Kaivinkone tasoittaa maata pellon laidalla, Korian vanhan raviradan kupeessa. Paikalla on ollut puolentoista viikon ajan arkeologinen työmaa. Nyt siitä muistuttaa enää tutkimusalueen peittämisen jäljet. Savimaan päälle ripotellaan hiekkaa.
Se toimii kumpuna hautapaikalle, jossa lepää kaksi oman aikansa merkittävimpiin kuulunutta ravihevosta. Ne ovat olleet viimeisten päivien ajan tutkijoiden herkeämättömän mielenkiinnon kohteena.
Noin puolitoista metriä syvän kuopan peittäminen on nopeasti tehty.
– Muutama tunti tässä meni. Kaikki tehtiin hyvin asiallisesti, kaivurin puikoissa oleva maanrakennusyrittäjä Tuomas Näkki toteaa.
Mies sai taannoin poikkeuksellisen työtehtävän, kun häntä pyydettiin kaivamaan auki paikallisten keskuudessa tunnettu hevoshauta. Se kätkee sisäänsä kaksi oria: Valokkaan, vuoden 1945 ravikuninkaan, sekä Rymy-Murron, kuninkuuskilpailun kakkosen vuodelta 1946.
Kaivaukset liittyvät Helsingin yliopiston johtama ryhmän tutkimusprojektiin, jossa selvitetään suomenhevosen rodun alkuperää ja ominaisuuksia. Tavoitteena on oppia tuntemaan myös rodun perinnöllisiä sairauksia nykyistä paremmin.
Kukaan tutkijoista ei voinut kuvitellakaan, miten hyvin vuosikymmenet olivat kohdelleet Rymy-Murron ja Valokkaan maallisia jäännöksiä. Haudasta paljastui yllätyksiä toisensa perään.
Poikkeuksellisen hyvä lopputulos
Sattumalla on usein suuri rooli historiankirjoituksessa. Tällä kertaa sattuma oli tutkijoiden puolella.
Hevoset haudattiin vuonna 1953 paikkaan, jossa niiden jäänteiden on ollut mahdollista säilyä poikkeuksellisen hyvin. Paikalla on tiivis savipeite, joka on luonut hapettomat olosuhteet. Sellaisissa dna:nkin on mahdollista säilyä paremmin.
– Esiin tuli jouhia, karvapeitettä ja nahkaa. Ne olivat säilyneet hämmästyttävän hyvin, kuten luustokin. Haudassa oli myös länget, jotka oli laitettu sinne hevosten mukana, kertoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Karin Hemmann.
Tutkijat olivat aluksi epävarmoja, pystytäänkö jäännöksistä yksilöimään, kumpi oli Valokas ja kumpi Rymy-Murto. Se kuitenkin onnistui.
– Hyvin säilyneen karvapeitteen johdosta se oli yllättävän helppoa. Valokas oli yleisväriltään huomattavasti vaaleampi kuin Rymy-Murto, jonka harja ja jouhet olivat tummemmat. Valokkaalla oli myös liinakkoharja ja sekin oli säilynyt haudassa, Hemmann kertoo.
Karvapeitettä tutkittaessa huomattiin myös kiinnostavia yksityiskohtia. Valokkaalla oli esimerkiksi ollut pitkä valkoinen sukka jalassaan ja tuon sukan ja peitinkarvan raja oli edelleen selkeästi nähtävissä.
Lisäksi hevoset oli haudattu kengitettyinä. Haudassa oli myös kauranjyväsiä eli niitä oli heitetty eläinten päälle ikään kuin hyvästiksi. Sekin osoittaa, miten paljon Kouvolan Korialla asuneet omistajat Alma ja Matti Takanen arvostivat hevosiaan.
Sitkeä legenda murrettiin
Paikallisten mukaan Alma Takanen oli antanut määräyksen, jonka mukaan hevoset laitetaan yhteiseen hautaan, puetaan loimet päälle, asetetaan juoksuasentoon ja hauta havutetaan. Tutkimus todisti, että näin myös tapahtui.
– Hevoset oli haudattu vierekkäin Alma Takasen toiveiden mukaisesti. Raviasentoa oli selvästikin tavoiteltu. Löytyi myös kuituiselta vaikuttavaa orgaanista ainesta, joka on mahdollisesti peräisin loimesta. Kaikesta näki selvästi, miten arvostavasti hevosia oli kohdeltu viimeiseen asti, Karin Hemmann sanoo.
Erään sitkeän perimätiedon mukaan hevoset olisi lisäksi haudattu pystyasentoon. Tämä legenda kuitenkin murskautui.
– Pystyyn hautaaminen kuulosti meidänkin korvaamme aika yllättävältä. Sellainen ei missään nimessä ole ollut tapana. Epäilimme alun perinkin, että näinköhän on pystytty tammikuisena päivänä tekemään sellainen hauta käsin kaivamalla.
21-vuotiaat orit Valokas ja Rymy-Murto lopetettiin samana päivänä 23. tammikuuta 1953.
Kuninkaallisia jälkeläisiä
Rymy-Murtoa ja Valokasta valmennettiin elinaikanaan ammattimaisesti urheiluhevosina, mikä oli siihen aikaan harvinaista. Tyypillisesti ravihevoset olivat 1940-luvulla myös työhevosia.
Mutta ovat ne paljon muutakin kuin oman aikansa ravisuuruuksia. Niiden suvullinen vaikutus tämän päivän suomenhevosiin on suuri.
Ypäjän hevosopiston hevostalouden asiantuntijan Päivi Laineen mukaan niiden isä Murto on koko maan nykyisen suomenhevoskannan kantaori, joka esiintyy kaikkien nykyään elävien noin 20 000 suomenhevosen sukutaulussa.
Valokkaan jälkeläisiin kuuluu Valokko, jonka jälkeläinen on puolestaan Vekkuli-tamma. Sen kaksi poikaa Vieteri ja Vekseli ovat molemmat viisinkertaisia ravikuninkaita.
Tuloksia pian
Kun tutkimukset kaivauspaikalla on saatu valmiiksi, työ jatkuu näytteiden analysoinnilla. Tutkijat ottivat hevosten alaleukaluut hampaineen talteen, kaikki muu jäi paikalleen. Hammaskilteen takaa etsitään seuraavaksi dna:ta.
– Hampaita lähetetään jo ensi viikolla Oulun yliopistoon, jossa dna analysoidaan. Muut näytteet ovat jääkaapissa Helsingin yliopistossa. Siellä niitä aletaan tutkia mikroskooppisesti syksyn kuluessa, Helsingin yliopiston tutkijatohtori Tuija Kirkinen kertoo.
Aikataulu on varsin nopea.
– Tutkimus etenee toki materiaalin ehdoilla. Pyrimme kuitenkin tiedottamaan tuloksista nopeasti, koska asia on herättänyt ihmisissä paljon kiinnostusta, Kirkinen sanoo.
Hevoset jätetään samoille sijoille, mistä ne löydettiinkin. Hauta havutetaan ja lopuksi sinne lasketaan kauralyhde. Kun kaivinkone on saanut haudan peitettyä, asetetaan muistomerkki takaisin paikalleen.
Kivipaasi on peräisin vuodelta 1990, kunnianosoitus entisille orisuuruuksille. Kivessä oleva laatta kertoo sen alla lepäävien hevosten, Rymy-Murron ja Valokkaan, tarinaa.
Kivipaasi saa vielä viereensä uusia lamoavia havukasveja. Korian orikuninkaiden maalliset jäännökset saavat jälleen olla rauhassa.