaantunut karhu on ihmiselle hengenvaarallinen. Normaalisti karhu väistää eikä esimerkiksi marjastajan tarvitse karhua pelätä, jollei satu emon ja pentujen väliin.
Eettisen ja turvallisen metsästyksen perusta on, että riistalaukaus on tappava. Jokaisen karhunmetsästäjän pitäisikin Siitarin mukaan harjoitella tilannetta, jossa karhu hyökkää.
Keski-Pohjanmaalla Lestijärvellä avattiin vuonna 2010 Suomen ensimmäinen motorisoitu karhurata, jossa pyyntiä voi harjoitella. Myös Vetelissä on vastaavanlainen rata.
Siitari muistuttaa, että olemassa on kaupallisia ratoja, joita voi hankkia. Myös tee se itse -version voi tehdä vaikkapa Metsästäjäliiton Jahti-lehden mallin avulla.
– Karhunpyynti vaatii suurta ammattitaitoa ja harjoittelua ja kokemuksella on myös iso merkitys. Kyllä jokaisen karhumetsälle aikovan tulisi huolehtia hyvästä harjoittelusta, korostaa Siitari.
Karhun hyökkäys on tosi paikan tullen kovan paikka metsästäjälle kuin metsästäjälle
– Se on aina hengenvaarallinen tilanne ja vaatii nopeita reaktioita ja hyviä hermoja.
Karhunmetsästys on liiton mukaan Suomessa erittäin hyvin organisoitua, ja erityisesti Itä-Suomessa on siitä pitkät perinteet. Kokeneet karhunpyytäjät ovat järjestäneet myös koulutusta muualla Suomessa, missä asia on tuoreempi. Hyviä pyytäjiä löytyykin Siitarin arvion mukaan jo eri puolilta maata.
Metsästys jatkuu hengähdystauon jälkeen
Poliisi ei epäile asiassa rikosta. Luvallinen karhunpyynti tapahtui Kannuksen Rekilän maastossa Keski-Pohjanmaalla.
Karhu taas toimi poliisin mukaan vaistojensa perusteella.
Karhujahtiin osallistui metsästäjiä Perhosta, Vetelistä, Halsualta, Kannuksesta, Kälviältä ja Ullavasta. Toinen lupa on vielä käyttämättä. Metsästystä jatketaan, kun tapahtuneen jälkeen on vedetty henkeä ja käyty ohjeistuksia vielä kerran läpi.
Suomen Riistakeskus on myöntänyt Pohjanmaan alueelle tälle vuodelle karhun kannanhoidollisia poikkeuslupia kahdeksan kappaletta. Viime vuonna alueella kaadettiin kuusi karhua.
Artikkelia korjattu kello 12.10: Onnettomuus tapahtui torstaiaamuna, ei keskiviikkoiltana.
Artikkelia korjattu 23.8. klo 6:47 Korjattu Kannuksen metsästysseuran puheenjohtajan nimi
Lue myös: