Poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni Pöytyän Yläneellä aamuyöllä tapahtuneeseen Jehovan todistajien valtakunnansalin tulipaloon liittyen.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kristiina Kontio kertoo, että poliisi selvittää henkilön yhteyttä tulipaloon. Kyseinen henkilö on ollut aiemmin tekemisissä kyseisen seurakunnan kanssa.
Hinnerjoentien varrella sijaitseva rakennus tuhoutui aamuyöllä riehuneessa palossa. Poliisi tutkii tekoa törkeänä tuhotyön yrityksenä ja törkeänä tuhotyönä.
Poliisi pyytää vihjetietoja
Rikoskomisario Kristiina Kontion mukaan valtakunnansalia oli yritetty polttaa myös viime viikonloppuna.
– Sitä oli yritetty viime viikonloppuna, lauantain ja sunnuntain välisenä aikana sytyttää, ja siitä on ihan selkeät todisteet, Kontio sanoo.
Paikalla tehtiin teknistä tutkintaa jo tuolloin, mutta selvyyttä mahdollisesta tekijästä tai motiivista ei ole saatu. Kontion mukaan on erittäin todennäköistä että molemmissa polttoyrityksissä kyseessä on yksi ja sama tekijä.
Kontion mukaan paikallisella seurakunnalla ei ole tiedossa mitään heihin kohdistunutta kaunaa. Silminnäkijähavaintoja ei Kontion mukaan ole.
Mahdolliset vihjeet rakennuksen lähellä yön aikaan tapahtuneesta liikehdinnästä tai muut mahdolliset tiedot poliisi pyytää ilmoittamaan numeroon 029544933 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.
Seurakuntalaisilla tapaaminen illalla
Säkylän Jehovan todistajien seurakunnan vanhin Kullervo Huppunen on apea.
– On tämä näky surkea, hän toteaa öisen tuhotyön jälkiä katsellessaan.
Ajatukset eivät ole vielä ehtineet selkiytyä, kun tapahtuneesta on kulunut vasta puoli vuorokautta.
Huppunen sanoo, että seurakuntalaiset kokoontuvat keskustelemaan tilanteesta ja tulevaisuudesta perjantaina alkuillasta.
– Ruvetaan pohtimaan, missä mennään ja mitä tehdään.
Huppunen ei osaa sanoa, miksi valtakunnansali on joutunut tuhotyön kohteeksi. Hän kuitenkin arvioi, että tekijällä tai tekijöillä on oltava jotakin aika paljon jehovantodistajia vastaan.
– Jonkinlainen viha tai vimma täytyy olla, että noinkin pitkälle menee. Kun ensimmäinen kerta ei onnistunut, niin tekee vielä toisenkin kerran. Ei se ihan päähänpisto voi olla, Huppunen sanoo.
Vain seinät jäivät pystyyn
Päivystävän palomestarin Hannu Karpin mukaan enää rakennuksen ulkoseinät olivat pystyssä aamuyöstä puoli neljän aikaan. Rakennuksen tiilikatto oli romahtanut sisään palon aikana.
Rakennuksessa ei tiettävästi ollut ketään sisällä.
Kello kuuden aikaan rakennuksen raunioista nousi vielä savu, kertoi palopaikalla oleva toimittaja Minna Rosvall.
– Noin kello viideltä palomiehet ruiskuttivat vielä yhtä rakennuksen seinää, jotta se ei syttyisi uudelleen. Sen jälkeen sammutustöitä ei ole tehty, Rosvall kertoi aamulla.
Tutkinnallisista syistä pelastuslaitos pidättäytyi aamulla enemmiltä raivauksilta.